Meri-Anna Hintsala
Vanhoillislestadiolainen nainen papiksi
Laskutavasta riippuen toinen tai kolmas vanhoillislestadiolainen nainen, espoolainen Meri-Anna Hintsala vihitään papiksi ensi viikon sunnuntaina 16. joulukuuta Espoon tuomiokirkossa. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Kotimaa24.fi. -uutissivusto.
Vihkimyksen jälkeen Hintsala jatkaa työssään kirkon tiedotuskeskuksessa sosiaalisen median ja viestinnän parissa. Vihkimyksen toimittaa Espoon hiippakunnan piispa Tapio Luoma.
Hintsala on toiminut verkkokeskustelijana kirkkohallituksen Hengellinen elämä verkossa -hankkeessa.
”Verkossa tarvitaan pappeja kohtaamaan ihmisiä ja kuuntelemaan heidän elämäänsä. Erityisesti siellä voidaan kohdata niitä, joiden suhde kirkkoon ja uskoon on muuten väljä tai katkennut”, Hintsala sanoo.
Vanhoillislestadiolaisten käsityksen mukaan vain miehet voivat olla pappeja. Kotimaa24.fi:n haastattelema Hintsala kertoo saaneensa läheisiltään ja liikkeen sisältä tukea ja kannustusta pappeudelleen.
Espoon rauhanyhdistys on kuitenkin ilmoittanut, että pappeuden myötä hän ei voi enää toimia yhdistyksen hengellisissä tehtävissä. Hintsala on toiminut yhdistyksessä nuorisotyön toimikunnassa.
Ensimmäiseksi vanhoillislestadiolaiseksi naispapiksi tituleerattu Mari Leppänen vihittiin papiksi viime maaliskuussa. Vuonna 1988 papiksi vihittiin taustaltaan vanhoillislestadiolainen uskonnonopettaja Valma Luukka.
Jaa tämä artikkeli: