null Valomerkki.fi käy taistoon marraskuun pimeyttä vastaan

Kuva: Thinkstock

Kuva: Thinkstock

Ajankohtaista

Valomerkki.fi käy taistoon marraskuun pimeyttä vastaan

Valomerkki torjuu pimeyttä ja tuo valoa marraskuussa verkossa käytävällä ”Valomerkin aikaan”-kampanjalla. Samalla kerätään rahaa yksinäisyyden torjumiseksi.

Kampanjan pääkanava on Facebook. Viikon jokaisena päivänä klo 21 julkaistaan Facebookissa valoisaa ja hyvää mieltä tuottavaa sisältöä. Jokaiselle päivälle on oma teemansa.

”Kyse on toki Valomerkin tunnetummaksi tekemisestä, mutta myös siitä, että marraskuu pitäisi vielä jaksaa ennen valoisaan joulun odotukseen siirtymistä”, Valomerkki.fi:n tuottaja Jan Ahonen kertoo.

Pienimuotoinen kampanja on saanut innoituksensa Oulun seurakuntien hiukan vastaavasta Ilokuu -tempauksesta.

”Ammennamme muun muassa suomalaisten pop-lyriikoiden valoisasta annista, teemme meemejä Valomerkin Voimalausegeneraattorin lauseista ja nostamme laajasta arkistostamme teemaan liittyen laadukkaita juttuja. Haluamme olla jakamassa valoisia uutisia mahdollisimman monille. Esimerkiksi sunnuntain sisältöä ovat valoisat twaarnat.”

Valomerkin yhteistyökumppani kampanjassa on HelsinkiMissio, jonka kanssa toteutetaan muun muassa yksinäisyystesti. Leikkimielisen testin avulla lukija voi testata, millainen yksinäisyyden torjuja -supersankari hän on. Jokaisesta testin tekijästä, joka jatkaa testistä surffailua Valomerkin FB-sivuille ja tykkää sivusta, lahjoitetaan HelsinkiMission Yksinäisyys-kampanjaan 50 senttiä.

”Yksinäisyys on pääkaupunkiseudulla turhankin yleistä. Perinteiset turvaverkot eivät kanna. Sanotaan, että yksinäisyys kasvattaa kuolemanriskiä jopa enemmän kuin ylipaino. Tähän meidän tulisi herätä."

"Marraskuussa yksinäisyys usein oman kokemukseni mukaan tiivistyy. Nykypäivänä sosiaalinen media täyttyy niin helposti ahdistavista ja surullisista aiheista, että on tärkeää tuoda mukaan myös toivon ja valon näkökulmaa”, Ahonen toteaa.

Jos haluat Valomerkin postaukset automaattisesti omaan Facebook-uutisvirtaan, tykkää Valomerkin Facebook-sivusta.

Poimintoja Valomerkin testeistä:
Testaa, kuinka mummo olet!
Tsekkaa, millainen rippileiriläinen olisit!

Lue tästä Valomerkin valoaiheisia juttuja!

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.