Vanhempien kunnioittaminen?
Jaan nimimerkin Lapsi (K&k 16.7.) tuntoja vanhemman kunnioittamisen ongelmasta. Olen kokenut lapsuudessa ja nuoruudessa hyvin epäoikeudenmukaisena sen, että kavereilla on tavalliset huolehtivat vanhemmat, ja minä sain jopa hävetä omaa vanhempaani.
Isompana pelkäsin, ettei minusta voi tulla kunnon ihmistä, kun on tuollaiset lähtökohdat, ja olen jo pienestä tuomittu epäonnistumaan kaikessa. Kun arvostelin Jumalaakin tästä ja pidin neljännen käskyn vaatimusta vääränä, eräs ystäväni vihjaisi, että valinta on minun: Hyväksyäkö Jumalan suunnitelma kohdallani vai jäädä kiukuttelemaan?
Silloin minulle avautui, että tässä on toinenkin mahdollisuus, ja niin hurahdin tähän kristinuskon hulluuteen. Minulla on Isä Jumala, Jeesus Vapahtaja ja kaikki ihmiset ovat sisariani ja veljiäni, myös omat vanhempani. En ymmärrä, miksi maailman järjestys on sellainen, että syntiset vanhemmat siittävät syntisiä lapsia, mutta sitä kautta me kaikki maailmaan tulemme ja siinä lienee syy, miksi vanhempia tulee kunnioittaa.
Toinen lapsi
Tästä johtuen olen vain erittäin rajoitetusti voinut liikkua kodin ulkopuolella terveyskeskuslääkärin määräämissä ilmeisen välttämättömissä tutkimuksissa. Marevan-kontrollit vaatisivat tiuhat käynnit. Aluksi kävi hoitaja kotona tekemässä verikokeen, mutta kun siitä perittiin mielestäni kohtuuton korvaus, jouduin lopettamaan myös Marevan-kontrollit. Jokaviikkoisia saattajia ei kasva puussa!
Alkukesästä kotonani kävi terveyskeskuksen lähettämä fysioterapeutti toteamassa tilanteeni. Hän ei katsonut niin sanottua koematkaa tarpeelliseksi. Minulla on kuitenkin kahden vuoden ajan ollut iso ilo kaupungin minulle myöntämästä kahdeksasta yhdensuuntaisesta matkasta kuukaudessa, käytännössä neljästä, koska kotiinkin on kiva palata!
Tätä kuljetustukea ei voi käyttää yllä mainittuihin terveystutkimuksissa käynteihin, joihin tarkoitetut Kela-taksit ovat suhteettoman kalliita: 14,90 euroa vastapäiseen terveyskeskukseen, toiset 14,90 euroa takaisin, yhteensä 29,80 euroa muutaman sadan metrin matkasta saattajineen.
Mutta ne kahdeksan yhdensuuntaista matkaa ovat riittäneet käynteihin jalkahoidossa, tukanleikkauksessa, jopa parin ystävän tapaamiseen. Eli varsinaiseen virkistyskäyttöön. ”Vanhukset ulos poteroistaan tuulettumaan”, johon tämä kaupungin kuljetusapu lienee tarkoitettukin.
Nyt, keskellä kauneinta kesää, olen saanut kirjelmän, ilmoituksen ilman mitään selitystä tai perustelua – ehti parahiksi ennen 82-vuotissyntymäpäivääni –, että kahdeksan kuljetustani vähennetään neljään, eli kotiinpaluineen kahteen.
On toki ilahduttavaa että kaupungille näin koituu huomattava säästö, kun kaikkein heiveröisimmässä asemassa olevilta, vammaisilta vanhuksilta, otetaan pois pari kuljetusta, jotka he aivan varmasti ovat vuosikymmenten ajan veroissaan maksaneet. Kuitenkin, jos ei sosiaalitoimessa tosiaankaan tuottoisampia säästökohteita löydetä, niin neljän seinän sisään vangitun vanhuksen mielessä saattaa kyllä käydä aika ruma sana: Hävetkää!
Äskettäin julkaistussa, vanhushuoltoa Euroopan maissa koskevassa tilastossa hyvinvointivaltio Suomi sijoittuu viidenneksitoista.
Inga Fanger
Jamo Eskelinen
Kirjoitus olisi voinut olla mistä tahansa naistenlehdestä. Ihmettelenkin lehden linjaa, koska oman käsitykseni mukaan kristinuskossa on keskeistä seurakunnan yhteys, vuorovaikutus ja lähimmäisenrakkaus, joka ei vaadi tuomareiden edessä poseeraamista tai ulkonäkökriteereitä.
Eikö meidät ole asetettu palvelemaan Jumalaa, ei itseämme ja omia kauneusihanteitamme? Miksi kirkon äänitorvet kirjoittavat tällaista maailmassa, jossa ulkonäköpaineet muutenkin ajavat jokaisen teinitytön nurkkaan? En missään nimessä vastusta urheilua enkä fitness-kuntoilua, mutta toivoisin ihmisten ymmärtävän eron rukouspaaston ja kilpaurheilun välillä.
Hanna Takala
Jaa tämä artikkeli: