null Väärää ja oikeaa tietoa eutanasiasta

Väärää ja oikeaa tietoa eutanasiasta

Paul Tiensuu väitti minun valehdelleen kirjoittaessani eutanasiasta (K&k 12.11.). Olen saanut tietoni kahdelta tuntemaltani lääkäriltä, jotka ovat seuranneet vuosia Hollannin tilannetta. Lisäksi ministeri ja lääkäri Päivi Räsänen kirjoittaa Suomen teologisen instituutin aikakausikirjassa 2014: ”Hollannissa tuli voimaan vuonna 2002 laki, joka mahdollistaa laillisen eutanasian jopa 12-vuotiaalle lapselle. Vanhempien suostumusta ei tarvita 16 vuotiaalle tehtävään eutanasiaan.”

Räsäsen mukaan dementikon eutanasia on mahdollinen aikaisemman tahdonilmaisun perusteella, vaikkei henkilö enää kykenisi ilmaisemaan itseään. ”Vuonna 1997 julkaistun tutkimuksen mukaan 8 prosenttia alle vuoden ikäisten hollantilaisten kuolema johtui siitä, että lääkäri surmasi vammaisen lapsen. Syksyllä 2005 Hollannin hallitus päätti virallisesti laajentaa eutanasiaa koskemaan lapsia aina vastasyntyneestä lähtien, ja arviolta tuhat hollantilaista dementikkoa tai kehitysvammaista tapetaan vuosittain ilman omaa pyyntöä”, Räsänen kirjoittaa. Hän jatkaa: ”Hollannin tilastot osoittavat, että... depressio eli masennus on eutanasiatoiveiden taustalla useammin kuin on tiedostettu.”

Eutanasialla korvataan saattohoitoa, joka on siis potilaan hyvää hoitoa ja kipujen lievitystä luonnolliseen kuolemaan asti, eikä ”kipulääkityksen nostamista tappavalle tasolle”, kuten Tiensuu väittää. Eutanasiaa ei tarvita, jos hoito on hyvää!

Jos eutanasialaki ajetaan Suomeen, hoitohenkilökunnalla pitäisi olla oikeus kieltäytyä elämän lopettamisesta vakaumuksellisista syistä. Tätä heillä ei Suomessa ole, ja kätilöitä, lääkäreitä ja sairaanhoitajia pakotetaan työsuhteen menetyksen uhalla jo nyt rikkomaan viidettä käskyä vastaan ja tekemään abortteja. Armeijassakin voi palvella aseettomana, joten myös hoitoalalla tulisi olla oikeus kieltäytyä elämän lopettamisesta.

Laura Hirvonen

 

 

Laura Hirvonen oli huolissaan tulevasta ”pakkoeutanasiasta” Suomessa (K&k 29.10.). Länsimaisessa oikeusvaltiossa ei kenenkään tarvitse pelätä pakkoaborttia tai -eutanasiaa. Meillä sivistysvaltioissa on terveydenhoitoalan ammattilaisilla erittäin korkea etiikka ja moraali. Suomessakin kuolee lääkärien ja hoitohenkilökunnan tekemiin virheisiin jopa 1600 potilasta vuosittain. Läheltä piti -tapauksia lienee moninkertainen määrä, mutta mistään tahallisuudesta on harvoin kyse.

Ei eutanasialle, ei abortille, jos näin itse haluamme. Jos valinta omalla kohdalla on kuitenkin toinen, tulee sitäkin tahtoa kunnioittaa. Hoitotestamentin laatiminen itselle ajoissa takaa meille jokaiselle oman tahtomme mukaisen hoidon, tai hoidosta kieltäytymisen, eikä omaisten ja hoitohenkilökunnan tarvitse sairasvuoteemme äärellä enää pohtia omaa vapaata tahtoamme.

Sakari Partinen
Sipoo

 

 

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.