Pullossa kasvanut. Jos vanhemmat eristävät lapsen uskon kysymyksistä, he riistävät lapselta mahdollisuuden elää täyttä lapsen elämää.
Vaikea laji
Vanhemmat ovat ymmällään lapsen uskonnollisen kasvatuksen kanssa. Mitä lapselle voi tai saa opettaa?
Monet uskonnollisesti ahdasmielisissä kodeissa kasvaneet vanhemmat muistavat, kuinka heitä lapsina alistettiin Jumalan nimiin verhotulla vallankäytöllä ja pelottelulla.
Uudempi ilmiö on, että vanhemmat eivät enää uskalla antaa lapsille lainkaan uskonnollisia virikkeitä, koska he kuvittelevat sen rajaavan lapsen omia valinnanmahdollisuuksia. Joidenkin vanhempien mielestä kaikki uskontoon viittaava on lapselle vahingollista.
Moni vanhempi on istunut koulussa uskonnontunneilla, joiden opetus oli joko ahdistavaa, ristiriitaista tai käsittämätöntä. Uskonnollinen kasvatus on pitkään ymmärretty ensisijaisesti opin välittämiseksi ja omaksumiseksi.
Nykyisissä opetussuunnitelmissa ymmärretään lapsen tarpeita jo paremmin. Pienten lasten kohdalla tärkeintä on turvallisuuden synnyttäminen.
– Ajattelivatpa vanhemmat opeista mitä tahansa, ei liene kenenkään kannalta pahaksi, jos lapsi kokee uskonnon luomaa turvaa. Mitä isommista oppilaista on kyse, sitä enemmän käsitellään moraalisia ja eettisiä kysymyksiä. Sitä arvostavat myös ei-uskonnolliset vanhemmat, sanoo Meilahden ala-asteen rehtori Päivi Paakkanen
Vanhemmat jättävät vaikeista asioista puhumisen mieluusti koululle. Esimerkiksi kuoleman käsittely on asia, jonka käsittelyssä monet vanhemmat ovat hyvillään koulun avusta.
– Koulu onnistuu uskontokasvatuksessa silloin, kun se herättää vanhemmissa luottamusta. Vaikka kodin ja kouluopetuksen näkemykset olisivatkin vähän erilaiset, lapsen ei pidä joutua kokemaan vahvoja ristiriitoja. Tärkeä tavoite on myös opettaa lapset kunnioittamaan toisten katsomuksia, olivatpa ne millaisia tahansa, sanoo Päivi Paakkanen.
Koulun uskonnonopetus on määritelmän mukaisesti lapsen oman uskonnon opetusta.
– Tämä tuottaa omat haasteensa, koska yhä harvemmalla opettajalla on suhdetta uskontoon. Tässä tarvitaan todellista taitoa ja ymmärrystä.
Uskonnonopetuksessa opettajan on annettava itsestään enemmän kuin muissa aineissa. Sitäkin enemmän taitoa vaatii rehtorin mielestä tilanne, jossa opettajalla on omat tiukat näkemyksensä.
– Ahdistuksen ja pelon herättäminen lasten mielissä on anteeksiantamatonta. Onneksi tällaiseen tilanteeseen törmää enää harvoin, toteaa yli 30 vuotta koulutyötä tehnyt Paakkanen.
Pullossa kasvanut. Jos vanhemmat eristävät lapsen uskon kysymyksistä, he riistävät lapselta mahdollisuuden elää täyttä lapsen elämää.
Teksti: Salla Korpela
Kommentti: Syli kertoo Jumalasta
Paras tapa kertoa lapselle Jumalasta on rakastaa häntä: ottaa hänet syliin, peitellä nukkumaan ja olla aikuisesti läsnä. Opinkappaleet ovat lapselle usein käsittämättömiä, siksi niiden opettamisella ei ole kiirettä.
Lasten omaa valinnanmahdollisuutta korostavat vanhemmat tarkoittavat hyvää. Lapsilla ei kuitenkaan ole edellytyksiä tehdä valintoja uskontojen välillä. Jos lapsi pidetään kokonaan uskonnosta erossa, lapsen luontainen, kasvua ja hyvinvointia tukeva hengellisyys jää vaille ravintoa, tai se voi hakea ravintonsa vähemmän rakentavista suunnista.
Ei ole ihme, jos vanhemmat joutuvat lasten suurten kysymysten edessä ymmälleen. Kysymyksien käsittely ei kuitenkaan edellytä asiantuntemusta tai valmiita vastauksia – niitä voidaan jäädä yhdessä ihmettelemään ja pohtimaan.
Tärkeää on, että lapsen kysymykset otetaan todesta. Lapsen mielikuvituksen tuottamia vastauksia ei tarvitse tyrmätä. Usko on kaikille mysteeri ja prosessi.
Tärkeintä on, että kaikkien vastausten ja pohdintojen pohjavireenä on viesti: Minä rakastan sinua. Jumala rakastaa sinua.
Jaa tämä artikkeli: