Vaakunoiden vallassa
Kaarenmäen Palotiellä todistetaan ansiokasta kansalaistekoa.
Maantieteilijä ja tietokirjailija Jussi Iltanen , 39, käyttää useamman nenäliinan puhdistaakseen Helsingin vaakunakilven, joka on vuosikymmenien noessa ja töhnässä.
– Tästä tolpasta puuttuu Vantaan vaakuna ja molempien kuntien nimikyltit, hän huomauttaa.
– Tällaisten vanhanmallisten kunnanrajakylttien ylläpito lopetettiin 1990-luvulla, mutta toki näitä näkee vielä monessa paikassa.
Vaakunat ovat tulleet Iltaselle hyvinkin tutuiksi, sillä häneltä ilmestyy keväällä kaikki olemassa olevat ja menneet kunnanvaakunat käsittelevä kirja, Karttakeskuksen kustantama Suomen kuntavaakunat .
Helsinki sai vaakunansa kaupungin muuttaessa 1600-luvun puolivälissä Vironniemelle. Vene kertoi rannikkosijainnista, kruunu kuninkaasta perustajana. Aiemmin käytössä olleen lohenpyrstösinetin peri Helsingin pitäjä ja se jatkaa eloaan Vantaan vaakunassa.
– Helsingin vaakuna oli Suomen ensimmäinen, jolle oli vahvistettu värit”, Iltanen tietää.
Todellisen vaakunabuumin synnytti vasta kuntavaakunalaki 1949, joka salli vaakunat muillekin kuin kaupungeille. Miltei kaikki Suomen sadoista vaakunoista syntyivät neljän heraldikon kynästä.
Iltanen pitää yksinkertaisista, kauniista vaakunoista, joihin ei ole tupattu liikaa sälää. Estetiikan ja symboliikan ohella vaakunat ovat olleet hänelle myös matka paikallis- ja kirkkohistoriaan.
– Monen kunnanvaakunan aiheena on paikallisen seurakunnan suojelupyhimys tai häneen liitetty esine, hän kertoo ja mainitsee esimerkkinä neljän eri kunnan vaakunaan päätyneen Pyhän Olavin kirveen.
Vaakunakuvissa tavoitellaan usein kunnan luonnetta tai nimeä. Moni aihe on moderni. Näin esimerkiksi Hyvinkään vaakunassa olevat villalankatehtaan syöstävät – joita Iltanen luuli lapsena banaaneiksi.
Vantaalaispoika bongasi perheen automatkoilla innolla vaakunoita. Hän oppi rajapyykkien sijaitsevan aina eri puolella maantietä kuin kilometripylväät. Hän kopioi vaakunoita leivinpaperin avulla kirjoista ja ristisanatehtäviä rustaava vaarikin tiesi suunnata vaakunapähkinät hänelle.
Iltanen työskentelee Kansallisoopperan tiedottajana. Sitä ennen hän oli pitkään Karttakeskuksessa kartografina ja julkaisujen laatijana.
Usein yösydännä kirjoittavalta mieheltä on ilmestynyt opaskirjat niin Suomen linnoista kuin kartanoista. Rautatiehistorian harrastajat ylistävät hänen järkälettään Radan varrella (2009), joka esittelee kaikki Suomen rautatieliikennepaikat. Myös Tukholman metroa raideliikennefani on kolunnut kirjaksi asti.
– Olen tehnyt kirjoja sellaisista aiheista, joista olen kaivannut kirjaa, mutta joista kukaan muu ei ole kirjoittanut, hän naurahtaa.
Kartoista Iltanen on ollut yhtä kauan kiinnostunut kuin vaakunoista. Aikoinaan kun muut tapetoivat huoneensa rock-tähtien kuvilla, oli hänen seinällään ”kattoon ja ylikin” karttoja.
Kuin parhaimmat romaanit saattavat kartat imaista hänet mukaansa ja niiden kuvaamat alueet avautuvat mielelle. Ja kun hän sitten menee johonkin itselleen uuteen kaupunkiin, osaa hän perille kuin unessa.
P.S. Asun Taka-Töölössä. Kaikki tarvitsemani on lähellä.
Nautin, kun saan nähdä kiinnostavan koreografian hyvin tanssittuna.
Inspiroidun, kun kohtaan kävelyretkellä historian aikakerrostumia.
Marko Leppänen
Jaa tämä artikkeli: