Karismaa. Vaikka uskonnollisuus moninaistuu Helsingissä, kristilliset seurakunnat ovat edelleen vahvoja. Vuonna 2008 noin joka kymmenes helsinkiläinen oli mukana jonkin uskonnollisen yhteisön toiminnassa. Näistä aktiiveista kolme neljästä oli kristittyjä. Toimintaan osallistutaan yli rajojen. Kuvassa vietetään jumalanpalvelusta Suur-Helsingin seurakunnassa, joka on itsenäinen ja tunnustuskuntiin sitoutumaton karismaattinen yhteisö.
Uushenkisyys haastaa kirkkoa
Vaikka Suomi on kansainvälisessä vertailussa uskonnollisesti hyvin yhtenäinen maa, uskonnollinen monimuotoisuus lisääntyy.
Uskonnollisia liikkeitä ja vaihtoehtoja on yhä enemmän tarjolla. Käsitykset uskonnollisuudesta, hengellisyydestä sekä yksilön ja yhteisön rajoista ovat muuttumassa. Muutokset saattavat aiheuttaa myös pelkoa ja epävarmuutta.
– Muutos nopeutuu, ja maailma pienenee koko ajan. Informaatiota on enemmän tarjolla ja sitä osataan hakea tehokkaasti. Kun tietoa ja vaihtoehtoja on enemmän, voivat muutokset kiihtyä. Kehityksen seurauksena uskonnollinen kenttä on pirstaloitunut, sanoo uskontotieteilijä Anna Haapalainen Turun yliopistosta
Lisääntyneiden vaihtoehtojen lisäksi myös uskonnollisuus ilmiönä on muutoksessa.
– Erityisesti new age -tyyppiset, uushenkiset uskonnolliset liikkeet korostavat yksilön henkistä kasvua. Ihmiset eivät välttämättä halua sitoutua tiettyyn liikkeeseen.
Myös kristillisten yhteisöjen sisällä tapahtuu siirtymistä ryhmästä toiseen.
– Uskonnolliseen tilaisuuteen saatetaan mennä, koska siellä on hyvä ilmapiiri tai mieluisa saarnaaja. Tilaisuuksissa käydään yli seurakuntarajojen.
Uskonnollisuus on muuttumassa yksilökeskeisemmäksi. Yhä enemmän on kysymys henkilökohtaisesta jumalsuhteesta. Olemme siirtymässä yhteisöllisestä ja perinteisestä uskonnosta kohti henkilökohtaisempaa uskonnollisuutta.
– Toki yhä puhutaan uskosta kollektiivisena asiana ja seurakuntayhteyden tärkeydestä, mutta siinä missä oli ennen yhteisö, voisi nyt olla yksilöiden muodostama yhteisö, Haapalainen pohdiskelee.
Tutkijan on kuitenkin vaikea tilastoida näitä muutoksia. Ihmiset eivät käsitteellistä tai kategorisoi omaa toimintaansa. Päätökset tehdään oman kokemuksen ja uskon kautta.
Tekeillä olevassa väitöskirjassaan Anna Haapalainen tutkii, kuinka seurakunnat vastaavat uushenkisyyden kasvun tuomiin muutoksiin. Aineiston hän kerää Turun Mikaelinseurakunnasta. Haapalainen myöntää uushenkisyyden määrittelyn olevan haasteellista myös tutkijalle. Sen vaikutukset näyttäytyvät sekä käytännön tasolla että uskonnollisten käsitysten hienovaraisina muutoksina.
– Yleisesti ajatellaan, että uudet uskonnolliset liikkeet vetävät ihmisiä seurakunnista pois. Tämä voidaan kokea uhaksi. Kirkko saattaa reagoida, jotta oletettu kehitys saataisiin katkeamaan.
Kirkko vastaa ajan haasteisiin esimerkiksi järjestämällä erilaisia matalan kynnyksen tapahtumia, joihin ei liity voimakasta kristillistä sanomaa. Turun Mikaelinseurakunta on järjestänyt esimerkiksi äijäkävelyitä ja kristillisiä talk show -iltoja.
– Seurakunnat ovat tulleet ihmisten keskelle. Tiedottamisella ja medialla on tässä iso rooli.
Tutkija ei tee uskonnollisuuden muutoksesta suoraviivaisia johtopäätöksiä. Kysymyksessä ovat pitkät ja moninaiset prosessit.
– Me, jotka elämme muutoksen keskellä, miellämme sen poikkeuksellisena. Syntyy käsitys, että olemme suuren muutoksen äärellä, johon tulee reagoida voimakkaasti. Muutos on kuitenkin luonteeltaan jatkuvaa, eikä siinä sinällään ole mitään epätavallista, Haapalainen sanoo.
Tekstit Miikka Kivinen
Kuva Jani Laukkanen
Jaa tämä artikkeli: