Kuva:Thinkstock
Väitös: Naiset auktoriteetteja kodeissaan kokoontuneissa varhaiskristillisissä seurakunnissa
Varhaiskristilliset seurakunnat kokoontuivat kodeissa. Tiloja seurakunnille tarjosivat myös naiset, jotka olivat siksi auktoriteetteja kodissaan kokoontuvassa seurakunnassa.
Tähän tulokseen päätyy teologian tohtoriksi väitellyt Kaisa-Maria Pihlava väitöstutkimuksessaan.
Pihlavan väitös käsitteli naisia, joiden kodeissa varhaiset kristityt kokoontuivat ajanlaskun alun kahdella ensimmäisellä vuosisadalla. Pihlava tutki, millaisia auktoriteetteja naiset seurakunnissaan olivat, minkälainen oli heidän todennäköinen sosioekonominen asemansa ja millaisia rooleja naisilla oli heidän kodeissaan kokoontuvissa seurakunnissa.
”Vaikka naisten kodeissa kokoontumiseen viittaavia tekstejä on lukumäärällisesti vähän, heidän esiintymisensä toisistaan riippumattomissa varhaiskristillisissä lähteissä viittaa siihen, että naisten kodeissa kokoontuminen saattoi olla tavallisempi ilmiö kuin lähteiden vähäisestä määrästä voisi olettaa”, Pihlava arvioi.
Varhaiskristillisiä naisia on Pihlavan mukaan tutkittu kansainvälisesti varsin paljon viimeisen 30–40 vuoden aikana. Tutkimus on kuitenkin painottunut aivan muihin naisiin kuin niihin, joiden kodeissa varhaiset kristityt kokoontuivat. Ensimmäiseltä ja toiselta vuosisadalta ei ole säilynyt varhaiskristittyjen naisien omia kirjoituksia. Näin ollen tutkimus varhaiskristillisistä naisista perustuu lyhyisiin tekstinkohtiin.
Naisauktoriteetit leskiä, eronneita tai perijöitä
Lähteet naisista, joiden kodeissa varhaiset kristityt kokoontuivat, ovat varhaiskristillisistä teksteistä löytyviä lyhyitä mainintoja (esim. Ap.t. 12:12, Ap.t. 16:40, Kol. 4:15). Lisäksi on varhaiskristillisiä tekstejä, joissa mainittujen naisten kodeissa mahdollisesti kokoontui varhaiskristittyjen yhteisö (esim. 1. Kor. 1:11, Room. 16:1-2). Tekstit ovat hyvin lyhyitä eikä niissä kerrota kyseisistä naisista käytännössä juuri mitään.
”On lisäksi tärkeää huomata, että naisille ja miehille annetaan kokoontumistilojen tarjoajina yhtä vähän palstatilaa varhaiskristillisissä kirjoituksissa. Ei myöskään näytä siltä, että varhaiskristilliset kirjoittajat olisivat pitäneet naisten kodeissa kokoontumista ongelmallisena, koska naisten kodeissa kokoontumista ei selitetä lainkaan, vaan se todetaan itsestään selvyytenä.”
Koska varhaiskristillisten lähteiden antama informaatio naisista on hyvin niukkaa, Pihlava tarkasteli tutkimuksessaan myös näihin naisiin liittyviä ilmiöitä ja ympäristöä. Tutkimuksensa perusteella hän tuli siihen tulokseen, että naiset, joiden kodeissa varhaiset kristityt kokoontuivat, olivat todennäköisesti leskiä tai eronneita naisia, joiden omaisuus oli tullut heidän omistukseensa avioliiton loppumisen ja isän kuoleman myötä.
Varhaiskristityt eivät olleet yhteiskunnan eliittiä
”Koska varhaisimmat kristityt eivät yleisesti ottaen kuuluneet eliittiin, eivät siihen kuuluneet myöskään naiset, joiden kodeissa varhaiset kristityt kokoontuivat. Naiset, joiden kodeissa varhaiset kristityt kokoontuivat, olivat todennäköisesti ainakin suhteellisen varakkaita, ja muut uskovat olivat vieläkin köyhempiä.”
Nämä naiset saattoivat esimerkiksi elättää itsensä omalla työllään tai kaupankäynnillä. Heillä oli omat kodit, joissa kristityt pystyivät kokoontumaan, mutta nämä kodit eivät todennäköisesti olleet erityisen suuria. Ne saattoivat olla myös vaikkapa yksittäisiä asuntoja suuremmissa taloissa.
Naiset, joiden kodeissa varhaiset kristityt kokoontuivat, olivat perhekuntiensa päinä auktoriteetteja myös kodeissaan kokoontuvissa yhteisöissä. Kodissa kokoontuva yhteisö saattoi koostua suurelta osin muutenkin henkilöistä, jotka kuuluivat kyseiseen perhekuntaan.
”Naiset, joiden kodeissa kristityt kokoontuivat, olivat keskeisessä asemassa päättäessään, keitä kiertäviä opettajia he päästivät koteihinsa opettamaan. Useat varhaiskristilliset kirjoitukset kuvaavat tilanteita, joissa ollaan erimielisiä siitä, ketkä ovat oikeita opettajia (esim. Tit. 1:11; 2. ja 3. Joh.). Kirjoitukset kertovat, että niillä, jotka olivat kokoontumistilojen tarjoajia, oli lopullinen valta päättää siitä, keitä opettajia kuunneltiin.”
Muun muassa Paavali sai kokea tämän, kun korinttilaiset ensin hyväksyivät hänet opettajana ja sitten vastaanottivatkin aivan muita opettajia, joita Paavali ei puolestaan hyväksynyt (1. Kor. 11–12).
Asema meni seurakuntien kokoontuessa muualla
Väittelijän mukaan varhaisille kristityille kokoontumistiloja tarjonneiden naisten auktoriteettiasemaan vaikutti se, että he olivat sukupuolesta huolimatta perhekuntiensa päitä. Lisäksi auktoriteettiasemassa olivat myös ei-kristityt naisperheenpäät sekä taloudellista tukea muun muassa erilaisille yhdistyksille antaneet naiset.
”Naisten auktoriteettiasema ei ollut heitä ympäröivän kulttuurin vastainen, eikä se kerro varhaisen kristinuskon pyrkimyksistä sukupuolten väliseen tasa-arvoon. Toisin kuin joissain aiemmissa tutkimuksissa on esitetty, varhaiskristilliset seurakunnat olivat hierarkkisesti järjestäytyneitä. Tämän takia kokoontumistilojen tarjoaja oli auktoriteetti kodissaan kokoontuvassa seurakunnassa, myös silloin kun hän oli nainen”, Pihlava kertoo.
Kun kristittyjen erilliset kokoontumistilat alkoivat kehittyä 100-luvun lopulla ja 200-luvulla, naisia ei enää tarvittu kokoontumistilojen tarjoajiksi. Samaan aikaan kristittyjen yhteisöjen hierarkia jatkoi kehittymistään yhä keskusjohtoisemmaksi. Näiden kehityskulkujen seurauksena myös kokoontumistiloja seurakunnille tarjonneet naiset menettivät auktoriteettiroolinsa kristinuskon valtavirrassa.
Jotkut naiset löysivät kuitenkin keinoja vaikuttaa
Pihlavan mukaan varhaiskristilliset lähteet ovat todellisuuden kuvaajina varsin ongelmallisia, ja on vaikea tietää, milloin on kyse retoriikasta, milloin poleemisesta kirjoituksesta ja milloin jostain todellisesta ilmiöstä.
”Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että antiikin aikana ja myöhemminkin kirjoituksissa saatettiin pilkata erilaisia uskonnollisia ryhmittymiä siitä, että naiset olivat niistä kiinnostuneita tai niissä auktoriteettirooleissa. Sitä, mitä todellisuudessa tapahtui, on vaikea näiden kirjoitusten takaa nähdä.”
Yksi sisäpuolinen näkökulma asiaan on kuitenkin Konstantinopolin piispan Johannes Krysostomoksen kirjoitus 300-luvun jaa. lopulta, jossa hän valittaa naisista, joilta ”jumalallinen laki” on kieltänyt pappisviran, mutta joilla on silti ilmeisesti varakkuutensa tähden vaikutusvaltaa niin paljon, että he pystyvät nimittämään ja erottamaan pappeja oman halunsa mukaan ja kieltää näitä puhumasta itselleen epämieluisista asioista.
”Vaikka tämä Krysostomoksen kuvaus on selvästi poleeminen, eikä tietenkään anna näistä naisista hyvää kuvaa, luulen että sen taustalla on oikeita vaikutusvaltaisia naisia, jotka ovat löytäneet tapoja vaikuttaa seurakuntiensa asioihin silloinkin, kun heiltä on kielletty viralliset auktoriteettiroolit.”
Lisätietoa: Uuden testamentin eksegetiikkaan liittyvä väitöskirja "The Authority of Women Hosts of Early Christian Gatherings in the First and Second Centuries C.E.” on luettavissa kokonaan E-thesis palvelussa.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kultakauden naistaiteilijat eivät kaunistelleet arkea
Hyvä elämä AjankohtaistaUran ja perheen yhteensovittaminen onnistui vain harvalta naiselta.