Valokuva – totuus ja virhepäätelmä
Naurun herättäjä. Roolihahmot asettuivat tavarataloon kuin kotiinsa Guy Ben-Nerin Stealing Beauty -elokuvassa.

Naurun herättäjä. Roolihahmot asettuivat tavarataloon kuin kotiinsa Guy Ben-Nerin Stealing Beauty -elokuvassa.

Valokuva – totuus ja virhepäätelmä

Suomen Valokuvataiteilijoiden Liiton järjestämillä suurnäyttelyillä ja festivaaleilla on taustaa aina 1980-luvulta saakka, mutta kyseessä on nyt toinen nykyisen muotoiseksi biennaaliksi vakiintunut tapahtuma. Liiton yhdessä Suomen valokuvataiteen museon kanssa järjestämässä päänäyttelyssä on keskitytty yhteen teemaan, joka ponnistaa tilastotieteestä lainatusta käsitteestä ecological fallacy (virhepäätelmä). Turkkilaisen kuraattorin ja tutkijan Basak Senovan kokoamassa näyttelyssä etsitään niitä taiteellisia lähestymistapoja, joiden avulla voi tuottaa ja käsitellä ympäristöä koskevaa tietoa sekä sen vääristymiin sisältyviä kriittisiä, yhteiskunnallisia ja kulttuurisia puhetapoja.

Senovan kokoaman osuuden lisäksi mukana on Hyrynsalmella vaikuttavan Mustarinda-seuran laaja kooste Objects on Oil. Kooste syventää ekologisiin kysymyksiin keskittyvää teemaa ja käsittelee näyttelyssä luontokuvamme ja -suhteemme muutosta arkistojen, arkkitehtuurin, metsän ja energian näkökulmista.

Näyttelyn teema on siis äärettömän vakava ja myös tulevaisuutemme keskeisiin kysymyksiin kurkottava, mutta huumoriakaan ei ole unohdettu. Ei edes arkistomateriaalin käytössä, jota voidaan myös lähestyä yllättävän kulttuurisen vuorovaikutuksen kautta: Beirutissa ja Amsterdamissa vaikuttanut multimediataiteilija Ali Cherri on löytänyt aiheekseen I.K. Inhan (1865–1930) häkellyttävät lehmäpotretit, jotka Inhalta tilattiin Pariisin maailmannäyttelyn Suomen paviljonkiin vuonna 1900. Teoksessaan Cherri tutkailee muotokuvan sekä modernin ja kansallisen identiteetin syntymistä.

Toinenkin teos, israelilaisen Guy Ben-Nerin elokuva Kauneutta varastamassa (2008), onnistui herättämään katsojassa hersyvän naurun. Elokuva on eri kaupunkien IKEA-myymälöissä salaa kuvattu juonellinen tarina perhe-elämästä. Vanhemmat ja lapset käyvät myymälöihin rakennetuissa kotimiljöissä keskustelua maailmanmenosta kuin kotonaan. Hit and run -tekniikalla toteutetut kuvaussessiot tuottavat filmiin oman rytminsä ja oudon jännitteen. Ensin naurattaa, mutta sitten absurdiksi rakennettu vakava keskustelu taloudellisesta vaihdosta, yksityisomaisuuden merkityksestä, etiikasta ja perhe-elämästä vie väistämättä mukanaan.

Biennaalin kokonaisilme on toki vakava, väliin vähän kuivakkakin. Se on myös pelottava, koska se vie katsojan aika surullisena isojen asioiden äärelle. Valokuvan kautta moni asia saa kuitenkin sellaisen poeettisen ulottuvuuden, että vaikutelmaa pelkästä valokuvan avulla kuvittamisesta ei synny.

Dokumentaarinen valokuva onkin lähihistoriassa saanut aivan uutta syvyyttä – esimerkiksi niistä ajoista 1970-luvulla, jolloin dokumentaarista valokuvaa käytettiin lähinnä epäkohtien esittelyyn. Tuolloin syntyi outo tilanne, jossa valokuvan totuusarvo määrittyi pääsääntöisesti pelkästään kielteisistä asioista. Paha on totta, hyvä on illuusiota.

Valokuvalla on myös opittu rakentamaan uusia todellisuuksia – tutkailemaan mieltä ja merkitystä yhdistämällä eri elementtejä todesta ja fiktiivisestä. Näin päästään myös kyseenalaistamaan itse totuuden käsitettä, joka niin usein otetaan liikoja miettimättä ikään kuin annettuna.

Otso Kantokorpi
HPB14 (Helsinki Photography Biennial) Suomen valokuvataiteen museossa Helsingissä 27.7. saakka. Avoinna ti–su 11–18, ke 11–20, ma suljettu. Liput 8/5 e.

Jaa tämä artikkeli: