Kotipuutarhassa. Anu Komsi hoitaa kuntoaan puutarhatöillä ja käymällä aikuisbaletissa. ”Joskus käy niin hyvin, että esitettävänä olevassa roolissakin pääsee tanssimaan”, Komsi sanoo.
Uutta syntyy, kun uskaltaa heittäytyä
Laulaja Anu Komsi ei salli itselleen pitkiä lomia eikä luovuttamista.
Oopperalaulaja Anu Komsi on oppinut pitämään lomaa lyhyissä, usein viikon mittaisissa jaksoissa.
”Kaksi viikkoa laulamatta on ehdoton maksimi. Lihakseni eivät pidä pitkistä lomista”, laulaja toteaa.
Vaikka laulaminen ja keikkakalenteri ovat kaksi eri asiaa, ne tukevat toisiaan. Keikkoja on kesäkuukausinakin. Kotikaupungin väelle on viime kesän tapaan tarjolla Urkuyössä ja aariassa Komsi & Nyman -konsertti.
Komsi ja Marzi Nyman pitivät ensimmäisen yhteisen konserttinsa Sysmän Suvisoitossa kahdeksan vuotta sitten. Sen jälkeen he ovat esiintyneet yhdessä kerran–kaksi vuodessa.
”Meille on kertynyt melkoinen repertuaari virsiä, klassisia kappaleita, Duke Ellingtonia ja Sibelius-potpuri.”
Joskus on käynyt niin, että varsinaisesta konsertista on tullut aika lailla erilainen kuin se, mitä on harjoiteltu.
”Marzin kanssa voi tehdä niin. Hän on taitava yhdistelemään ja sotkemaan kappaleita. Heittäytyminen on tietenkin kauhea riski, mutta olen riskinottaja. Se on taiteen tekemisen ydin.”
Komsin mukaan riskin ottamiseen kuuluu, ettei mene siitä, mistä aita on matalin. Se tarkoittaa myös, että jos ei täytä omia standardejaan, joutuu häpeämään. Niin käy kai onneksi enimmäkseen laulajan omassa päässä.
”Itsekriittisyyteni ei näytä helpottavan, vaan pikemminkin kasvaa kokemuksen myötä. Olen kyllä myös opetellut olemaan tyytyväinen silloin, kun siihen on aihetta.”
Konserttien lisäksi kesään kuuluu muun muassa levytyssessio sekä Kokkolassa heinäkuun lopulla esitettävän kamarioopperan ohjaaminen.
Anu Komsi on kotoisin Kokkolasta. Siinä syy, miksi hän ja puolisonsa kapellimestari Sakari Oramo perustivat kaupunkiin oopperan kymmenen vuotta sitten.
”Varsin huonosti tiedetään, missä Kokkola edes on. Niinpä kerromme sen jo nimessä West Coast Kokkola Opera WCKO.”
Tavoitteena on myös lisätä oopperatarjontaa ja pitää huolta sen laadusta.
”Virossa on useita oopperataloja, ja Ruotsissa peräti kymmenen. Savonlinnan oopperajuhlat ja Helsingissä toimivat vapaat ja vaihtelevan tasoiset ryhmät eivät riitä haastamaan Kansallisoopperan monopolia”, Komsi pohtii.
Jos hänestä riippuisi, Kokkolassa päätettäisiin lopultakin rakentaa kulttuuritalo. Sen suunnitelmat ovat olleet valmiina vuosia.
Tai yhtä lailla, jos Espooseen saataisiin uusi teatteritalo ja sinne orkesterimontullinen sali, voitaisiin siellä toteuttaa säännöllisesti oopperaproduktio, vaikkapa kerran vuodessa.
Mutta unelmat sikseen. Oopperan pyörittäminen on paljolti raakaa työtä. Joka vuosi on esimerkiksi anottava uudelleen avustuksia kaupungilta, Taiteen Edistämiskeskukselta ja eri säätiöiltä.
”Suunnitelmat on tehtävä ennen kuin tietää, mitä avustuksia saadaan. En kestä luovuttamista. Niinpä en ole koskaan vaihtanut ohjelmaa, vaikka avustusten jälkeen budjetissa olisikin kymmenien tuhansien aukko. Olemme säästäneet mielettömästi ja toisinaan lomauttaneet itsemme.”
Musiikin harrastaminen oli normaalitila lapsuudessa. Anu Komsin vanhemmat lauloivat kuoroissa ja soittivat pianoa.
Keski-Pohjanmaan musiikkiopistossa oli loistavat opettajat, ja Kälviän kesäleireille tuli koko Suomi.
”Opin jo lapsena tuntemaan espoolaisia. Kun ulkomaiset kollegat ihmettelevät, miten kaikki suomalaiset muusikot tuntevat toisensa, olen selittänyt, että kaikki ovat käyneet samoilla leireillä. Toki maakin on pieni.”
Anu Komsin soittimia olivat huilu ja viulu. Kaksoissisar Piia Komsi soitti selloa.
”Kesäleireillä huippuopettajat oppivat tuntemaan lahjakkuuksia. Niinpä esimerkiksi Piia alkoi kymmenvuotiaana käydä soittotunneilla Oulussa ja kahden vuoden päästä Helsingissä.”
Soittamisen ohella Anu Komsi päätti varhain, että laulaminen olisi hänen varsinainen alansa. Myös Piia laulaa. Anu oli vasta 17-vuotias osallistuessaan Timo Mustakallio -kilpailuun. 19-vuotiaana hän aloitti opinnot Sibelius-Akatemiassa.
Määrätietoisuus jatkui opintojen jälkeenkin. Päästäkseen esittämään koloratuurisopraanon ohjelmistoa, Anu Komsi halusi vakinaisen kiinnityksen Saksasta, ja sai sen. Perheen esikoispoika Taavi asui aluksi vuoden ajan Sakari-isän kanssa Suomessa, mutta sitten kotipaikaksi tuli Bremen.
1990-luvun loppupuolella elämä muuttui uudelleen. Toinen poika Leevi syntyi. Sakari Oramo alkoi kulkea Birminghamissa. Hänestä oli tullut sinfoniaorkesterin ylikapellimestari. Perheen kodiksi tuli rintamamiestalo Mankkaalla.
”Teimme pitkään remonttia. Isovanhemmat olivat vielä työelämässä, eikä meillä ollut juurikaan verkostoja. Kolmikymppisenä jaksaa paljon. Joskus selvisin kyllä aivan rimaa hipoen.”
Yhteydet ulkomaille ovat säilyneet läpi vuosien. Anu Komsi laulaa vuosittain oopperaproduktiossa tai kahdessa, viime talvena neljä kuukautta Sveitsissä.
”Minulle on entistä tärkeämpää se, keiden kanssa pääsen tekemään töitä. Nykyään kapellimestarin nimi saatetaan unohtaa mainoksista, vaikka juuri hän tuo esitykseen energian. Ohjaajalla on suuri vaikutus työilmapiiriin.”
Pari vuotta sitten New Yorkissa Anu Komsi tutustui itseään noin kymmenen vuotta vanhempaan kollegaan. Komsi ihaili tämän hyvää kuntoa, freesiyttä ja hienoa ääntä.
”Kerroin hänelle, että toivoisin pystyväni samaan. Hän uskoi, että häntä auttoi, ettei hän ollut koskaan hamstrannut liikaa töitä.”
Hyviä esikuvia löytyy lähempääkin. Laulaja ihailee myös sitä, kuinka täysillä hänen anoppinsa, pianisti Liisa Pohjola soittaa joka harjoituksen.
Kuka?
Anu Komsi, 47-vuotias espoolainen oopperalaulaja, koloratuurisopraano, Kokkolan oopperan taiteellinen johtaja.
Mitä?
Lauloi talvikaudella Lumikin roolin sveitsiläisen säveltäjän Heinz Hollingerin samannimisessä oopperassa Sveitsissä. Ohjaa Kurt Weillin kamarioopperan Der Silbersee Kokkolaan heinäkuun lopulle yhteistyössä Juho Kuosmasen kanssa.
Motto?
”Riskinotto on taiteen tekemisen ydin.”
Komsi & Nyman. Klassikoita ennenkuulumattomalla otteella. To 10. heinäkuuta kello 22 Espoon tuomiokirkossa. Liput: Lippupiste tai tuntia ennen ovelta.
Jaa tämä artikkeli: