Kuva: Lauri Rotko
Valoa iltoihin keskustassa
Valofestivaali Lux Helsinki sytyttää valoteokset hehkumaan kulmilla sunnuntaista torstaihin 4.–8. tammikuuta. Taideteoksia nähdään yhteensä 13 paikassa ympäri Helsingin keskustaa Torikortteleiden sisäpihoilta Finlandia-talolle asti.
Samalla Lux Helsinki aloittaa YK:n Valon vuoden 2015 ja juhlistaa Helsingin yliopiston 375-vuotista taivalta. Sen kunniaksi Hesperian puistossa nähty lyhtypuisto Lantern Park siirtää yli sata lyhtyään Topelia-rakennuksen sisäpihalle, Unioninkatu 38.
Valoteoksia toteuttavat valo- ja mediataiteilijat sekä äänisuunnittelijat Suomesta, Saksasta, Ranskasta, Belgiasta ja Japanista. Mukana on sekä kansainvälisten valofestivaalien parhaimmistoa että uusia, Helsinkiin suunniteltuja teoksia.
Esimerkiksi Kansalaistorilla japanilaisen Kinsein ja suomalaisen Aake Otsalan Time Lapse Plant poimii värit katsojan varjosta ja laittaa ne liikkumaan. Interaktiivisessa versiossa yleisö pääsee itse kokeilemaan, mitä omalle varjolle tapahtuu.
Suomalainen WhiteNight Lighting luo muistikuvan yöttömästä yöstä keskelle urbaania kaupunkitilaa Musiikkitalon lasikulmaan. Muuttuva valo luo abstraktin tulkinnan metsään siivilöityvästä yön valosta. Katsoja voi kuulla päättymättömän kesäyön äänet.
Festivaalin järjestää Helsingin kaupunki useiden kumppanien ja tukijoiden kanssa.
Lux Helsinki 4.–8.1.2015 kello 17–22.
Jaa tämä artikkeli: