null Vanhana uskaltaa puhua

Hauska tutustua! Ritva Ylönen sai Senioripysäkiltä uusia näkökulmia elämäänsä. Pysäkkiläiset tapailevat yhä, vaikka ohjattu ryhmätoiminta on päättynyt.

Hauska tutustua! Ritva Ylönen sai Senioripysäkiltä uusia näkökulmia elämäänsä. Pysäkkiläiset tapailevat yhä, vaikka ohjattu ryhmätoiminta on päättynyt.

Vanhana uskaltaa puhua

Senioripysäkillä saa muiden kokemuksista perspektiiviä omaan elämään. Siinä sivussa voi tulla uusia ystäviäkin.

Teksti Eila Jaakola
Kuva Jani Laukkanen
Sota ja mummot yhdistivät Ritva Ylösen , 67, keskusteluryhmää, HelsinkiMission Senioripysäkkiä. Se keräsi porukan 60–80-vuotiaita.

Ylösen mukaan iso ikähaitari ei haitannut keskusteluja, vaan rikastutti niitä.

– Suurin osa osallistujista tuli hakemaan apua yksinäisyyteen. Vaikka minulla on laaja sukulais- ja ystäväverkosto, oli antoisaa jakaa ajatuksia nimenomaan tässä ryhmässä.

Sota oli vaikuttanut kaikkien Senioripysäkille tulleiden lapsuuteen. Mieleen oli jäänyt myös omien mummojen merkitys tuossa tilanteessa.

Moni mietti, millainen hänestä olisi tullut, jos mummoa ei olisi ollut. Mummo oli ollut tuki ja turva, joka pystyi korvaamaan puuttuvan isän ja äidin.

– Keskustelujen avulla opin suhteuttamaan omia kokemuksiani, kun tajusin, että muillekin on sattunut samantapaisia asioita. Sain muiden kertomasta ja havainnoista eväitä oman tilanteeni käsittelyyn.

Ritva Ylönen on itsekin mummo, joka pitää kovasti huolta pienestä lapsenlapsestaan. Hänestä tuntui hyvältä tajuta, miten tärkeä mummo voi olla.

Eläkkeellä on aikaa miettiä menneitä ja pohtia lapsuuden ja perhesuhteiden merkitystä.

– On terapeuttista, kun ikävät asiat pystyy tiedostamaan. Silloin niistä voi vapautua, Ylönen mainitsee.

Senioripysäkki ei ole kuitenkaan vain menneiden muistelua, vaan myös nykypäivän peilaus on tärkeää.

– Ikäihmisten suurimpia uhkakuvia ovat yksinäisyys, avuttomuus ja yksin kotiin jääminen. Muilta sai eväitä pelkojen poistamiseen ja käytännön toimiin, Ylönen kertoo ryhmän annista.

– Luulen, että moni rohkaistui ryhmässä sanomaan oman mielipiteensä ja sai ehkä siten rohkeutta pitää puoliaan myös lähipiirissä.

Kokemus Senioripysäkistä innostaa Ritva Ylöstä lähtemään jatkossa myös muuhun ryhmätoimintaan.

Vaikka Senioripysäkki oli Ylöselle antoisa kokemus, niin kehitettävääkin löytyi. Ylösen mielestä Senioripysäkin teemoja voisi monipuolistaa niin, että hänelle tärkeistä perusarvoista kuten rehellisyydestä ja työn merkityksestä puhuttaisiin enemmän. Samoin negatiivisia tunteita, kuten vihaa ja surua, voisi käsitellä laajemminkin, koska niistä vaietaan helposti tavallisissa arkikeskusteluissa.

− Sen huomasin, että kuolema on hirmu vaikea aihe. Siitä ei osattu keskustella.

Ylösen ryhmä on jatkanut vapaamuotoisia kokoontumisia ohjattujen kertojen jälkeen. Siellä syntyneet suhteet jäivät elämään pidempäänkin.

Herttoniemen seurakunta aloitti viime vuonna ensimmäisen Senioripysäkkinsä Myllypurossa. Sen saama suosio osoitti, että tällaiselle toiminnalle on tarvetta.

Helsingin seurakunnissa käynnistyy syksyn mittaan useita uusia Senioripysäkki-ryhmiä. Ohjaajina on tehtävään koulutettuja diakoniatyöntekijöitä.

Senioripysäkki on HelsinkiMission luoma terapeuttinen keskusteluryhmä yli 60-vuotiaille, jotka kokevat alakuloa tai lievää masennusta ja haluavat löytää uusia ystäviä.

Suljettu kahdeksan hengen ryhmä kokoontuu viikoittain 15 kertaa, ja kullekin puolentoista tunnin kerralle on oma teemansa.

Osallistujat valitaan haastattelujen perusteella. Näin varmistetaan tulijan soveltuvuus ryhmän työskentelyyn. Kaikki keskustelut ovat luottamuksellisia.

Myllypuron kirkon ryhmä toimii 26.8.–2.12. maanantaisin klo 13–14.30. Ilmoittautumiset diakonissa Ulla Mäenpäälle , p. 050 306 7548.

Haagan seurakunnan ryhmä starttaa 24.9. Yhteydenotot diakoni Sanna Laiholle , p. 09 2340 3228.

Laajasalon kirkon ryhmä käynnistyy 7.10. ja kokoontuu maanantaisin klo 13–14.30. Kokoontumisia on syksyn aikana 11 kertaa ja loput neljä kertaa keväällä. Ilmoittautumiset diakoni Kristiina Selinille , p. 09 2340 5738.

Itäkeskuksen Matteuksenkirkolla lokakuun lopulla alkavaan ryhmään voi ilmoittautua diakoni Outi Hämeenkorvalle ,
p. 09 2340 6414.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.