null Vammaiset lapset pois piilosta

Vertaistukea. Sari ja Sanna Sepponen tapasivat Tansaniassa kehitysvammaisen Bahati Maiko Ojayan ja hänen äitinsä Sofia Ojayan. Sepposet muistuttivat, että vammaisia lapsia syntyy joka puolella maailmaa ja että haasteista selviää.

Vertaistukea. Sari ja Sanna Sepponen tapasivat Tansaniassa kehitysvammaisen Bahati Maiko Ojayan ja hänen äitinsä Sofia Ojayan. Sepposet muistuttivat, että vammaisia lapsia syntyy joka puolella maailmaa ja että haasteista selviää.

Vammaiset lapset pois piilosta

Vammaisuutta ei pidä hävetä, muistutti Toisenlainen frendi Sanna Sepponen vierailullaan Tansaniassa.

Auto jyskyttää kuoppaisella tiellä kohti maasai-kylää Koillis-Tansaniassa. Toisenlaiset frendit -televisiosarjasta tuttu Sanna Sepponen pyyhkii hikeä otsaltaan ja tervehtii kyläläisiä.

– My name is Sanna, hän sanoo reippaasti.

Sanna Sepponen on Tansaniassa yhdessä äitinsä Sari Sepposen kanssa tutustumassa Suomen Lähetysseuran etsivään vammaistyöhön, jota tehdään Tansanian evankelisluterilaisen kirkon kanssa. Tavoitteena on löytää vammaiset lapset, neuvoa vammaisten lasten vanhempia lapsen hoitamisessa ja löytää lapsille koulupaikka.

”Älkää hävetkö vammaista lasta vaan antakaa hänelle mahdollisuus.”
Sanna Sepponen

Tansaniassa, kuten monessa muussakaan Afrikan maassa, ei vammaisten elämä ole helppoa. Heitä syrjitään ja moni päätyy kadulle kerjäämään. Erityisesti maaseudulla vammaisuuden uskotaan aiheutuvan kirouksesta, ja vammaisia hävetään ja piilotellaan. Yleisesti vammaisuus kuitataan diagnoosilla shida ya kitchwa eli vikaa päässä.

Maasai-kylässä asuu yksi tällainen piilotettu, kuusivuotias Bahati Maiko Ojaya. Etsivän vammaistyön tiimi on vieraillut perheen luona useasti, puhunut vammaisuuden syistä ja neuvonut tytön kuntouttamisessa.

Sanna ja Sari Sepponen istahtavat juttelemaan Bahatin äidin Sofia Ojayan kanssa, joka pitelee Bahatia sylissään.

– Olin aluksi kauhussani. Tuntui pahalta, ettei lapseni ollut kuin muut, Sofia Ojayan kertoo.

– Ojayan ei ole vieläkään hyväksynyt lapsen vammaisuutta täysin, mutta asenteessa on tapahtunut muutosta parempaan, kertoo Suomen Lähetysseuran projektikoordinaattori Kirsi Salo.

Sari Sepponen rohkaisee nuorta äitiä ja sanoo, etteivät hekään tienneet vammaisuudesta mitään ennen Sannan syntymää.

– 1970-luvun Suomessa kehitysvammaisiin suhtauduttiin usein kielteisesti. Vammaisuutta on joka puolella maailmassa. Se ei ole sinun vikasi, Sepponen sanoo ja silittää Bahati Ojayan jalkaa.

– Vammaista lasta ei tarvitse hävetä, Sanna Sepponen lisää ja saa Sofia Ojayan hymyilemään.

Bahatin elämäntarina järkyttää Sanna Sepposta ja hän kaivautuu äitinsä kainaloon. Bahati, jonka nimi tarkoittaa onnea, on viettänyt suurimman osan elämästään pimeässä huoneessa ja on siksi herkkä valolle. Eristäminen yhteisöstä on monen vammaisen kohtalo maassa, jossa vammaisuuden syitä ei tunneta hyvin.

– Jos lapsi on lukitussa huoneessa vuosia, on vaikea sanoa, mikä lapsen alkuperäinen vamma edes on. Kenen tahansa kehitys kärsii, jos häneen ei oteta kontaktia, Kirsi Salo sanoo.

Bahati Ojayan kaltaisia lapsia on Tansaniassa paljon. Kehitysmaissa vain 2–3 prosenttia vammaisista lapsista aloittaa koulun. Ja vaikka he pääsisivätkin kouluun, kouluttamattomat opettajat eivät ymmärrä vammaisen lapsen erityistarpeita vaan saattavat rankaista heitä läimäyttämällä tai huutamalla. Erityisluokkia ei juuri ole.

Lähetysseuran tuella on perustettu Koillis-Tansaniaan pieniä kyläluokkia vammaisille lapsille. Opettajina toimivat koulutetut vapaaehtoiset. Yksi tällainen luokka löytyy Magamban kylästä.

Luokassa on keskittynyt tunnelma, kun lapset värittävät värityskirjan kuvia. Toisilla värit pysyvät paremmin viivojen sisällä, toiset värittävät luovasti viivojen molemmin puolin. Opettaja Monika Kihiyo kiertelee luokassa ja kehuu lasten piirroksia. Lapset opiskelevat koulussa lukemista, laskemista, kirjoittamista ja terveystietoa. Joka päivä on myös liikunta- ja taidetunti.

– Vammaisia lapsia pitää opettaa hitaammin ja heidän omassa aikataulussaan, Kihiyo sanoo.

– Täällä lapset saavat perustaidot luku- ja laskutaidossa. Ihminen on haavoittuvainen, jos hän ei tiedä, mihin laittaa nimensä tai ei osaa edes kirjoittaa sitä. Ja jos menee torille myymään, pitää osata laskea, jotta saa vaihtorahat oikein, Kirsi Salo sanoo.

Sanna Sepposta koululuokan tunnelma miellyttää.

– Mahtava meininki, hän kiittelee.

Häntä kyllä harmittaa, etteivät kaikki vammaiset lapset Tansaniassa pääse kouluun ja harrastuksiin.

– Eivätkä he voi edes seurustella.

Sepposten viikon mittainen matka Tansaniassa huipentuu Sekomu-yliopiston vammaisseminaariin, jonka kunniavieras Sanna on. Sana suomalaisen kehitysvammaisen vierailusta on kiirinyt laajalle, ja saliin on pakkautunut yli 500 ihmisistä. Kaikki eivät edes mahdu sisälle istumaan.

Seminaarissa katsotaan pätkiä Toisenlaiset frendit -sarjasta, ja Sanna Sepponen kertoo yleisölle elämästään Suomessa.

– Älkää hävetkö vammaista lasta vaan antakaa hänelle mahdollisuus, hän painottaa

Yleisöstä nyökkäillään.

Kirjoittaja työskentelee Suomen Lähetysseurassa kehitysyhteistyötiedottajana. Tasaus-kampanjalla autetaan kehitysmaiden vammaisia. Lisätietoja osoitteessa www.tasaus.fi.

 

Jaa tämä artikkeli: