Vanhoillislestadiolaisten kohtalonkysymys

• 04.11.2013 13:30

Vanhoillislestadiolaisen liikkeen vakavin ongelma on sen seurakuntaoppi. Tästä kirkkomme johto on vuosikymmenet ollut hiljaa kuin vesi sukassa.

Kyseinen seurakuntaoppi on mahdollistanut ajatusrakennelman, jossa keskeisenä totuutena on julistettu vanhoillislestadiolaisuutta ainoana maan päällä vallitsevana Jumalan valtakuntana. Tähän valtakuntaan pääsyn ainoana vaatimuksena on parannuksenteko ja syntien anteeksianto ainoastaan liikkeeseen kuuluvien taholta. Liikkeen ulkopuolella kenelläkään ei ole oikeaa Pyhää Henkeä ja sen vuoksi kaikki, jotka eivät ole vanhoillislestadiolaisia, joutuvat kadotukseen.

Kun Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys (SRK) eli liikkeen ”politbyroo” hallitsee seurakuntaansa tällä uskomallaan valtakirjalla, on tästä ollut seurauksena kaikkien kriittisesti suhtautuvien painostaminen ja uhkailu Jumalan valtakunnasta erottamisella. Tästä on johtunut vuosikymmeniä kestänyt vaimennettujen ja ulosheitettyjen hiljainen tuska ja ahdistus. Vasta Johanna Hurtigin ja Pauliina Rauhalan kaltaisten urheiden naisten työ on paljastamassa liikkeen syvimmän haavan.

SRK on kahminut omin lupinensa taivaan valtakunnan avaimet ja täten ottanut Jumalalta tuomiovallan itsellensä. Miksi tällaista harhaoppia on kirkkomme taholta ääneti katsottu vuosikymmenet? Mitä sillä on voitettu?

Vanhoillislestadiolainen liike tekisi parhaimman palveluksen, jos se pyytäisi virallisesti anteeksi keksimäänsä seurakuntaoppia. Se tekisi selväksi, että me kaikki olemme samalla viivalla Jumalamme edessä ja kaikki tarvitsemme samoista lähtökohdista Vapahtajaamme. Silloin kukaan meistä ei voisi korottautua keinotekoisesti pyhemmäksi toisiamme.

Risto Lauriala