Miehet mustissaan. Veljeskunta Odd Fellow on alkanut veisata yksinäisten vainajien hautajaisissa. Keskellä Juha Saunamäki, oikeassa laidassa Tapio Tolppanen.
Vainajan ei enää tarvitse lähteä yksin
Honkanummella siunataan vuosittain hautaan kymmeniä vainajia, joilla ei ole saattoväkeä. Vapaaehtoiset veisaajat haluavat taata, ettei niin enää ole.
https://www.youtube.com/watch?v=mifDi8MrHp4Torstaiaamuna Honkanummen isossa kappelissa on kaksi arkkua. Toisessa lepää lähes satavuotias nainen, toisessa kolmekymppinen mies. Puoli tuntia ennen siunaustilaisuuden alkua pappikaan ei tiedä, onko yhtään omaista saapumassa paikalle.
Tässä siunaustilaisuudessa kappelin penkit eivät kuitenkaan jää tyhjiksi. Aulassa odottaa seitsemän miestä, jotka ovat tulleet vapaaehtoisina veisaamaan vainajat viimeiselle matkalle.
– Kenenkään ei pidä olla viimeisellä hetkellä yksin, toteaa Tapio Tolppanen, yksi vapaaehtoisista.
Jos se on Tolppasesta kiinni, Helsingissä ei enää tarvitsekaan. Tolppanen ja muut saattajat kuuluvat Odd Fellow -järjestöön, joka on sopinut Honkanummen työtekijöiden kanssa yhteistyöstä.
Honkanummella pidetään vuosittain noin 60 niin sanottua sosiaalista siunaustilaisuutta. Jos vainajalla ei ole omaisia tai omaiset eivät hoida hautajaisjärjestelyjä, vastuu siirtyy kaupungin sosiaalitoimelle. Siunaava pappi ei tiedä vainajasta juuri mitään. Omaisia tulee, jos tulee.
Vapaaehtoinen saattoväki tulee joka tapauksessa.
Omaisia tulee, jos tulee
Tällä kertaa tilaisuuteen saapuu kolme nuoremman vainajan omaista.
– Kysyin heiltä, saammeko olla mukana tilaisuudessa, ja he sanoivat, että sopii, vapaaehtoinen Juha Saunamäki kertoo kanttori Paula Patosalmelle.
Omaiset istuvat eturiviin, vapaaehtoiset taemmas. Veisataan Käyn kohti sinua ja Maa on niin kaunis. Kappeli täyttyy saattoväen laulusta.
– Saamme luottaa, että kasteessa hyvä Jumala otti heidät omiksensa, eikä hän luovu heistä koskaan, lausuu pappi.
Omaiset poistuvat ensimmäisinä. Vapaaehtoiset jäävät paikoilleen seisomaan. Yksi omaisista kääntyy ovelta, palaa takaisin ja kiittää veisaajia.
Monet elävät ja kuolevat yksin
Kanttori Paula Patosalmi pyytää istumaan.
– Joka kerta tämä hiljentää ja panee ajattelemaan. Miksi heillä ei ole yhtään omaista? Ovatko he yksin omasta tahdostaan vai tahtomattaan? hän pohtii.
Vanhojen ihmisten kohdalla kyse voi olla siitä, että lapsia ei ole ja ystävät ovat kuolleet. Kaukaisemmat sukulaiset eivät välttämättä edes tiedä, että henkilö on kuollut.
Onko esimerkiksi päihdeongelma katkaissut välit läheisiin? Nämä jäävät arvailuiksi.
– Kanttori Paula Patosalmi
Mutta kun vainaja on nuori tai keski-ikäinen, selitys ontuu.
– Onko esimerkiksi päihdeongelma katkaissut välit läheisiin? Nämä jäävät arvailuiksi, Patosalmi toteaa.
Patosalmi uskoo, että ilmiössä on jotain meidän ajallemme ominaista. Inhimillisyys ja yhteisöllisyys haipuvat.
– Monet elävät ja kuolevat yksin. Sitä vasten tällainen vapaaehtoistyö on arvokasta.
Sosiaalisissa siunaustilaisuuksissa kanttori ja pappi päättävät yhdessä virret. Patosalmi soittaa jotain valoisaa. Pappi lukee Raamatusta lohdullisia kohtia ja muistuttaa ylösnousemuksen toivosta. Näin tehdään, vaikka paikalla olisi vain pappi ja kanttori. Hautausmaakanttorin työ on henkisesti rankkaa.
– Suru ja kuolema ovat läsnä päivittäin, mutta koen palvelevani ihmisiä yhdessä heidän elämänsä tärkeimmistä tapahtumista.
Eläkkeellä on aikaa
Vuosi sitten Kirkko ja kaupungissa oli juttu, joka jäi vaivaamaan Tapio Tolppasta. Siinä kerrottiin yksinäisten hautajaisista, joissa ei ollut lainkaan omaisia.
Tolppanen jutteli asiasta Odd Fellow -tovereidensa kanssa, ja ajatus lähti liikkeelle. Odd Fellow on veljeskunta, jonka juuret ovat 1700-luvun Englannissa. Järjestö ilmoittaa tehtäväkseen käydä tervehtimässä sairaita, auttaa hädänalaisia, haudata kuolleet ja kasvattaa orvot.
Orpojen kasvattamisesta huolehtivat nyky-Suomessa muut, mutta yksinäisten saattaminen viimeiselle matkalle sopi Tolppasen mukaan hyvin veljeskunnalle.
Kun pappi tuli paikalle, totesimme, että ei tänne ketään tule. Mieli sävähti.
– Vapaaehtoinen Juha Saunamäki
– Meistä suurin osa on jo työelämänsä tehnyt. Meillä on aikaa, sanoo Juha Saunamäki.
Kun Saunamäki osallistui vapaaehtoisena ensimmäisiin hautajaisiin, häntä jännitti. Hän ei tiennyt, minkälainen tilaisuus on ja tuleeko paikalle omaisia. He sopivat kanttorin kanssa virret ja istuivat penkkiin.
– Kun pappi tuli paikalle, totesimme, että ei tänne ketään tule. Mieli sävähti. Näinkö yksin voi ihminen jäädä? Saunamäki kertoo.
Hautajaiset pyörivät hänen mielessään läpi viikon. Seuraavana torstaina Saunamäki, Tolppanen ja viisi muuta miestä odottivat taas Honkanummen kappelin aulassa. Kenenkään ei pidä olla viimeisellä hetkellä yksin.
Jaa tämä artikkeli: