Uudistunut Via Crucis valtaa Helsingin kadut
Tältä näyttää Via Cruciksen Jeesus tänä vuonna. Jeesuksen roolissa on näyttelijä Matti Leino.

Tältä näyttää Via Cruciksen Jeesus tänä vuonna. Jeesuksen roolissa on näyttelijä Matti Leino.

Uudistunut Via Crucis valtaa Helsingin kadut

Via Crucis -pääsiäisvaellus esitetään 20. kerran pitkäperjantaina 3. huhtikuuta Helsingin ydinkeskustassa. Esitys alkaa kello 21.30 Kaisaniemen puistossa. Kärsimystien reitti kulkee Suomen pankin kautta Tuomiokirkolle, jossa esitys päättyy ristiinnaulitsemiseen.

Käsikirjoittaja Veli-Pekka Hännisen uusi tulkinta ristin tiestä ”Sivustakatsojan pääsiäinen” käsittelee nimensä mukaisesti sivustakatsomista, ihmisen kyvyttömyyttä kohdata kärsimystä. Teoksen ohjaaja Ville Saukkonen on tuonut esityksen nykypäivään.

Jeesuksen roolissa nähdään suomalais-kenialaistaustainen näyttelijä Matti Leino. Mukana on useita nimekkäitä taiteilijoita ja teatteriammattilaisia kuten Satu Silvo, Kristiina Halkola, Jorma Uotinen, Juha-Pekka Mikkola, Oskari Katajisto ja Sami Saikkonen.

Heikki Sarmanto on säveltänyt teokseen uuden version Hoosiannasta, josta kuullaan kaksi eri tulkintaa: Essi Wuorelan sekä Helsingin filharmonisen kuoron.

– Hännisen moderni teksti puhutteli minua oitis. Tällaista käsikirjoitusta en ole ennen nähnyt, mukana on jopa huumoria, kehuu oopperaohjaajana tunnetuksi tullut Ville Saukkonen.

– Kahdessa kohtauksessa, ylipappien kokouksessa ja Jeesuksen käynnissä Herodeksen luona, olen tietoisesti tuonut esitykseen hieman huumoria, kertoo käsikirjoittaja Veli-Pekka Hänninen.

– Irvailun kohteena ei ole Jeesus, vaan valtaa käyttävien ihmisten turhantärkeys ja inhimillisyyden hukuttaminen byrokratiaan. Huumori ei ole itseisarvo, vaan se tappaa turhan pönötyksen ja raivaa tietä todellisille tunteille.

Jeesuksen roolissa nähtävä näyttelijä Matti Leino kertoo osastaan:
– Tämä on ainutkertainen kokemus, johon mukaan lähtemistä ei tarvinnut miettiä kuin aikataulujen osalta. Koen Jeesuksen roolin hyvin haastavana ja mielenkiintoisena.

Esiintyjien puvustus on toteutettu yhteistyössä Fida Internationalin kanssa.

www.viacrucis.fi
www.facebook.com/viacrucishelsinki

Rooleissa

Jeesus: Matti Leino
Maria: Kristiina Halkola
Pilatus: Satu Silvo
Herodes: Jorma Uotinen
Kaifas: Sami Saikkonen
Pappi 1: Anssi Hirvonen
Pappi 2: Heikki Siukola

Apostolit

Juudas: Oskari Katajisto
Pietari: Juha-Pekka Mikkola
Andreas: Pekka Leivo
Matteus: Jari Tuunanen
Jaakob: Juha Suihko
Johannes: Johanna Lystilä
Filippus: Kaisa Näreranta
Jaakob Alfeuksen poika: Bo Ekman
Bartolomeus: Heikki Määttä
Tuomas: Jorma Karlstedt
Simon: Markku Haapaniemi
Taddeus: Mika Syvänen                                            

Musiikki: Heikki Sarmanto
Ohjaus: Ville Saukkonen
Käsikirjoitus: Veli-Pekka Hänninen

Jaa tämä artikkeli: