Cheth Khop, 65, ei ole päässyt kunnolla liikkumaan sen jälkeen kun humalainen törmäsi häneen mopollaan. Vasemmalla istuva tytär sairastaa aidsia.

Vain vahvat selvisivät

Kambodžalaisten vanhusten menneisyys on rankka, mutta helpolla he eivät pääse vieläkään. Työura kestää kuolemaan asti.

• 30.01.2013 08:58
• Teksti ja kuvat Aila Alarotu
• Teksti ja kuvat Aila Alarotu

Suomalaiset pyyhkivät hikeä Prey Tauch -nimisen kylän pagodassa lähellä Battambangin kaupunkia Kambodžassa. Olo on kuin saunassa, jossa on polteltu pari pesällistä.

Ilma seisoo, vaikka seiniä ei ole. Katto lepää pylväitten varassa. Mitäpä seinillä, kun lämpötila ei mihinkään vuodenaikaan laske alle 20 asteen.

Pagoda on buddhalaisten pyhä paikka, joten jalkineet on jätetty ulkopuolelle. Lattialla istumisen malli on paras katsoa paikallisilta vanhuksilta. Olisi epäkohteliasta näyttää jalkapohjat.

Vanhus jo 55-vuotiaana

Nelisenkymmentä ihmistä, pääasiassa naisia, on kokoontunut kertomaan ulkomaalaisille elämästään. Monen olalla roikkuu khmerien ruutuhuivi. Siihen pyyhkäistään joskus kaljua päätä.

Perinteen mukaan lesket ajavat hiuksensa. Paljas pää on myös helpompi pitää puhtaana. Eivät kotiudu syöpäläiset hiuksiin.

Kylän vanhimmat asukkaat eivät oikeastaan ole erityisen vanhoja. Paikallisen mittapuun mukaan 55-vuotias on jo vanhus. Eikä kumma. Nämä ihmiset eivät ole päässeet helpolla. He näyttävät parikymmentä vuotta vanhemmilta kuin ovat.

– Nuoret eivät ymmärrä, miten me olemme kärsineet, sanoo Chea Nhoep.

Hän viittaa vuosiin 1975–1979, jolloin vallassa oli punaisten khmerien johtaja Pol Pot.

Pol Potin ja hänen kannattajiensa tavoite oli kommunistinen talonpoikien vallankumous. Sitä ajettiin kiihkomielisesti. Se, joka osasi entisen siirtomaahallitsijan kieltä ranskaa, se jolla oli silmälasit tai se jonka kädet eivät olleet ruumiillisen työn kovettamat, oli vallankumouksen kannalta turha. Hänet voitiin tappaa. Sitä ennen häntä kidutettiin.

– Raskainta on, kun jotkut nuoret sanovat, ettei mitään Pol Potin aikaa ole ollutkaan.

Terapian tarvetta

Punakhmerit antoivat aseita jo kymmenvuotiaille. Lapset huusivat kuorossa iskulauseita. Niiden viesti oli, että vain nuorissa on voima ja tulevaisuus. Lapset ja nuoret käännettiin vanhempiaan vastaan ja yllytettiin omaistensa ilmiantajiksi.

Nyt pagodaan kokoontuneet naiset olivat tuolloin 25–45-vuotiaita. Monet heidän ikätovereistaan tapettiin tai he kuolivat nälkään tai nälän aiheuttamiin sairauksiin. Tiedot kuolleista vaihtelevat, mutta monet lähteet arvelevat määrän kahdeksi miljoonaksi.

Kahdeksanvuotiaat ja sitä vanhemmat lapset pakotettiin ruumiilliseen työhön. Pienemmät tapettiin. Koulut oli lakkautettu ja väestö pakkosiirretty maaseudulle. Rahaa ei käytetty. Pagodat tuhottiin tai muutettiin vankiloiksi.

– Keskellä päivää sai annoksen riisiä, mutta siinä oli kaikki. Välillä jouduimme keräämään hedelmiä, mutta niitä emme saaneet syödä. Meillä oli koko ajan hirveä nälkä. Silti piti pystyä raskaaseen työhön riisipellolla aamuvarhaisesta iltamyöhään, kertoo Chea Nhoep

– Olin kuitenkin nuori ja voimakas ja selviydyin. Ne jotka kuolivat, heitettiin joukkohautaan. Tuntui pahalta, kun heitä ei voinut haudata rauhassa.

Bun Sampov on nykyään vapaaehtoistyön koordinaattori. Punakhmerien aikana hän oli lapsi.

– Äiti varasti minulle papaijan. Varkaus huomattiin. Jouduin katsomaan kun äiti sidottiin ketjuihin ja häntä lyötiin. Äiti oli kahleissa viikon. Yhdestä papaijasta.

Nyt kaikkien on kuitenkin yritettävä unohtaa mennyt ja tulla toimeen toistensa kanssa.

Terapeutteja ei ole, mutta yksi järjestö tekee sovittelutyötä. Suomalaisten on helppo ymmärtää, miten vaikeaa on anteeksiantaminen ja unohtaminen. Meillä vuonna 1918 käyty sota muistetaan yhä, vaikka sen alkamisesta tulee kuluneeksi jo 95 vuotta.

Lapset vailla vanhempiaan

Suomessa työuria halutaan pidentää. Kambodžalaisessa mallissa työura kestää kuolemaan saakka. Eläkkeitä tai vanhuspalveluita ei ole.

Ennen lapset pitivät huolen vanhemmistaan. Toisin on nyt.

– Minulla on hoidettavana viisi lapsenlasta. Lasten vanhemmat ovat eronneet, eivätkä huolehdi heistä, kertoo 62-vuotias isoäiti.

Kolmasosa 60 vuotta täyttäneistä naisista on lastenlastensa huoltajia. Monen lapsen vanhemmat ovat joko töissä ulkomailla tai kuolleet.

Tuntuu kohtuuttomalta, että hirmuhallinnosta elossa selvinneet köyhät naiset eivät vieläkään saa levollista vanhuutta. Lapset on ruokittava, koulupuku ja koulutarvikkeet maksettava. Onneksi koulu on ilmainen.

Ihmiset huolehtivat toisistaan

Prey Tauchin kylässä mennään kuitenkin parempaa kohti. Kylän johtaja Thiet Bua Thay on syystäkin ylpeä. Riisipankin ansiosta perheillä on nyt enemmän ruokaa. Riisipankin osakkaat antavan yhteiseen varastoon 50 kiloa riisiä. Tarvittaessa he voivat lainata 100 kiloa, mutta takaisin tulee tuoda 120 kiloa. Järjestelmä tasaa erisuuruisia satoja. Varastossa riisi säilyy suojassa esimerkiksi rotilta.

Vanhusten omasta järjestöstä voi lainata lehmän. Kun lehmä poikii, ensimmäinen vasikka luovutetaan järjestölle, josta sen saa joku muu. Kun lehmä poikii toisen kerran, vasikan saa pitää itse.

Vapaaehtoinen kyläläinen auttaa sairaanhoidossa. Hän kiertää viidessä eri kylässä katsomassa niitä, jotka eivät itse pääse hoitoon. Samalla kartoitetaan avun tarvetta. Pagodaan kokoontuneet vakuuttavat, että kylän kehittämishankkeet ovat lisänneet yhteishenkeä.

– Pidämme nyt paremmin huolta toisistamme. Ennen olin yksin, mutta nyt tunnen kuuluvani yhteisöön, vakuuttaa moni paikalla oleva.

Juttelen ja siivoan

– Keitän ruokaa, juttelen, siivoan ja pilkon puut, kertoo Sorn Oun, 60-vuotias vapaaehtoistyöntekijä.

Hän on auttanut muita jo neljä vuotta. Tällä kertaa hän on katsomassa 65-vuotiasta Chet Khopia, joka joutui onnettomuuteen.

– Humalainen moottoripyöräilijä ajoi päälleni. Kaaduin, enkä ole päässyt pitkään aikaan liikkumaan kotoa mihinkään, nainen kertoo.

– Eniten surettaa kun en ole päässyt onnettomuuden jälkeen pagodaan. Siellä tapaisin muita ihmisiä. Nyt joudun olemaan paljon yksin.

Chet Khopin tytär sairastaa aidsia. Tytär suree kyyneleet silmissä, kun ei pysty entiseen tapaan auttamaan äitiään.

– Ennen tein äidille ruokaa ja pesin pyykit. Nyt olen niin huonossa kunnossa, etten ole jaksanut. Lääkkeillä on huonoja sivuvaikutuksia. En ole pystynyt etsimään töitäkään.

Näillä ihmisillä ei olisi rahaa lääkkeisiin. Onneksi kaikista köyhimmät saavat Kambodžassa ilmaisen sairaanhoidon ja lääkkeet.

Bone Thai ja Pisith Oeuk Kambodžasta ovat su 3.2. klo 10 televisioitavassa Yhteisvastuukeräyksen avausmessussa Pyhän Annan lastenkirkossa sekä ke 6.2. klo 18 arki-illan ehtoollisella ja kambodžalaisessa illassa Tikkurilan kirkossa

Kambodža lukuina