Kiitollinen. Priyanga sai elämälleen uuden suunnan ammattikoulun ja työharjoittelun myötä. – Olen todella kiitollinen tästä mahdollisuudesta, ilman kirkon ammattikoulua tulevaisuuteni olisi ollut synkkä.
Uusi suunta ammattikoulutuksella
Opintonsa kesken jättäneiden intialaisten Priyangan ja Nithyan tulevaisuus näytti synkältä. Kirkko tuli kuitenkin avuksi.
Teksti ja kuva Päivi Arvonen ja Alfred Huber
Priyangan ja Nithyan tulevaisuus näyttää nyt valoisalta. Kirkon ylläpitämän ammattikoulun ja työharjoittelun kautta kummallakin on ammatti, joka parantaa itsetuntoa ja tuo elämälle sisältöä.
– Jätin koulun kesken 15-vuotiaana ja olin kolme vuotta kotona. Olihan se aika tylsää, mutta ilman koulutusta en voinut oikeastaan tehdä mitään. Tulevaisuus ei näyttänyt houkuttelevalta, kertoo Chennain kaupungissa asuva 18-vuotias Priyanga.
Sanavalmis nuori nainen tuntuu pursuavan energiaa ja elämäniloa. Ammattikoulutus ja työpaikka ovat antaneet lisää itsevarmuutta.
– Naapurissamme asuva opettajana työskentelevä nainen yritti patistaa minua takaisin opiskelemaan. Häneltä kuulin myös kirkon ylläpitämästä ammattikoulusta, jota innostuin kokeilemaan.
Priyanga on suorittanut ammattikoulussa terveysavustajan tutkinnon, jonka myös Chennain avoin yliopisto hyväksyy. Kuuden kuukauden työharjoittelujakson jälkeen hän voisi hakea työtä mistä tahansa sairaalasta.
– Viihdyn täällä Je Nesam -sairaalassa, jossa suoritin harjoitteluni. Arvostan sairaalan hyväntekeväisyystyötä. Tulen itsekin vähävaraisesta perheestä ja haluan auttaa köyhiä.
Priyanga kertoo elämänsä suurimman ongelman olevan se, että hänen hindu-isänsä ei täysin hyväksy tyttärensä ja vaimonsa kristillistä vakaumusta.
– Hindujen ja kristittyjen avioliitot ovat Tamil Nadun osavaltiossa yleisiä, jossain päin Intiaa ne olisivat ihan mahdottomia. Monesti kahden uskonnon perheissä on kuitenkin ristiriitoja. Arki olisi helpompaa, jos koko perhe olisi kristittyjä.
Multilahjakkaan insinööri-arkkitehti-kirurgi D. Bootpathyn ylläpitämä Je Nesam -sairaala ei käännytä oveltaan Chennain köyhimpiä. Hoitoa ja lääkkeitä saa tarvittaessa jopa ilmaiseksi.
– Kaikkeen vaikuttava kastijärjestelmä estää ihmisoikeuksien toteutumisen. Haluan auttaa yhteiskuntamme heikompiosaisia. Rahoitan sairaalan toiminnan rakennusalan yritysteni tuotolla, D. Boopathy kertoo.
Hän ei usko kastijärjestelmän koskaan häviävän Intiasta.
– Vain Jumala kykenisi poistamaan kastit.
Perustamastaan sairaalasta D. Boopathy on kuitenkin luonut kastivapaan alueen, jossa kaikkien ihmisarvoa kunnioitetaan taustasta riippumatta. Sairaala toimii työharjoittelupaikkana kymmenille nuorille, joille on tarjolla myös kohtuullisesti palkattua työtä.
– Vaikka opetamme terveydenhoitoa ja lääketiedettä, tärkein oppi on kuitenkin ihmisyys. Hyväkään koulutus ei auta, elleivät ihmisyyden perustaidot kuten moraali ja kyky empatiaan ole kunnossa.
D. Boopathy kritisoi rajusti hindulaisuutta ja etenkin ylintä pappiskastia eli bramiineja.
– Intian väestöstä vain noin kolme prosenttia on bramiineja, mutta 95 prosenttia kaikesta maan vauraudesta ja vallasta on heidän käsissään.
Sairaalan apteekissa 21-vuotias Nithya kertoo asiakkaana olevalle pienen vauvan äidille hygienian tärkeydestä. Asiakaspalvelutilanteesta huokuu lämmin tunnelma. Nuori äiti kiittää vuolaasti saamistaan ohjeista ja poistuu kaupungin vilinään hymy huulillaan ja vauva tiukasti sylissään. Nithya ryhtyy tekemään lääketilausta tietokoneella.
– Olen oppinut paljon muutakin kuin farmaseutin ammatin ja lääketietoutta. Osaan käyttää tietokonetta. Työhöni kuuluu myös ultraäänitutkimusten tekeminen. Ennen kaikkea olen oppinut, että olipa tekemäsi työ mitä tahansa, se pitää tehdä hyvin.
Nithya on työskennellyt Je Nesam -sairaalassa jo viisi vuotta. Työura alkoi ammattikoulun kautta.
– Kotonamme vieraillut pastori kertoi kirkon ammattikoulusta. Onneksi pääsin sinne, vaikka opintoni olivat jääneet kesken.
Nithyan työstä tuli kaksi vuotta sitten isän kuoltua entistäkin tärkeämpää.
– Äitini työskentelee kotiapulaisena. Hänen palkkansa ei riittäisi kolmelapsisen perheen elättämiseen. Lähes koko palkkani menee äidilleni ja sisaruksilleni.
Nithya tekee vuorotyötä. Hänellä on vain kaksi vapaapäivää kuukaudessa. Palkkaansa (5 500 rupiaa eli noin 75 euroa) hän pitää kohtuullisena, mutta sekään ei riitä perheen tarpeisiin.
– Teen osa-aikatöitä toisessa apteekissa. Minulla ei ole vapaa-aikaa ja aina en nuku riittävästi. Onneksi pääsen sentään ainakin kahdesti kuussa vapaapäivinä kirkkoon.
Ammattikoulutusta vähävaraisten perheiden ja yksihuoltajaäitien nuorille tarjoavaa ammattioppilaitosta ylläpitää helluntailiikkeeseen kuuluva New Life Assembly of God -kirkko. Toimintaa koordinoidaan osana Fida Internationalin tukemaa Uusi alku -yhteisökehitysohjelmaa, jonka päärahoitus tulee Suomen ulkoministeriön kehitysyhteistyön määrärahoista.
Jaa tämä artikkeli: