Intialainen Naveen Chenna on huomannut, että harva suomalainen tulee oma-aloitteisesti juttelemaan ulkomaalaiselle.Kuva: Sirpa Päivinen
Uusi kulttuuri on opeteltava kädestä pitäen
Ulkomaalaisen opiskelijan kotiutuminen voi alkaa yhdestä suomalaisesta ystävästä, joka auttaa talvitakin hankinnassa.
Suomi on muotia maailmalla. Eksoottisuus, turvallisuus, korkeatasoinen ja ainakin toistaiseksi ilmainen koulutus sekä korkea teknologia houkuttavat ulkomaalaisia opiskelijoita Suomeen. Vaikka heidän joukkonsa kasvaa nopeasti, harva kuitenkaan tulee jäädäkseen, vaikka haluaisikin.
Suomalaiseen yhteiskuntaan sisälle pääseminen on ulkomaalaiselle opiskelijalle usein ylivoimaista, ja monet ulkomaalaiset valittavat, että suomalaisiin on kovin vaikea tutustua. Monikulttuurisuus ja vuorovaikutus suomalaisten ja ulkomaalaisten välillä on Helsingissäkin edelleen pienten ryhmien puuhastelua. Kiinnostusta on, mutta kohtaamista ei tapahdu.
Teologisen tiedekunnan käytävällä muuan afrikkalainen opiskelija kertoi, että kesti yhdeksän kuukautta, ennen kuin kukaan tuli juttelemaan hänen kanssaan.
– Ulkomaalaisten opiskelijoiden on usein vaikea tutustua suomalaisiin, joilla on omat ystävänsä ja sosiaaliset kuvionsa. Kutsumme harvoin vierasmaalaisia kotiimme ja omiin piireihimme. Se ei yleensä johdu epäystävällisyydestä, vaan arastelemme kanssakäymistä ulkomaalaisten kanssa ja vielä vieraalla kielellä, sanoo tutkija Julia Jänis Helsingin yliopiston kehitysmaatutkimuksen laitokselta.
Suomalaisten ujous kummastuttaa
Julia Jänis on asunut vuosia Tansaniassa ja oleskellut paljon monissa muissakin Afrikan maissa. Näiden yhteyksien seurauksena hän on runsaasti tekemisissä Suomessa asuvien afrikkalaisten ja muiden ulkomaalaisten opiskelijoiden kanssa. Monia suomalaisten epäsosiaalisuus ja ujous kummastuttavat.
– Esimerkiksi afrikkalaisten näkökulmasta katsottuna on epäkohteliasta istua ruokalassa vaihtamatta edes muutamaa sanaa samassa pöydässä istuvien tuntemattomien kanssa. Jotkut suomalaiset taas kokevat ahdistavaksi jo sen, että pitäisi puhua ventovieraan kanssa.
– Toisinaan ulkomaalaiset miesopiskelijat pahoittelevat sitä, että jos he haluavat vain jutella suomalaisten naisten kanssa, se tulkitaan helposti flirtiksi. Monia suomalaisia miehiä taas on vielä vaikeampi lähestyä. Niinpä opiskelija saattaa luovuttaa ja hakeutuu mieluummin muiden ulkomaalaisten seuraan saadakseen rupatella jonkun kanssa.
Jänis väittää, että puheet suomalaisten ennakkoluuloisuudesta kaikkea vierasta kohtaan eivät ole täysin tuulesta temmattuja.
– Ennakkoluulot ovat kuitenkin helposti voitettavissa, kun uskallamme ottaa ensimmäisen askeleen ja jutella ulkomaalaisten kanssa. Ainahan ystävyys alkaa jostakin.
Apuun arkisissa askareissa
Vieraaseen kulttuuriin tuleminen ei vaadi ihmiseltä vain kielen oppimista vaan kokonaan uusiin tapoihin ja käytäntöihin tottumista.
Julia Jänis rohkaisee tarjoamaan oma-aloitteisesti apua ulkomaalaisille, vaikka sitä ei aina suoraan kysyttäisikään.
– Apua voi antaa pienissä käytännön asioissa. Itse olen vienyt opiskelijoita talvivaateostoksille kirpputoreille, jonne he eivät omin päin löytäisi.
Sään mukaan pukeminen, puhekieli, kirjoittamattomat säännöt, arkiaskareet, virastoissa asiointi ja kaupassa käynti. Näissä asioissa ulkomaalainen voi tarvita neuvoja ja ohjeita.
– Meille itsestään selvät tavat aiheuttavat ongelmia toisenlaisista oloista tuleville. Joillekin opiskelijoille tuottavat päänvaivaa esimerkiksi pyykkituvan varaaminen ja kodinkoneet, kun kukaan ei kunnolla neuvo, kuinka toimia. Pesukone ja sähköliesi eivät ole itsestäänselvyyksiä kaikkialla.Usko – yhteinen ja yksityinen
Kulttuurinen erilaisuus tuntuu myös uskonnossa. Suomalaisille uskonto on tiukasti yksityisasia, kun taas monissa kulttuureissa se on yhteinen ja yhteisöllinen asia. Tämä voi hämmentää vaihtoon tulleita opiskelijoita, ja yhteyttä muihin kristittyihin voi olla vaikea löytää omin päin.
– Esimerkiksi Afrikassa hengellisyys on olennainen osa ihmisten arkea. Siellä käydään ahkerasti kirkossa, ja suhtautuminen uskontoon on hyvin käytännöllistä: se on itsestään selvä tiennäyttäjä, Julia Jänis sanoo.
Kaukana kotoa usko voi olla yhdistävä tekijä. Helsingissä moni ulkomaalainen on löytänyt hengellisen kodin Kansainvälisestä seurakunnasta (IEC) Ruoholahdesta. Aina yhteyttä ei kuitenkaan löydy.
– Suomessa painotetaan sopeutumista, mutta joissakin asioissa ei ole hyvä suomalaistua. Monet ulkomaalaiset opiskelijat katkaisevat yhteytensä seurakuntaan huomattuaan, etteivät täkäläisetkään käy kirkossa. Toiset taas vetäytyvät yksinäisyyteen ja alkoholisoituvat, suomalaiseen tapaan. Samalla katoavat elämän tarkoitus ja elämää ohjaavat normit, Kansainvälisen seurakunnan pastori Timo Keskitalo kertoo.
– Juhlapuheissa toivotaan, että ulkomaalaisia opiskelijoita jäisi meille töihin, mutta tietä työelämään ei tasoiteta. Kielen opettamiseen ei kunnolla panosteta, eikä kielitaidoton saa oman alansa kesätöitä eikä harjoittelupaikkoja. Monet ajautuvat huonosti palkattuihin siivoojan hommiin rahoittaakseen opintonsa.
– Sama odottaa valmistumisen jälkeen. Suomalaisilla on valmiit paikat tutuissa kesätyöpaikoissa, mutta ulkomaalaiset päätyvät jälleen siivoojiksi. Tämä on uskomatonta voimavarojen tuhlausta.
Vaihto-opiskelijana hiljaisten maassa
Ulkomaalaisten opiskelijoiden määrä Suomessa kasvaa nopeasti. Monelle suomalaisiin tutustuminen ja suomalaiseen yhteiskuntaan sopeutuminen ovat kovan työn takana.
Gao He Ran, 24, suomen kielen opiskelija, Kiina
Tulin Suomeen syksyllä 2006. Olin suorittanut suomen kielestä kandidaatin tutkinnon Pekingin vieraiden kielten yliopistossa, ja halusin jatkaa opintojani Suomessa. Alun perin Suomessa ja suomen kielessä kiehtoi eksoottisuus, mutta sitten kiinnostuin myös luonnosta ja ympäristöasioista. Aloin opiskella sivuaineena ympäristötiedettä.
Kävin ensimmäisen kerran Suomessa vuonna 2000, jolloin olin Kuopiossa kesäkurssilla. Ensivaikutelma oli ihana, luonto oli kaunis ja ystävälliset ihmiset puhuivat outoa Savon murretta.
Kun tulin Helsinkiin opiskelemaan, oli syksy ja aivan erilaista.
Talvi oli todella vaikea, kun piti tottua ilmastoon ja valon puutteeseen. En tuntenut juuri ketään, ja ensimmäiset pari kuukautta olin aivan yksin. Kylmä sää tuntui menneen ihmisiinkin. Paikallisjunassa yritin saada ihmisiin katsekontaktia ja jutella, ja siitä syntyi usein kummallisia tilanteita.
Taloyhtiön pesutuvassa tutustuin onneksi naapurissa asuvaan opiskelijatyttöön, josta tuli ensimmäinen suomalainen ystäväni. Nykyään minulla on monia suomalaisia ystäviä, vaikka toisiin ulkomaalaisiin on helpompi tutustua. Opiskelijajärjestöistä on ollut paljon apua. Minulla on suomenruotsalainen poikaystävä, joka on auttanut sopeutumisessa. Olen oppinut pitämään suomalaisesta elämäntavasta ja jopa talvesta, vaikka välillä onkin koti-ikävä.
Teen opiskelun ohessa käännös- ja tulkkaustöitä ja työskentelen kesäisin matkaoppaana kiinalaisille ryhmille. Valmistun ensi kesänä. Suomen ja Kiinan välillä on paljon yhteyksiä, ja uskon, että molempien kielten taitajalle on tarjolla runsaasti töitä.
Linda Reif, 28, valokuvauksen ja videokuvauksen opiskelija, Itävälta
Olen ollut Erasmus-vaihdossa Helsingissä vasta vajaat kaksi kuukautta, ja aika on mennyt uuteen maahan totutellessa. Tähän mennessä olen nauttinut olostani, sillä Suomessa on juuri niin erilaista kuin toivoin – ja rauhallista, toisin kuin edellisessä vaihto-opiskelukohteessani Israelissa.
Kaikki on pitänyt selvittää alusta saakka omin päin. Alkuun nukuin makuupussissa opiskelija-asuntoni lattialla, kun en onnistunut heti saamaan huonekaluja. Ihmiset ovat kyllä olleet avuliaita, kun olen pyytänyt apua.
Osasin odottaakin sitä, että vieraassa maassa vie aikansa, ennen kuin tutustuu uusiin ihmisiin. Kuvataideakatemiassa ilmapiiri on melko kansainvälinen, sillä siellä on paljon ulkomaalaisia opiskelijoita. En ole vielä onnistunut juurikaan tutustumaan suomalaisiin, mikä on vähän harmi. Erasmus-opiskelijat sen sijaan tuntuvat vetävän toisiaan puoleensa kuin magneetti, sillä olemme kaikki samassa elämäntilanteessa.Ihmiset täällä ovat syvällisiä, mutta eivät jaa sitä useinkaan muiden kanssa. Oikeastaan mentaliteetti on vähän samantapainen kuin kotikaupungissani Wienissä: kovan pinnan alla on lämpöä ja pehmeyttä. Olen vähän ihmetellyt sitä, että esimerkiksi koulussa ihmiset saattavat vain tervehtiä ohimennen, mutta illalla parin oluen jälkeen tullaan halaamaan kuin parasta ystävää.
Palaan kotiin kesällä, mutta voisin kuvitella asuvani täällä pidempäänkin. Oikeastaan haluaisin joskus palata tänne työskentelemään valokuvaajana, sillä pohjoinen valo on mielenkiintoinen.
Naveen Chenna, 22, kemian opiskelija, Intia
Olen ollut alusta lähtien onnekas, sillä olen sopeutunut Suomeen helposti. Kun saavuin tänne viime syyskuussa, minua oli lentokentällä vastassa suomalainen opiskelijatyttö, jolta sain yhdessä päivässä niin paljon käytännön tietoa, että minulta olisi yksin mennyt sen hankkimiseen kuukausi. Hän vei minut asunnolleni, esitteli yliopistoa, kierrätti kaupungilla ja neuvoi kaiken mahdollisen matkalippujen hankinnasta lähimpään supermarkettiin.Opiskelen orgaanista kemiaa ja halusin lukuvuodeksi Helsinkiin, koska oman alani tutkimus on täällä huippuluokkaa. Tietysti erilainen maakin kiinnosti. Omalla laitoksellani lähes kaikki opiskelijat ovat suomalaisia, ja sitä kautta olen saanut paikallisia ystäviä ongelmitta.
Suomalaiset ovat vähän ujoja, mutta täytyy vain olla itse aktiivinen ja mennä juttelemaan. Melkein kaikki puhuvat hyvää englantia, ja se helpottaa tutustumista. Tiedän, että monille ulkomaalaisille opiskelijoille kontaktien luominen suomalaisiin on vaikeaa, ja jotkut viettävät koko aikansa täällä vain toisten vaihto-opiskelijoiden seurassa.
Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu, ettei toisten asioihin puututa, mutta toisaalta se pitää ihmiset etäämmällä toisistaan. En ole esimerkiksi tähän mennessä saanut kutsua yhdenkään suomalaisen ystäväni perheen luo. Intiassa perhe ja suku muodostavat tiiviin yhteisön, jonka jäsenistä pidetään huolta. Kummallakin kulttuurilla on puolensa. Täällä tunnen olevani vapaampi ja itsenäisempi kuin kotimaassani.
Anu Heikkinen
Jaa tämä artikkeli: