null Vaikeimmin vammaiset saivat rippikoulukirjan

Vaikeimmin vammaiset saivat rippikoulukirjan

Kirkkohallitus, Kirjapaja ja Fontana Media ovat julkaisseet vaikeimmin kehitysvammaisten rippikoulukirjan. Usein ihmettelen -kirja koostuu kuvista, henkilökohtaisista kertomuksista ja rippikoululaisen elämää käsittelevistä osioista.

Pälvi Ahoinpelto kirjoittaa kokemuksistaan rippikoulua käyvän, kehitysvammaisen Heinin äitinä. Tytär puhuu kirjassa valokuvataiteilija Sirpa Päivisen kuvien kautta. Lisäksi kehitysvammaistyön pastorit Margit Nyman, Leena Tuomola ja Björn Öhman kertovat rippikoulun sisällöstä. Kirja on suunnattu ensisijaisesti rippikoululaisen perheelle, läheisille, ohjaajille, opettajille ja seurakunnan työntekijöille.

– Armo ja sovitus voivat todellistua kehitysvammaiselle nuorelle hyvin konkreettisissa asioissa, hyväksytyksi ja rakastetuksi tulemisen kokemuksissa, sanoo vs. työalasihteeri Tiina Peippo kirkkohallituksesta.

Vaikeimmin kehitysvammaiset saivat vuonna 1988 piispainkokouksen hyväksymänä oikeuden rippikouluun, jossa ei ole tiedollisia tavoitteita. Rituaalien merkitys sekä luottamuksen ja yhteyden kokemus rakentuvat suhteessa toiseen ihmiseen ja Jumalaan.

Lutherin mukaan usko on ennen kaikkea Jumalan lahjojen vastaanottamista. Jumala antaa ihmiselle elämän, luomansa maailman ja toiset ihmiset. Usko ei edellytä vastaanotettavan lahjan tiedollista analysoimista, vaan elämistä tässä ja nyt, Peippo sanoo.

Piispainkokouksen hyväksymän rippikoulukirjan julkaisu liittyy vuonna 2012 valmistuvaan kirkon saavutettavuusohjelmaan, jonka tavoitteena on vahvistaa osallisuutta, yhdenvertaisuutta ja esteettömyyttä kaikessa kirkon toiminnassa sekä tuottaa materiaaleja osallisuuden toteuttamiseen.

Vuoden 2001 rippikoulusuunnitelma velvoittaa seurakunnat tarjoamaan kaikille nuorille mahdollisuuden rippikoulun käymiseen. Suomessa on vuosittain noin 120 rippikouluikäistä vaikeimmin kehitysvammaista nuorta.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.