Teron elämässä oli vuosia sitten vaihe, jolloin jokin vain pimeni päässä ja kuolema houkutti.
Vaiettu asia
Joka päivä keskimäärin kolme ihmistä tekee itsemurhan.
Kokonainen kirja itsemurhaa yrittäneiden tarinoita on vahva lukukokemus. Ei asiantuntijoita selittämässä, ei yhtään hoitopaikan esittelyä. Vain tiukkaa asiaa: tämä on minun tarinani.
Katariina Vuoren ja Jonna Pulkkisen kirja Kourallinen tabuja kertoo halusta päästä pois. Kirjaidea on Vuoren. Hän ajeli yhtenä perjantai-iltana moottoritietä ja huomasi ajokaistojen välissä rampin alla valtavan betonipylvään.
Kuinkahan moni on ajanut tuohon tarkoituksella ja miltä heistä mahtoi tuntua, kun he seuraavana päivänä heräsivätkin sairaalassa elossa? huomasi Vuori miettivänsä. Mikä saa jonkun yrittämään uudelleen ja toisen jatkamaan elämää?
– Ajattelimme ensin tehdä kirjan yleensä itsemurhasta. Sitten idea selkeni, kertoo Pulkkinen.
Lopulta toimittajakaksikko päätyi jättämään pois kaiken muun paitsi ihmisten kertomukset. He ovat asiantuntijoita.
Haastateltavat löytyivät Surunauha ry:n, Mielenterveyden keskusliiton ja Suomen Mielenterveysseuran kautta.
– He ottivat meihin itse yhteyttä ja toivoivat, että heidän tarinoistaan olisi muille apua, Vuori kertoo.
Hänestä haastatellut olivat upeita, fiksuja ihmisiä. Moni tunsi olevansa kokemustensa vuoksi entistä vahvempi.
– Joidenkin kohdalla jää kysymään, onko valinnan vapautta koskaan ollutkaan. Apua täytyy nykyisin osata ja jaksaa vaatia. Paljon on myös tuurista kiinni, sanoo Pulkkinen.
– Monella haastatellulla oli ollut monta syytä romahtaa, mutta he olivat myös taistelleet, sanoo Vuori.
Häntä järkytti, kuinka suuren työn takana avunsaanti voi olla.
– Helsingissä asiat olivat melko huonosti. Mielenterveyspalveluiden henkilökunta vaihtuu usein. Miten siinä sitten rakentaa pitkän ja luottamuksellisen hoitosuhteen?
Vuoren mielestä hoitokulttuuri tarvitsee nopeaa asennemuutosta.
– Se on nyt melko tyly. Hoidon laadun parantaminen tarvitsee ensimmäiseksi askeleen inhimillisyyden sekä ammattitaidon ja -etiikan suuntaan.
Umpikujaan joutuneelle apua on tarjolla vaihtelevasti. Hoitokulttuurissa jokin on pahasti pielessä, jos päivystyksessä itsemurhan jälkeen herännyt ihminen tuntee olevansa toisen luokan kansalainen.
– Sen, joka ottaa itsemurhaa yrittäneen potilaan vastaan, on ohjattava hänet sellaiseen hoitojärjestelmään, jossa apua saa, Vuori sanoo.
Jälkihoitoa tarvitsevat erityisesti ne, jotka ovat kriisissä eivätkä ole olleet psykiatrisen hoidon piirissä.
– Meillä riittää myötätuntoa lapsille, mutta pitää muistaa, että myös se aikuinen, alkoholisoitunut skitsofreenikko on joskus ollut apua tarvitseva lapsi, muistuttavat Vuori ja Pulkkinen.
Koulukiusaaminen toistuu monen tarinassa. Se jättää jälkensä ihmisen koko elämään, myös kiusaajan elämään. Vuorelle Pisa-tutkimus on kuin punainen vaate.
– On aivan sama, osaako ihminen piin neliöjuuren paremmin kuin muu Eurooppa tai maailma, jos hän on niin traumatisoitunut koulukiusaamisen vuoksi, ettei halua elää.
Katseet kääntyvät opettajiin ja muuhun kouluhenkilökuntaan.
Monet haastatelluista kertovat myös asioista, jotka saavat jaksamaan. ”Isoin asia miksi olen hengissä, on se että minulla on läheisiä, joiden takia en voi tappaa itseäni”, eräs heistä sanoo.
”Jokin vain pimeni”
Lapsensa menettänyt isä ja äiti. Kaksi veljensä menettänyttä sisarta ja kaksi itsemurhaa yrittänyttä. Jukka Kärkkäisen ja Sini Liimataisen elokuva Näin unta elämästä uppoaa syvälle. Elokuva on pelkistetty. Ihmiset katsovat kohti ja kertovat tapahtumasta, joka muutti heidän elämänsä.
Omaisten taakka läheisen itsemurhan jälkeen on aina raskas. Onko heissä itsessäänkään voimaa jatkaa eteenpäin?
Elokuvassa on myös tiukasta paikasta nousevaa toivoa. Lähtöä yrittänyt nuori mies saattaa jo todeta, että enää ei tulisi vastaava mieleenkään. Silloin vain jokin päässä pimeni.
Elokuva on osa itsemurhatietoisuutta lisäävää kampanjaa Puhutaan elämästä. Kun vaikeneminen loppuu, uskalletaan hakea apua.
Lisätietoa on kampanjan nettisivulla puhutaanelamasta.fi. Siellä julkaistaan kevään aikana kerättävät kertomukset siitä, miksi elämä kuitenkin voitti.
Näin unta elämästä. Elokuvateattereissa 28.3. alkaen.
Jaa tämä artikkeli: