Väinölä ohitti Runebergin ytimen
Tauno Väinölän tietoteos Virsikirjan virret on nimetty vuoden kristilliseksi kirjaksi. Tällaista kirjaa on veisaaja todella kaivannut.
Kirkko ja kaupungin menovihjeet -palstalla (3.12.) kerrottiin itsenäisyyspäivään sopivasti Runebergin virrestä 577 Sun kätes, Herra, voimakkaan. Siinä kävi ilmi, että tämä Runebergin virsi ja Maamme-laulu ovat monessa mielessä samanlaisia.
Väinölä luonnehtii tätä Runebergin virttä aivan oikein isänmaan virreksi. Hän vertaa molempien laulujen alkua ja loppua ja kirjoittaa: ”Silmiinpistävä yhtäläisyys molemmissa on kuva kukaksi avautuvasta nupusta.” Väinölässä on runoilijan vikaa, kun hän on nähnyt kukkarinnastuksen Cajanderin suomennoksesta: ”Sun kukoistukses kuorestaan / kerrankin puhkeaa”. Itse huomasin yhtäläisyyden Otto Mannisen suomennoksesta: ”Keväässä kerran jälkeen jään / sun kukkas puhkeaa.”
Mutta Väinölältä on jäänyt keskeisin huomaamatta ja samalla hän salaa Maamme-laulun ytimen. Runebergin maallisen ja hengellisen sanoman ydin on Vårt landin toiseksi viimeisessä säkeistössä: älä häpeä köyhyyttäsi, ole vapaa, ole iloinen, ole turvallinen. Nämä Värt landin iskusanat ”var fritt, var glatt, var tryggt” olivat Runebergille niin rakkaita, että hän otti ne kymmenkunta vuotta myöhemmin isänmaallisen virteensä tosin eri järjestyksessä ja lisäsi alkuun vielä, ”ollos asuttu”.
Tämä Runebergin maailmankuvan ja uskontonäkemyksen perusta ei sopinut 1930-luvun ilmapiiriin. Wäinö Havas korvasi säkeistön kiihkokansallisella ja kiihkouskonnollisella säkeistöllä: ”Sa turvaa maamme vapaus / sen kansalle suo viisaus. / Suo armokaste maille sen / ja sydämiin ihmisten.” Tämä käännös ei siis alkuunkaan vastannut Runebergin valoisaa maailmankuvaa.
Mutta ei moitita pelkästään suomenkielisiä. Ruotsinkielisellä puolella viimeisintä virsikirjaa tehtäessä komitea esitti, että virrestä jätettäisiin pois kolme viimeistä säkeistöä. Pois olisivat jääneet siis Maamme-laulun viimeistä ”puhkeamis”-säkeistöä vastaava säkeistö sekä Havaksen tärvelemä ”iloisuus”-säkeistö. Myös Runebergin virteen tekemä loppusäkeistö on eräänlainen kuorrutus. Onneksi kirkolliskokous ymmärsi, että kansankirkkomme tarvitsee myös maallisen elämän juhlavirsiä.
Seppo Väisänen
virsilaulun ystävä ja tutkija
Helsinki
Jaa tämä artikkeli: