Väitellään: Vanhuus on rauhallista aikaa, Kirsti Ijäs!
Tietokirjailija Kirsti Ijäs, 78, pohtii vanhuusiän myöhempää vaihetta.
On eri asia olla kuusikymppinen kuin yli 75-vuotias eläkeläinen.
– Eläkkeelle jäädessään monet ovat suhteellisen terveitä ja virkeitä. He voivat ajatella tekevänsä vihdoin kaikkea sitä, mitä ovat nuorena suunnitelleet. Jotkut sanovat, etteivät he ole vanhoja, mutta eivät he enää nuoriakaan ole. Kun ikävuosia kertyy, näkökulma muuttuu.
Vanhuus on rauhallista ja seesteistä aikaa.
– Monen on, kaikkien ei. Monenlaisten vaivojen ja terveysongelmien lisäksi voi olla esimerkiksi talousongelmia. Voi tuntua, että rajat tulevat vastaan, kun pitäisi oppia käyttämään tietokonetta ja muita laitteita. Yhteydet läheisiin saattavat olla poikki. Vanha voi olla tyytymätön elämäänsä. Hänen suoranaisia vihollisiaan ovat ahdistus, syyllisyyden kokemukset ja kateus. Hänellä voi olla pelkoja siitä, miten hänen käy voimien vähetessä.
Vaikka kävelymatkat lyhenevät, liikunta tuottaa iloa.
– Olimme mieheni kanssa molemmat jokin aika sitten alla päin ja surullisia. Mieliala muuttui, kun teimme pienen kävelylenkin. Usein paha olo tai alakulo hälvenee, kunhan vain pakottaa itsensä liikkeelle. Pari vuotta sitten aloin käydä kuntosalilla. Lihaskunto on niin tärkeä asia.
– Hiipivää alakuloa voi torjua myös vaikkapa muistelemalla hyviä hetkiä valokuvien ja kirjeiden avulla.
On kunnia-asia selvitä kotona omin voimin.
– Moni yrittää enemmän kuin jaksaa, etenkin jos elää yksin tai läheisensä omaishoitajana. Pärjäämisen vaatimus on iskostunut meihin jo lapsuudessa. Siitä olisi hyvä opetella pois ja harjoitella hyväksymään se, että tarvitsee ja voi ottaa vastaan apua.
Kukaan ei ole vain entinen ”joku”.
– Minua ja miestäni huvittaa, kun hänet esitellään entisenä kuulantyönnön Suomen mestarina. Siitähän on aikaa yli puoli vuosisataa. Kun katsotaan lasta, mietitään, mitä hänestä tulee. Ja vanhasta muistellaan, mitä hän oli joskus parhaimmillaan. Unohdetaan, että myös lapsi ja vanha ihminen ovat arvokkaita juuri nyt.
Vanhakin voi opetella puhumaan huolistaan, tunteistaan ja toiveistaan.
– Vanhuus on viimeinen mahdollisuus opetella noista asioista puhumista. On ehkä monenlaista, mitä haluaisi vielä sanoa. On hyvä puhua myös elämän loppuun liittyvistä toiveista. Usein ongelmana on, ettei kuuntelijaa löydy.
Vanha ei saa puhua kuolemastaan.
– Jotkut sanovat, ettei kuolemaa pidä ajatella. Mutta minä haluan ajatella sitä niin kauan kuin ajatus kulkee. Olen hoitanut kuntoon myös käytännön asioita, testamentin ja hoitotahdon. Vanhemmiten iankaikkisen elämän toivo on tullut minulle entistä tärkeämmäksi. Toivon hartaasti, ettei sitä vietäisi minulta väittämällä sitä psykologiseksi tempuksi. Anteeksianto ja armo ovat avainsanoja. Sovinto Jumalan ja ihmisten kanssa tuo rauhan, ja siitä voi kiittää.
Kirsti Ijäs: Valoa vanhuuteen. Kirjapaja 2014.
Jaa tämä artikkeli: