Vaativat asiakkaat
Seurakuntalaiset ja myös he, jotka eivät kuulu kirkkoon, näkevät yhä useammin itsensä asiakkaina, joilla on oikeus saada juuri heille ja heidän vaatimuksilleen räätälöityjä palveluja. Mukaan luettuna se, mitä palvelun toimittava pappi sanoo kastetilaisuudessa, häissä, hautajaisissa ja kuinka paljon – jos ollenkaan – saa olla Jumalan sanaa ja kristillistä sanomaa.
Palvelutoimittaja-ajatus näkyy yleisemminkin suhtautumisessa kirkkoon. Se näkyy siinä, että henkilöt, jotka eivät edes kuulu kirkkoon, katsovat oikeudekseen vaatia kirkollisia toimituksia silloin, kun se niin sanotusti istuu johonkin hetkeen ja tunnelmaan.
Jos kirkko ei suostu kaikkiin vaatimuksiin, jopa sellaisiin, joihin se omien sääntöjensä mukaan ei voi ehkä suostua, tai jos se pitää kiinni jäsenyysvaatimuksista, syytetään kirkkoa kovasydämisyydestä tai liiallisesta jäykkyydestä. Ja kaiken kritiikin takana tai alla väijyy hiljainen uhka: jos kirkko ei muuta tapojaan meidän haluamaamme suuntaan, eroamme kirkosta.
Yhä useammin kirkko myös katsoo ja arvioi toimintaansa suhteessa eroamisvaaraan. Se voi mielestäni johtaa enemmän hiljaiseen miellyttämisen tarpeeseen kuin toiminnan perusteiden avaamiseen ihmisille, joille perusteet ovat vieraat.
Voimme olla varmoja siitä, että miellyttämisen tiellä ei ole loppua. Ei ainakaan muuta loppua kuin, että kirkkoon kuuluminen menettää merkitystään ja kirkko identiteettiään. Silloin se voi kyllä olla koko kansan seremoniatuottaja – jopa hyvä sellainen – seremoniapappeineen, mutta sellaiseksi kirkkoa ei perustettu.
Kirkko on olemassa Jumalan sanan julistamista ja kristillisen sanoman levittämistä varten. Tärkeät kirkolliset toimitukset ovat tietenkin osa tätä tehtävää, mutta vain niin kauan kuin toimitusten sisältö ja merkitys pysyvät kirkkaina.
Stig Kankkonen
Kirjoittaja on Espoon kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja, kirkolliskokousedustaja ja kaupunginvaltuutettu.
stig@kankkonen.net
Jaa tämä artikkeli: