Vanhusten hätä kosketti suomalaisia
Suomalaiset lahjoittivat Yhteisvastuukeräykselle tänä vuonna 4,15 miljoonaa euroa. Varoilla autetaan yksinäisiä vanhuksia Suomessa ja Kambodžassa.
– Yhteisvastuukeräys toi vanhusten yksinäisyyden näkyviin ja herätti yhteiskunnallista keskustelua. Kampanja sai ihmiset liikkeelle kantamaan vastuuta lähellään olevista yksinäisistä vanhuksista. Myös kuntatasolla tehtiin uusia linjauksia, joiden avulla vanhusten yksinäisyyttä kyetään vähentämään laajemminkin, Yhteisvastuun keräysjohtaja Tapio Pajunen kertoo ja kiittää kaikkia keräykseen osallistuneita.
– Vaikka Yhteisvastuun vanhuskampanja päättyi, yhteinen vastuumme vanhusten hyvinvoinnista ei pääty koskaan.
Suomessa yhteisvastuuvaroin etsitään koteihinsa yksin jääneitä heikko-osaisia vanhuksia, selvitetään heidän tilanteensa ja ohjataan heidät palvelujen piiriin.
Kambodžassa Yhteisvastuu tukee köyhien maaseutualueiden kehityshanketta, jossa kyläyhteisöjä koulutetaan monin tavoin parantamaan elinolosuhteitaan, kuten kehittämään vesi- ja jätehuoltoa, rakennustekniikkaa sekä viljelymenetelmiä. Yhteisöjen vahvistuminen helpottaa myös vanhusten arkea.
Keräystilitys luovutettiin 31.10. keräyksen suojelijalle, tasavallan presidentti Sauli Niinistölle. Keräyksen tarkka tuotto oli 4 154 304,78 euroa. Tuotto jaetaan Kirkon Ulkomaanavun kehitysyhteistyön ja katastrofiavun (60 %), Kirkkopalvelujen Kehittämiskeskus Tyynelän (20 %), Kirkon diakoniarahaston ja hiippakuntien (10 %) sekä seurakuntien diakoniatyön (10 %) kesken. Keräystulokset seurakunnittain löytyvät osoitteesta yhteisvastuu.fi.
Jaa tämä artikkeli: