Valtakunnat kohtaavat toisensa
Johanna Korhonen kovisteli kirjoituksessaan (VL 2.2.), että kirkon on opittava noudattamaan lakeja. Mutta mitä se merkitsee käytännössä?
Siitä, miten kirkko ja valtio kohtaavat toisensa, keskusteltiin myös presidentinvaalien yhteydessä. Aihe on ajankohtainen jatkuvasti. Missä kulkee kuuliaisuuden raja yhteiskunnassa ja kirkossa?
Meille luterilaisille osallistuminen yhteiskunnan tehtäviin on ollut luonnollista uskonpuhdistuksen ajoilta asti. Kirkkomme päätunnustus, Augsburgin tunnustus, toteaa yhteiskunnan laillisten järjestysten olevan Jumalan hyviä tekoja, ja kristityillä on lupa toimia erilaisissa esivallan viroissa.
Tunnustus vetää rajaa myös ylihengelliseen uskonnollisuuteen ja muistuttaa: ”Kristittyjen tulee välttämättä totella esivaltaansa ja sen lakeja, mikäli ne eivät käske tekemään syntiä”. Luterilaiset ja katoliset teologit ovat yhdessä pohtineet tunnustuksen sisältöjä ja todenneet: ”Augsburgin tunnustus oli kehotus osallistua vastuuntuntoisesti oman aikakauden ihmisten julkiseen elämään”.
Moni suomalainen tuntee tänä aikana, miten jännite yhteiskunnallisten lakien sekä kristillisen uskomme pohjalta nousevien näkemysten välillä kasvaa. Tässä tilanteessa kristityn kuuliaisuutta yhteiskunnan vaatimuksille rajaa tunnustuksemme tarkennus: ”mikäli ne eivät käske tekemään syntiä”. Kirkossa olemme valinnan edessä, kumarrammeko keisaria vai Jumalaa.
Toisin kuin muissa suurissa uskonnoissa, kristinuskossa on aina viitattu luomisjärjestykseen ja ihmiselle annettuun järkeen. Tätä periaatetta tähdensi myös apostoli Paavali puhuessaan pakanoista, jotka saattavat luonnostaan tehdä, mitä laki vaatii: ”Näin he osoittavat, että lain vaatimus on kirjoitettu heidän sydämeensä.”
Toivottavasti kirkkomme ei tee samoja virheitä, joihin luterilaiset teologit Saksassa sortuivat viime vuosisadan alkupuolella. He jättivät lain ensimmäisen eli yhteiskunnallisen käytön lähinnä esivallan huoleksi. Kirkko menetti mahdollisuutensa yhteiskunnalliseen kritiikkiin, ja sukupolvea myöhemmin tämä sopi kuin käsi hansikkaaseen natsismin valtaannousulle.
Pertti Sistonen
teol. lis.
Jaa tämä artikkeli: