Luottamuksellista työtä. Reijo Kauppilan virallinen titteli on Certified Business Coach. Hän ei ole terapeutti, vaan valmentaa asiakastaan työelämässä – ja aina luottamussuhteessa.
Valmentaja peilissä
Onko elämäntapavalmennuksessa kyseessä huijaus, psykovallankäyttö vai yksilöä parempiin suorituksiin kannustava hyvä apu?
Teksti ja kuva Kimmo Laakso
Ruotsin televisio alkoi viime vuonna esittää draamasarjaa Coacherna , jossa elämäntapavalmentajat seikkailevat. Valmennuspalveluja tarjoavat yritykset reagoivat julkaisemalla tyrmääviä arviota sarjasta. Lehdet täyttyivät valmennuaiheisista debateista, ja tutkijat kirjoittivat kirjoja ilmiön vaaroista.
Ruotsalaiset psykologit tekivät aloitteen lakiesityksestä, joka rajoittaisi psykovallankäyttöä yhteiskunnassa.
Myös meillä valmennusala on herättänyt kritiikkiä. Äskettäin julkaistu Tampereen yliopiston tutkimus Miten minusta tulee arvokas? näkee valmennuksen osana työelämän huonontumisen historiaa. Vastuu työelämästä vieritetään yksilölle: itseä on jaksettava markkinoida samaan aikaan, kun yhteiskunnan vastuualue kapenee. Samalla valmentajista on tullut viihteen kautta osa suomalaisten arkea Yleisradion Elämä pelissä -ohjelman myötä.
Mistä hälyssä on oikeastaan kyse?
1990-luvulla business coachit eli valmentajat ilmaantuivat tsemppaamaan epäonnistuneita toimitusjohtajia. Sen sijaan, että työntekijälle olisi annettu potkut, häntä päätettiin kannustaa uuteen nousuun.
Kyse oli usein pomon viestintätaidoista. Jos hän oli vanhan koulun jääräpäädiktaattori, coach opasti tiimityön ja demokraattisen yrityskulttuurin saloihin.
Vuonna 1995 perustetun International Coach Federationin mukaan coacheja toimii tätä nykyä 117 maailman maassa, suurin osa taloudellisesti vaurailla alueilla Pohjois-Amerikassa ja Länsi-Euroopassa.
Viime vuosina ala on kasvanut, myös Suomessa. Helsinkiläisessä vuonna 2002 perustetussa Elämäntaidon valmennusakatemiassa voi saada valmennusta arkisissa asioissa, vaikkapa vaatekaapin järjestämisessä. Yrityksessä uskotaan, ettei valmennus ole mikään rikkaiden etuoikeus. Elämäntaidon valmennusakatemian rehtorin Marika Borgin mielestä valmennus on nopeasti arkistumassa, se on nykyaikaa.
– Kun tietokoneet tulivat toimistoihin, monet pitivät niitä tarpeettomina, Borg vertaa.
Monet Elämäntaidon valmennusakatemian perusharjoitteista tuntuvat tutuilta, jos katsoi television Elämä pelissä -sarjaa. Akatemian julkaiseman Marikan tunnekoulun tavoite on arjen harmauden sietäminen. Jos valmennettava suhtautuu myönteisesti tavallisiin arjen hermoja raastaviin tilanteisiin, kuten esimerkiksi bussista myöhästelyihin ja astioiden putoilemisiin, olo on aina virkeä ja toiveikas.
Elämäntapavalmennuksen henkiset juuret ovat 1960-luvun liikehdinnässä. Silloin mietittiin paljon, kuinka ihmisiä voisi motivoida kohti huippusuorituksia.
HPM eli Human Potential Movement -liikkeen edustajat katsoivat, että mieli sisältää paljon käyttämättömiä voimavaroja. Tarvitaan vain ulkopuolista opastusta, jotta yksilöt tajuavat omat piilevät voimavaransa.
Uppsalan yliopiston uskontotieteilijä Anne-Christine Hornborg väitti tänä vuonna julkaistussa kirjassaan coachingin olevan ”moderni herätysliike”, joka vain vaivoin onnistuu salaamaan humpuukiluonteensa. Se tuo muuntautumisleikkien ja pudotuspelin logiikan tv-ruuduilta kohti ihmisten arkea.
Psykologit kritisoivat usein valmennusta. Sen ajatellaan herättävän ihmisissä odotuksia muun muassa omista käyttämättömistä voimavaroista. Epäilijöiden mukaan näitä odotuksia ei lopulta voida lunastaa. Valmennus voi kasvattaa yksilöiden itseluottamusta, mutta ei välttämättä itsetuntemusta.
Suomen coaching -yhdistyksen puheenjohtajan Reijo Kauppilan , 53, mukaan coachingin määritelmä on laaja. Mitä tahansa, johon tarvitaan ulkopuolista apua, voidaan markkinoida valmennuksena.
– Vaatekaapin sparraus voi olla ihan hyvää. Kaikki riippuu siitä, millaisia tavoitteita coachingille asetetaan, hän sanoo Helsingin Töölössä sijaitsevalla työhuoneellaan. Se toimii myös valmennettavien vastaanottopaikkana.
Kauppilan mukaan kuka tahansa voi tällä hetkellä ryhtyä coachiksi. Alan yrittäjien ammatillista statusta on pyritty kohottamaan maassamme toimivien kahden coaching-järjestön – International Coaching Federation ja Suomen Coaching Yhdistys – toimesta. Yhdistyksissä on käytössä sertifiointijärjestelmä: Kauppilan titteli esimerkiksi on Certified Business Coach.
Kauppila painottaa coachingin olevan aina luottamuksellista. Hän selostaa, miten eri coachingin muodot ovat jakautuneet piirtämällä joukko-opista tuttuja palloja fläppitauluun.
Isomman pallon sisään hän kirjoittaa sanan elämä. Kyse voi olla parisuhteesta, saappaiden asennosta kenkätelineessä, opiskelusta. Pienemmän pallon sisällä lukee business coaching. Kauppila on enemmän keskittynyt pienemmän pallon kattamaan alaan eli työelämän valmennukseen.
– Elämän ja työelämän erottaminen toisistaan ei ole helppoa. Jos eron pyrkii tekemään liian jyrkäksi, seuraa yleensä hankaluuksia. Molemmat vaikuttavat toisiinsa, Kauppila painottaa.
Yhdessä asiassa Reijo Kauppila on ehdoton. Coaching ei ole terapiaa, vaikka sillä voi olla terapeuttisia vaikutuksia. Siinä keskitytään nyt-hetkeen eikä tongita menneitä.
– Yksilön traumaattiset kokemukset eivät kuuluu coachingin piiriin, Kauppila tiivistää.
Jaa tämä artikkeli: