Uusperheen suhteet solmussa
Annelta on otettu kaksi teini-ikäistä tytärtä huostaan – äidin omasta pyynnöstä.
Rauhallisella vantaalaisella omakotialueella on pihalla vastassa keski-ikäinen nainen. Sisällä talossa on kaunista ja avaraa. Lasten valokuvat ovat rivissä hyllyllä. Sisäpihalla on suuri terassi ja ruohokenttä keinuineen ja leikkimökkeineen. Tässä tiilitalossa ei kuitenkaan ole aina asunut onnellinen perhe.
Annella on neljä tytärtä, joista kolme jo täysi-ikäisiä. Nuorin on alakoululainen.
Vanhin tytär oli juuri aloittanut koulun, kun vanhemmat erosivat. Anne muutti tyttärineen nykyisen puolisonsa Juhan omakotitaloon kolmen vuoden seurustelun jälkeen. Eronneella Juhalla ei ollut omia lapsia. Vaikeudet alkoivat pian yhteen muuton jälkeen. Vanhin tytär Ella oli 13, keskellä murrosikää. Tavallisista arkisista asioista alkoi tulla riitaa.
– Mies halusi, että asiat menevät juuri tietyllä tavalla. Ja tytöt haastoivat häntä ja osasivat iskeä huomaamiinsa heikkouksiin, Anne kertoo.
”Et oo meidän iskä, etkä voi meitä määrätä”, totesivat tyttäret isäpuolelleen monien muiden uusperheissä elävien lasten tapaan. Isyydessä kokematon Juha oli ehdoton ja jyrkkä: ”Täällä tehdään niin kuin minä sanon!” Annen mukaan asiasta keskusteltiin paljon puolisoiden kesken, mutta tuloksetta.
Isäpuoli vei tytöt väkisin huoneisiinsa
Tilanne paheni. Kun tytöt ja isäpuoli eivät suostuneet puhumaan toisilleen, Anne toimi viestinviejänä heidän välillään. Tyttöjen mielestä äiti piti liikaa Juhan puolta, tämä valitti päinvastaista.
Mies vetäytyi välillä täysin ja evästi Annea, mitä hänen piti milloinkin lapsilleen sanoa. Lopulta Juhan pinna paloi. Toisinaan hän kävi tyttöihin käsiksikin esimerkiksi viemällä heidät väkisin huoneisiinsa, ellei puhe tehonnut. Eroa mietittiin vakavasti.
Päihteet tulivat vanhimman tyttären elämään hänen ollessaan 8. luokalla. Kun äidin epäilyt vahvistuivat, hän vei tyttärensä nuorisoaseman huumeseulaan.
Tyttären ollessa 16-vuotias Anne otti ensimmäistä kertaa yhteyttä lastensuojeluun, kun kannabistesti näytti positiivista ja tytär oli luvatta öitä pois kotoa. Anne uskoi taustalla olevan myös kovempia huumeita. Huumeseulat näyttivät kuitenkin puoli vuotta puhtailta, ja tytär kielsi ehdottomasti käyttävänsä mitään.
Silti äiti oli vakuuttunut siitä, että asiat eivät olleet kunnossa, ja oli oikeassa. Tytär tunnusti lopulta käyttäneensä monia aineita: amfetamiinia, Subutexia ja sieniä. Anne soitti läpi kaikki päihdehoitoyksiköt. Tytölle järjestyi paikka ensin nuorten katkaisuhoitoon, sitten nuorten huumehoitoyksikköön.
Tahdonvastainen laitoksessa pitäminen vaati huostaanottoa, joka tehtiin kiireellisensä. Hoito jatkui huumehoitoyksikössä avohuollon sijoituksella ja myöhemmin huostaan otettuna.
Tyttö oli loukkaantunut laitokseen sulkemisesta. Hän aloitti siellä ammattikoulun. Aluksi kotilomatkin olivat valvottuja, eikä kavereita saanut tavata. Isäpuoli otettiin vahvasti mukaan hoitoyksikön perhetapaamisiin. Vuorovaikutus tytön kanssa parani ja Juha pystyi jo pyytämään toimintaansa anteeksi.
– Muistan, kun olin kerran lähdössä Ellan luota, hän hyppäsi yllättäen syliini ja roikkui kaulassani kuin apinanpoika anellen: ”Äiti, älä jätä!” Hän oli sijoitettuna yhteensä 8 kuukautta, Anne kertoo.
Nuorin tytär kapinoi
Sijoituksen loputtua perhe jäi Annen mukaan tyhjän päälle. Sijoituksen aikana oli ollut tapaamisia ja tukea, mutta huostaanoton päätyttyä ne loppuivat. Ella muutti omaan asuntoon 18-vuotiaana. Sitten alkoi oireilla nuorin tytär Ida.
6. luokalla ollessaan Ida julisti, etteivät äiti ja isäpuoli määrää enää hänen elämäänsä. Tuli riitoja. Kielenkäyttö oli kovaa ja joskus tytär kävi konkreettisesti kimppuun. Perheeseen oli syntynyt vauva ja Ida oli mustasukkainen uudelle pikkusisarelleen.
Koulusta alkoi tulla viestejä poissaoloista eikä tyttären olinpaikasta ollut aina tietoa. Kerran kovan riidan muututtua taas käsirysyksi 13-vuotias Ida ilmoitti, ettei tulisi yöksi kotiin. Äiti soitti hädissään kriisikeskukseen ja seuraavana päivänä päätettiin kiireellisestä sijoituksesta. Tytär otettiin sosiaaliviranomaisten huostaan suoraan koulusta ja sijoitettiin vastaanottokotiin.
Sijoituspaikasta käsin Idan koulunkäynti alkoi sujua, mutta hän ei halunnut enää tulla lomilla kotiin. Vaikka tytär ei halunnut tavata eikä puhua, äiti soitteli laitokseen päivittäin kysellen kuulumisia. Se näytti olevan tärkeää myös tytölle, joka varmisti aina henkilökunnalta, oliko äiti soittanut.
Kesällä sijoitus päättyi ja tyttö kotiutettiin äidin vastustuksesta huolimatta.
– Kävimme sosiaalitoimistossa puhumassa, että emme jaksa ja pärjää tytön kanssa. Sosiaalityöntekijän ehdotuksesta Ida muutti isänsä luo. Tytön käyttäytyminen ei kuitenkaan muuttunut, vaan hän häipyi sieltäkin välillä tietymättömiin. Ida oli aggressiivinen myös isäänsä kohtaan. Hänet otettiin karkureissun päätteeksi uudelleen huostaan hänen ehdittyään asua isällään 2 viikkoa.
Ida karkaili sijoituspaikastakin ja tuli 16-vuotiaana raskaaksi. Idan isä uhkasi tytärtään hylkäämisellä, jos tämä päättäisi pitää lapsen, mutta tytär uhmasi uhkauksia. Tyttären suhde äitiin kuitenkin läheni, ja hän sai olla mukana synnytyksessä. Juhaa tytärpuolen raskaus pehmensi ja hän alkoi nikkaroida pihalle hiekkalaatikkoa.
Apua olisi tarvittu uusperheen alkuvaiheissa
Anne kertoo saaneensa suurta apua huostaan otettujen lasten vanhempien vertaistukiryhmästä. Hänen mielestään perhe olisi tarvinnut kuitenkin ajoissa konkreettista apua vuorovaikutuksen ohjaamisessa oikealle tolalle.
– Olisimme tarvinneet tukea hankalien tilanteiden selvittämiseen jo uusperheen alkuvaiheissa.
Huostaanottojen yhteydessä Anne sanoo olleensa toisaalta helpottunut, toisaalta valtavan epäonnistumisen masentama.
– Kaikki heikkouteni ovat todellakin tulleet tutuiksi.
– Edelleen olen pahoillani siitä, mitä tyttäreni ovat joutuneet kärsimään. Aikuisella on aina vastuu käyttäytymisestään.
Esikoistytär Ella on sittemmin valmistunut ammattikorkeakoulusta ja hänellä on vakituinen työpaikka. Ida on saanut toivomansa opiskelupaikan ja hänen jo 3-vuotias tyttärensä on isovanhempiensa silmäterä.
Jutussa esiintyvät nimet on muutettu.
Huostaanotto on yleisintä teini-iässä
Teini-ikäisten lasten huostaanottoja tehdään selvästi enemmän kuin pienempien lasten. Ne yleistyvät koko ajan.
Yleisin syy 13–18-vuotiaan nuoren huostaanottoon on alkoholin tai huumeiden käyttö. Vanhempien kasvatusongelmat tulevat toisena. Uusperheitä ei tilastoida erikseen. Sosiaalityöntekijöiden mukaan huostaanottojen taustalla ovat kuitenkin entistä useammin vaikeudet uusperheessä.
– Murrosikäisen vanhemmuus on aina haasteellista, ja kuormittavuus lisääntyy, kun mukaan tulee ero ja uusi liitto. Tietynlaiset ongelmat ovat usein olemassa jo ennen uusperheen perustamista, ja tulevat sitten esiin uudessa perhekuviossa. Myös eronneiden vanhempien keskinäinen riitely ja puhumattomuus lisäävät uusperheiden paineita, sanoo 27 vuotta Vantaan lastensuojelussa työskennellyt perhetyöntekijä Eija Kontiainen.
Hän työskentelee Viertolan vastaanottokodissa, jonne sijoitetaan yli 12-vuotiaita. Vuonna 2012 Vantaan kaikista sijoitetuista lapsista ja nuorista 29 prosenttia oli 13–15-vuotiaita ja 19 prosenttia 16–17-vuotiaita.
Kontiainen vastaa huostaanotettujen lasten vanhempien Voikukka-vertaistukiryhmistä. Ryhmät kokoontuvat 10 kerta ja niissä voi jakaa muun muassa epäonnistumisen, syyllisyyden, surun ja häpeän tunteita sekä pohtia omia menettelytapojaan eri tilanteissa.
– Kun uusperheeseen syntyy uusia yhteisiä lapsia, vanhemmat voivat luottaa liikaa siihen, että nuori jo pärjää itsenäisemmin. Vanhemman rakastuminen on jo sinänsä murrosikäisen mielestä yleensä paha asia. Tavallaan vanhempi on silloin samassa kehitysvaiheessa nuoren kanssa. Onhan sekä rakastumista että murrosikää osuvasti kuvattukin ohimeneväksi mielenhäiriöksi, Kontiainen pohtii.
– Nuori voi myös kiusaantua katsellessaan äidin tai isän pussailua vieraan ihmisen kanssa. Vanhemmat eivät aina ymmärrä, miltä asiat näyttävät nuoren näkökulmasta.
Kun uusperheessä tulee törmäyksiä teinin ja uuden puolison välillä, nuoret testaavat Kontiaisen mukaan tiedostaen tai tiedostamattaan sitä, kumman vanhempi valitsee.
– Isäpuolen ”Laita kakarasi kuriin” -kommentit kuulostavat nuoresta pahalta. Kasvuun kuuluu rajojen koetteleminen, ja aikuisen pitäisi pysyä aikuisena, provosoitumatta. Uuden puolison pitäisi tukea biologisen vanhemman kasvatustyötä, ei ensimmäisenä komentaa, Kontiainen sanoo.
Jaa tämä artikkeli: