Valta ja vastuu. Hyvässä kasvatuksessa lapsi saa harjoitella päätöksentekoa ikätasolleen sopivasti. Manipuloiva kasvattaja ei kerro lapselle, mihin pyrkii. (Kuvituksen sisältämät valokuvat: Pedro Ribeiro Simões ja Giovanni.)
Vallaton kasvatus on mahdottomuus
Kasvatukseen liittyy väistämättä vallankäyttöä, myönsipä kasvattaja sitä tai ei. Tunnetko oman tapasi käyttää valtaa?
Sanoista "valta" ja "kasvatus" tulee ensimmäisenä mieleen nutturapäinen tiukkapipo-opettaja tai koivuniemen herran nimeen vannova vanhanajan isä tai äiti.
Valtaa on kuitenkin kasvatuksessa kaikkialla. Myös vapaa kasvatus sisältää paljon vallankäyttöä, toteaa kasvatustieteilijä ja teologi, kahden lapsen äiti Eevastiina Gjerstad. Häneltä ilmestyi viime keväänä kirja Kuka on kukkulan kuningas? Lasten ja aikuisten valtasuhteet kasvun tukena (PS-kustannus).
Gjerstad tähdentää, että vallankäyttö kasvatuksessa ei läheskään aina tarkoita samaa kuin kurinpitäminen.
”Valtaa on kaikessa inhimillisessä vuorovaikutuksessa. Sen vuoksi myös kasvattaja joutuu vastatuksin vallankäytön kanssa, halusipa hän sitä tai ei”, Gjerstad muistuttaa.
Järkeile, suostuttele ja palkitse
Valta näkyy pienissä arjen toimissa, kuten perheen arvostamissa asioissa, kieltämisissä ja sallimisissa.
Vaikka lapselta yrittäisi kuinka peittää omaa arvomaailmaa, hän oppii nopeasti näkemään, millaisia perheitä ja ihmisiä omassa perheessä pidetään hyvinä ja keitä taas paheksutaan.
”Normaalin käyttäytymisen määrittelyä tapahtuu kasvatuksessa paljon. Jo tämä on vallankäyttöä, koska sen avulla rajataan toivottua ja ei-toivottua käytöstä”, Gjerstad sanoo.
Toisaalta valtaa käytetään myös resursseja jakamalla. Lasten toimintaa rajaavat kummasti sellaiset asiat kuin mitä perhe ehtii tehdä tai mihin rahat riittävät.
Vallankäytön kiertelyn sijasta Eevastiina Gjerstad kehottaa kasvattajia tutustumaan omaan vallankäyttöönsä ja pohtimaan sitä. Apuna voivat toimia sellaiset kysymykset kuin kuka perheessäni käyttää valtaa, miksi käytän valtaa, mihin sillä pyrin, miten käytän valtaa ja keihin käytän valtaa.
Oleellista on, että lapsi oppii ymmärtämään vallankäytön ja vastuun yhteyden.
Vallalla on kasvatuksessa sekä myönteiset että kielteiset kasvot.
”Myönteistä vallankäyttöä on estää lasta tekemästä asioita, jotka häntä voisivat vahingoittaa ja toisaalta sallia asioita, jotka tekevät hänelle hyvää”, Gjerstadt pohtii.
Kun valtaa käytetään myönteisesti, silloin lapsen kanssa yleensä esimerkiksi järkeillään, häntä suostutellaan tai palkitaan. Kielteinen vallankäyttö tarkoittaa usein rankaisuja, pakottamista, syyllistämistä, kohtuutonta ankaruutta tai manipulointia.
Vapaa kasvatus voi olla kovaa
Kielteisen vallankäytön taustalla on yleensä valtasuhteen vääristyminen. Kun valta vääristyy, sen käyttämisen tapaa ja seurauksia ei tiedosteta. Tätä voi tapahtua myös silloin, kun vallankäyttöä vältetään kasvatuksessa.
”Vapauskin on vallankäyttöä. Siinä valta kuitenkin peitetään, minkä seurauksena on usein manipulatiivista vallankäyttöä.”
Manipuloinnin tunnistaa piilovaikuttamisesta: kasvattaja pyrkii johonkin kertomatta sitä suoraan lapselle. Usein hän sysää lapselle vastuuta tämän aiheuttamista negatiivisista tunteista, vertailee häntä muihin tai aiheuttaa syyllisyyttä.
Vallasta vapaaksi pyrkivä kasvatus saattaa tuottaa tosiasiassa kovaa vallankäyttöä. Gjerstad nostaa esimerkiksi vapaan kasvatuksen suuntaukset, joissa lapset saavat äänestämällä päättää esimerkiksi rangaistuksista.
”Lasten empatia ja moraalitaju eivät ole vielä kovin kehittyneitä, ja he saattavat päätyä keskenään varsin koviin rangaistuksiin, esimerkiksi väärintekijän sulkemiseen pois ryhmästä.”
Gjerstadin mielestä on tärkeää, että lapsi oppii kasvatustilanteessa tajuamaan, miksi hän teki oikein tai väärin. Niinpä kasvattajan mietteiden ei pitäisi kohdistua vain vallankäytön keinoihin, vaan siihen, pystyikö hän välittämään lapselle toivomansa asian.
Päätösvaltaa ikätason mukaan
Nykylasten isovanhemmat elivät usein aikuisen valtaa korostavassa kulttuurissa, jossa lapsen tehtävä oli ottaa käskyjä vastaan ja totella. Sen sijaan moni nykyvanhemmista on elänyt vapaan kasvatuksen kaudella. Lapsi saattaa siis elää vallankäyttönäkemyksiltään varsin ristiriitaisessa ympäristössä.
Vanhemmat suistuvat helposti tilanteeseen, jossa he yksipuolisesti määrittelevät perheen aikataulut."
Hyvä kasvatus liikkuu jossain aikuisen vallankäytön ja lapsen vallankäytön välimaastossa. Se on joustavaa ja neuvottelevaa, mutta lapselle turvallista.
Gjerstad painottaa, että lapsi ei ole vielä valmis tekemään itseään ja ympäristöään koskevia isoja päätöksiä. Päätöksentekoa ja vallankäyttöä kannattaa kuitenkin harjoitella.
”Oleellista on, että lapsi oppii ymmärtämään vallankäytön ja vastuun yhteyden. Hänen pitää saada käyttää valtaa ikätasolleen sopivasti.”
Esimerkiksi viisivuotias voi päättää, haluaako pelata tänään iltapäivällä sählyä vai jalkapalloa, viisitoistavuotias taas voi päättää omasta ajankäytöstään varsin laajasti.
Mennään jooko uimaan!
Sopiva vastavuoroisuus lapsen ja vanhemman välillä kuuluu Gjerstadin mielestä hyvään kasvatukseen. Myös lapsi saa ehdottaa asioita ja olla aloitteellinen. Myös vanhemman kuuluu osata muuttaa toimintaansa ja mennä itseensä, jos on tehnyt väärin.
”Lapselle voi jo pienestä pitäen antaa myös neuvotteluvaltaa perheen asioihin, kunhan vanhempi on lopulta päätöksentekijän roolissa.”
Gjerstad harmittelee, että nykyvanhemmat suistuvat helposti tilanteeseen, jossa he yksipuolisesti määrittelevät perheen aikataulut ja ohjelman. Sekin voi olla tapa käyttää valtaa ja on raskasta vallankäyttäjälle itselleen.
Hän onkin opetellut antamaan lapsilleen enemmän tilaa asioiden suunnittelussa.
”Lasten ehdotukset voivat tuntua aikuisesta pieniltä, mutta ne ovat lapselle tärkeitä juttuja. Tässä yhtenä aamuna kaksivuotiaani sanoi aamiaispöydässä, että ’uimaan’. Isoveli säesti heti, että ’mennään jooko uimaan’. En ollut ajatellut uimaan menoa, mutta tuumasin, että miksei, mennään vaan.”
Jaa tämä artikkeli: