Päihteet vaarana. Nuori otetaan huostaan tavallisimmin päihteiden väärinkäytön vuoksi.
Uusperheen umpikuja
Annelta on otettu kaksi tytärtä lastensuojelun huostaan teini-ikäisenä – äidin pyynnöstä.
Rauhallisella omakotialueella on pihalla vastassa hauskannäköinen, miellyttävänoloinen nainen. Sisällä on kaunista ja avaraa, lasten valokuvat rivissä hyllyllä. Sisäpihalla on suuri terassi ja hoidettu ruohokenttä keinuineen ja leikkimökkeineen. Tässä tiilitalossa ei kuitenkaan ole aina asunut onnellinen perhe.
Annella on neljä tytärtä. Kolme täysi-ikäistä tytärtä on edellisestä avioliitosta. Nuorin on alakoululainen. Esikoinen oli juuri aloittanut koulun, kun vanhemmat erosivat. Anne ja tyttäret muuttivat äidin nykyisen puolison Juhan omakotitaloon kolmen vuoden seurustelun jälkeen. Eronneella Juhalla ei ollut ennestään omia lapsia.
Vaikeudet alkoivat pian yhteenmuuton jälkeen. Vanhin tytär oli tällöin 13-vuotias, keskellä murrosikää. Tavallisista arkisista asioista alkoi tulla hakauksia.
– Mies halusi, että asiat menevät juuri tietyllä tavalla. Ja lapset haastoivat häntä täysin tahallaankin. Tytöt osasivat iskeä huomaamiinsa heikkouksiin, kertoo Anne.
– Et oo meidän iskä etkä voi meitä määrätä, totesivat tyttäret isäpuolelleen. Isyydessä kokematon Juha oli ehdoton ja jyrkkä: ”Täällä tehdään niin kuin minä sanon!” Annen mukaan asiasta keskusteltiin hyvin paljon puolisojen kesken, tuloksetta.
Tilanne paheni. Anne toimi viestinviejänä tyttöjen ja miehensä välillä silloin, kun he eivät suostuneet puhumaan toisilleen. Tyttöjen mielestä äiti piti liikaa Juhan puolta, tämä valitti päinvastaista.
Mies vetäytyi välillä täysin ja evästi Annea, mitä hänen milloinkin piti lapsilleen sanoa. Lopulta Juhan pinna paloi ja patoutumat purkautuivat voimalla. Joskus isäpuoli kävi tyttöihin käsiksikin esimerkiksi viemällä heidät väkisin huoneisiinsa, ellei sana tehonnut. Eroakin mietittiin Annen mukaan vakavasti.
Päihteet tulivat vanhimman tyttären Ellan kuvioihin hänen ollessaan 8. luokalla. Kun äidin epäilyt vahvistuivat, hän vei tyttärensä nuorisoaseman huumeseulaan. Tyttären ollessa 16 äiti otti ensimmäistä kertaa yhteyttä lastensuojeluun, kun huumeseulan kannabis näytti positiivista ja tytär oli ollut luvatta öitä pois kotoa. Huumeseulat näyttivät kuitenkin puhtailta puoli vuotta ja tytär kielsi ehdottomasti käyttävänsä mitään.
– Silti olin vakuuttunut siitä, että asiat eivät ole kunnossa, sanoo äiti.
Hän oli oikeassa. Tytär tunnusti kovistelun jälkeen käyttäneensä monia aineita: amfetamiinia, subutexia, sieniä … Silloin Anne soitti kaikki päihdehoitoyksiköt läpi. Tytölle järjestyikin paikka, ensin nuorten katkaisuhoitoon, sitten nuorten huumehoitoyksikköön. Tahdonvastainen laitoksessa pitäminen vaati huostaanottoa, joka tehtiin kiireellisensä. Hoito jatkui huumehoitoyksikössä avohuollon sijoituksella ja myöhemmin huostaan otettuna.
Aluksi kotilomatkin olivat valvottuja, eikä kavereita saanut tavata. Ella aloitti ammattikoulun. Isäpuoli otettiin vahvasti mukaan hoitoyksikön perhetapaamisiin. Vuorovaikutus tytön kanssa parani ja Juha pystyi jo pyytämään toimintaansa anteeksi. Tyttö oli loukkaantunut laitokseen sulkemisesta.
– Muistan yhden tapaamisen, kun lähtöä tehdessäni Ella hyppäsi syliini ja roikkui kaulassani kuin apinanpoikanen anellen ”Äiti, älä jätä!” Hän oli sijoitettuna kahdeksan kuukautta.
– Kun sijoitus loppui, tuntui, että jäimme tyhjän päälle, sanoo äiti. Tarvetta yhteydenottoihin sijoituspaikkaan tuli useita kertoja. Sijoituksen aikana oli ollut tapaamisia ja tukea; huostaanoton päätyttyä nekin loppuivat. Ella muutti omaan asuntoon 18-vuotiaana.
Sitten alkoi oireilla nuorin tytär. Kuudesluokkalainen Irja julisti, etteivät äiti ja isäpuoli määrää enää hänen elämäänsä. Tuli tappeluja kummankin vanhemman kanssa. Kielenkäyttö oli kovaa, ja joskus tytär kävi konkreettisesti kimppuun. Nuorimmaisen aseman uusperheen uudelle tulokkaalle Marille menettänyt Irja oli myös mustasukkainen. Koulusta alkoi tulla viestejä poissaoloista eikä äidillä aina ollut tietoa tyttären olinpaikasta.
Kovan riidan muututtua taas kerran käsirysyksi 13-vuotias Irja ilmoitti, ettei tulisi yöksi kotiin. Äiti soitti hädissään kriisikeskukseen, ja seuraavana päivänä päätettiin kiireellisestä sijoituksesta. Tytär otettiin sosiaaliviranomaisten huostaan suoraan koulusta ja sijoitettiin vastaanottokotiin.
Sijoituspaikasta käsin Irjan koulunkäynti säännöllistyi, mutta hän ei halunnut enää tulla lomilla kotiin. Tytön toiveesta Juhaa ei kelpuutettu mukaan Irjaa koskeviin neuvotteluihin.
– Ymmärrän, että nuoren toivetta kunnioitettiin. Toisaalta Juha jäi siinä tilanteesta ulos, sanoo Anne.
Hänen mielestään perhe olisi tarvinnut ajoissa konkreettista apua kotiin perheen vuorovaikutuksen ohjaamisessa oikealle tolalle; neuvoja siitä, miten toimia haastavissa tilanteissa.
Vaikka tytär ei halunnut tavata tai puhua, äiti soitteli laitokseen päivittäin kysellen kuulumisia. Tämä oli kaikesta huolimatta tärkeää myös Irjalle, joka kyseli henkilökunnalta, oliko äiti soittanut.
Kesällä sijoitus päättyi ja tyttö kotiutettiin äidin vastustuksesta huolimatta.
– Kävimme sosiaalitoimistossa puhumassa, että emme jaksa ja pärjää tytön kanssa. Sosiaalityöntekijän ehdotuksesta Irja muutti isänsä luo. Tytön käyttäytyminen ei kuitenkaan muuttunut, ja hän häipyi sieltäkin välillä tietymättömiin.
Isä soitti Annelle, kertoi tyttärensä lyöneen ja raapineen häntä ja pyysi tätä ottamaan yhteyttä sosiaalipäivystykseen. Tyttö karkasi pariksi päiväksi, ja hänet otettiin palattuaan uudelleen huostaan. Irja ehti asua isällään kaksi viikkoa.
Irja karkaili sijoituspaikasta edelleen ja tuli 16-vuotiaana raskaaksi. Biologinen isä uhkasi tytärtään hylkäämisellä, jos tyttö päättäisi pitää lapsen, mutta tytär uhmasi uhkauksia. Äidin mielestä raskaaksi tulleen nuoren naisen – vielä lähes lapsen – kohtelu nuorisokodissa oli ala-arvoista. Miesohjaaja ihmetteli, miten tyttö tulee selviämään synnytyksestä, eikä hänelle hankittu suositeltuja vitamiinivalmisteita. Äiti valitti asiasta ja vaati anteeksipyyntöä tyttärelleen, mikä sitten esitettiinkin.
Raskaus sai kuitenkin isäpuolen pehmentämään suhtautumistaan.
– Huolenpitovietti heräsi, toteaa Anne. Juhan lapsenlapselleen rakentama hiekkalaatikko valmistui pihalle. Tyttären suhde läheni myös äidin kanssa, joka sai olla mukana synnytyksessä. Irjan suhde lapsen isän kanssa ei sen sijaan toiminut.
Anne sanoo toivovansa, että vanhemmat kohdattaisiin lastensuojelussa aidosti tasavertaisina ihmisinä. Joskus aito kohtaaminen unohtuu, kun kokematon virkailija piiloutuu lomakkeiden tai kummallisten, asiaan kuulumattomien kyselyjen taakse. Anne on osannut myös pyytää apua, tarvittaessa vaatiakin, ei vain ottaa passiivisena vastaan ja tyytyä tarjottuun. Hän kertoo saaneensa paljon tukea huostaan otettujen lasten vanhempien vertaistukiryhmästä.
Huostaanottojen yhteydessä Anne sanoo olleensa toisaalta helpottunut, toisaalta valtavan epäonnistumisen masentama, erityisesti kuvion toistuttua.
– Kaikki heikkouteni ovat todellakin tulleet tutuiksi.
Hän on edelleen pahoillaan siitä, että tyttäret ovat joutuneet kärsimään. Aikuisella on aina vastuu käyttäytymisestään.
Esikoistytär Ella on nyttemmin valmistunut ammattikorkeakoulusta ja hänellä on vakituinen työpaikka. Lähellä asuvan Irjan lapsi on isovanhempiensa silmäterä.
– Nykyään Irja voi soittaa ja kysyä Juhaa ja Maria heidän kanssaan vaikka huvipuistoon.
Vartin kuluttua lähdöstäni saapuu tekstiviesti: Irja on saanut toivomansa opiskelupaikan! Terv. Onnellinen Äiti.
Henkilöiden nimet on muutettu.
Jaa tämä artikkeli: