Uutisankka taiteilijamäellä
Elintilastaan kamppailevien iltapäivälehtien maine oikean ja oleellisen tiedon välittäjinä ei ole hääppöinen. Eikä syyttä. Kerran toisensa jälkeen joutuu toteamaan, että raflaavilla otsikoilla ei ole katetta juuri nimeksikään. Tälle voisi vapaasti naureskella, ellei tietäisi, että ihmisille jää asioista mielikuvia pelkkien otsikon perusteella. Itse juttuja ei ehkä edes lueta.
Oikein hyvän huonon esimerkin tästä antoi viime viikolla Ilta-Sanomat otsikoimalla, että laulaja Kari Tapio jäi ilman hautapaikkaa Hietaniemen taiteilijakukkulalta. Itse juttu oli täyttä höttöä. Omaiset eivät olleet edes anoneet paikkaa.
Kunhan perheen tuttava oli kysellyt tutulta papilta taiteilijakukkulasta ja pappi oli muistellut, ettei kukkulalla enää ole paikkoja. Tämä riitti jutun ja isojen otsikoiden aiheeksi.
Otsikoiden luoman mielikuvan voiman osoittivat todeksi ne kansalaiset, jotka ottivat yhteyttä Helsingin seurakuntayhtymään haukkuakseen kirkon siitä, että se näin tökeröllä tavalla oli torpannut herkän ja kansan rakastaman laulajan viimeisen hartaan toiveen. Iltasanomien uutisista vastaava päätoimittaja puolustelee ankkaa niin, että seurakunta oli antanut väärää tietoa, kun pappi oli sanonut kukkulan olevan täynnä. Noin ihan vain yleissivistyksen vuoksi: satunnaisen papin mietteet asiasta, jota hän ei tunne, eivät ole seurakunnan vastauksia. Etenkään, kun hän ei ole edes Helsingin seurakuntien palveluksessa.
Herää kysymyksiä. Kuinka vähin eväin lehti kehtaa uutisankkaa rakentaa? Kuinka kauan lehdet tohtivat käydä julkkisvainajien haaskalla etsimässä, josko sieltä vielä jotain irtoaisi? Voisiko julkkistenkin omaisille antaa jonkun rauhan suremiseen?
Itse taiteilijakukkulan hautapaikkoja ei enää kauaa tarvitse pohdiskella. Alueella on tilaa enää yhdelle haudalle. Kun siihen aikanaan, luultavasti melko pian, joku haudataan, ei enää tarvitse päättää, kuka on arvollinen sinne haudattavaksi. Onkin ollut vähän omituista, että Helsingin yhteinen kirkkoneuvosto on toiminut eräänlaisena viimeisenä taidekriitikkona siinä, kuka on riittävän ansioitunut tullakseen haudatuksi kunniapaikalle. Viime vuosina neuvosto ei tosin ole tohtinut kieltää paikkaa keltään, jonka omaiset ovat tohtineet paikkaa anoa. Siitähän vasta mojovat otsikot olisikin saatu, jos joltakulta todella olisi hautapaikka taiteilijakukkulalta evätty.
Jaa tämä artikkeli: