null Valtakunta vaatii toimia

Valtakunta vaatii toimia

Pipliaseuran juhlan juhlavuoteen liittyen Pipliaseura ja Helsingin seurakunnat ovat julkaisseet Tulkoon sinun valtakuntasi -artikkelikokoelman. Kirjassa selvitetään tutkijoiden voimin, mitä Jeesus tarkoitti julistaessaan Jumalan valtakuntaa. Samalla pohditaan , voiko hänen julistuksensa pohjalta rakentaa toimivaa yhteiskuntaetiikkaa.

Jeesuksen julistuksen pohjalta on esitetty historian saatossa muotoiltu monenlaisia ajatusmalleja. Kirjoittajien mukaan Jeesuksen julistuksen teemoissa toistuvat säännöllisesti velvollisuus ja vastuu pitää vähäosaisten asiaa esillä. Jeesuksen julistaman valtakunnan merkitystä avataan kirjassa kolmen aihealueen kautta, jotka ovat rauha, ympäristö ja velka. Nämä ovat myös Kirkon Ulkomaanavun Changemaker-verkoston pysyviä kampanjateemoja.

Kirjoittajien mukaan Jeesuksen sanomassa on kysymys erityisesti mielenmuutoksesta ja asioiden näkemisestä toisin. Jotta Jeesuksen kuvaama, utopistinen valtakunta, voisi toteutua, se vaatii hänen seuraajiltaan toimia. Muuten Jeesuksen saarnaama toivon viesti muuttuu toiveajatteluksi, kirjan esipuheen kirjoittaneet Outi Lievonen ja Juha Petterson muotoilevat.

Tommi Sarlin

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.