En pelkää. Viimeinen tuomio tulee viimeisenä. Kuva: Katri Saarela

Vääränlaisuus

• 18.11.2013 13:45

Ensimmäisellä luokalla poika piirsi omakuvansa. Sen kuvan kehystin. Kasvojensa taakse, yläpuolelle hän oli piirtänyt rehtorin. Vahaväreillä vedetty reksi katsoi tuomitsevan näköisesti ekaluokkalaista. Kysyin pojalta, oliko rehtori opettanut heitä. Ei ollut.

Mitään niin syvälle osuvaa ei kotiani koristamassa ole. Rehtorin katse arvioi pienen koululaisen kelvottomaksi, huonoksi. Se on kuva kaikista niistä hetkistä, jolloin ihoa kipristää vääränlaisuus. Yhteen piirustukseen poika laittoi kokonaisvaltaisen kutistumisen tunteen, sen olon, kun ei kelpaa.

Ei jako vuohiin ja lampaisiin ole minulle pelottavan viimeisen tuomion kuvaus. Ei sitä niin pitkälle ehdi pelätä, kun on niin paljon muitakin tuomioita pelättävänä. Epäonnistumista kasvattajana, vääränlaista hengellisyyttä, pilalle mennyttä vaimoutta. Viimeinen tuomio tulee jonossa viimeisenä, sitten joskus.

Tiedän. Niin kippurassa ei ihmisen kuulu elää. Itsekästäkin. Käpristyminen tuomiota odottamaan vie aloitekyvyn. Ei peloissaan oleva näe nälkäistä, ei janoista, kodittomia ei huomaakaan, sairaista puhumattakaan. Pelko piirtää näkökenttään suuren, uhkaavan tuomarin kuvan.

Kasvaminen omaan mittaan ja kokoon ei tapahdu käskemällä. Pelko ei poistu uhkailemalla. Lupaan itselleni. Silitän poskeani lempeästi iltaisin. Kosketan otsani ihoa hellästi ja sanon itselleni: Ja niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainoan Poikansa, ettei yksikään, yksikään joka häneen uskoo, hukkuisi.

Kaisa Kariranta

Tuomiosunnuntai
(Kristuksen kuninkuuden sunnuntai)