Vaikutelmia lajien väleissä
Uudenlaista tyyliä. Marjukka Vainion kuvaamat kukat leijuvat oudossa avaruudessa. Kuvan teoksen nimi on Pivoine 1.

Vaikutelmia lajien väleissä

Marjukka Vainio tarttui kameraan musiikin impressionistin Claude Debussyn innoittamana.

Teksti Otso Kantokorpi
Kuva Marjukka Vainio

Kuvataiteessa impressionismilla on ollut vankka asema ja edelleenkin iso kannattajakuntansa. Taidemaalari Claude Monet (1840–1926) innoittaa yhä sekä katsojia että nykytaiteilijoita. Musiikissakin taitaa ainakin osittain olla samoin, sillä maineikkaimman musiikin impressionistin Claude Debussyn (1862–1914) asema musiikin historiassa on vakaa.

Kun eräs nykytaiteemme jo tunnustetuista mestareista, valokuvataiteilija ja taiteilijaprofessori Marjukka Vainio (s. 1953), tarttuu Debussyn innoittamana kameraansa, herää katsojalla tietysti ennakko-odotus uudenlaisesta Vainiosta. Hänhän on tunnettu omalaatuisista kasvikuvistaan, jotka menevät hyvin lähelle kohdetta, usein häkellyttävällä intensiteetillä.

Nimet ja sanat määrittävät usein katsomiskokemusta. Minäkin olin varautunut näkemään utuisia tai auringonkilossa kylpeviä lumpeita. Olin kuvitellut mielessäni sen, miltä impressionismin tulee näyttää.

Tämä tuotti oikeastaan aika hauskan havainnon. Ei impressionistisen musiikin kuvallinen tulkinta edellytä kuvataiteen impressionistisen muotokielen omaksumista.

Marjukka Vainion kuvat eivät ole ulkoilmamaalausta, ne eivät ole tästä maailmasta. Hänen kukkansa elävät edelleen leijuen oudossa avaruudessa. Ne eivät esitä hetkellistä vaikutelmaa, joka perustuisi taiteilijan havaintoon ja tuohon havaintoon vaikuttaviin illusorisiin ulottuvuuksiin, vaan pikemminkin taiteilijan rakentamaa hetkellistä vaikutelmaa. Vainio esimerkiksi käyttää fotogrammia, valottaa kasvinosia ja esineitä suoraan valoherkälle pinnalle.

Tietyllä tavalla Vainio käsittelee kuitenkin samoja teemoja kuin impressionistinen maalari: tilallisuutta, liikettä, ilmavuutta, keveyttä ja läpikuultavuutta. Kaikkien näiden tuottamia vaikutelmia. Mutta hän lisää siihen analyyttisemman osaamisensa valon, kemian ja optisten ilmiöiden suhteen.

Kenties juuri Debussyltä tulee mukaan myös riitasointujen käyttö: Vainion teokset eivät kaikessa kauneudessaan ole pelkästään harmoniaan pyrkiviä. Monessa teoksessa katsoja törmää yksityiskohtaan, jolla on myös häiritseviä ominaisuuksia.

Taiteilijan työt lähestyvät tietyllä tavalla myös maalauksellisuutta: varsinkin tummataustaiset työt tuovat mieleen alankomaalaiset 1600-luvun kukka-asetelmat – tuskin tahattomasti. Tässä piilee samalla sudenkuoppa, jota Marjukka Vainio kiertelee.

Alankomaalaisen taiteen 1600-luvun kultakausi oli sitä aikaa, jolloin porvarilliset, uskonnosta tai hoveista riippumattomat taidemarkkinat alkoivat kehittyä. Taiteesta tuli porvariskotien seinillä riiputettavaa omaisuutta. En mahda sille mitään, että osa Vainion töistä alkaa ylenpalttisessa viehkeydessään muistuttaa sisustustauluja. Varsinkin ne, joissa on mukana silkkinauhoja.

Karistin kuitenkin tämän ajatuksen pois kuvittelemalla, että Vainion historiatietoisuus tulee mukaan pienenä ironisena sivuvireenä. Uskoisin hänen leikittelevän taidehistorian ja visuaalisten konventioiden elementeillä samoin kuin runoilija Stephane Mallarmé (1842–1898) – joka inspiroi Debussytä tulkintoihin – leikitteli sanoilla ja vokaalien väreillä. Toivottavasti olen oikeassa.

Marjukka Vainion Suite Debussy Galleria Heinossa 12.10. saakka. Avoinna ti–pe 11–17, la–su 12–16.

Jaa tämä artikkeli: