Vankien ystävä
Arvostettu vapaaehtoinen. Aatelisnainen Mathilda Wrede päätyi vankilatyöhön aikana, jona hänen asemassaan olevan naisen paikka oli kodin piirissä ja naisille sopivissa hyväntekeväisyys-harrastuksissa. Hänen vapaaehtoistyötään ihmeteltiin mutta myös arvostettiin, ja sitä pidettiin hyvänä esimerkkinä vankien kohtelusta.

Arvostettu vapaaehtoinen. Aatelisnainen Mathilda Wrede päätyi vankilatyöhön aikana, jona hänen asemassaan olevan naisen paikka oli kodin piirissä ja naisille sopivissa hyväntekeväisyys-harrastuksissa. Hänen vapaaehtoistyötään ihmeteltiin mutta myös arvostettiin, ja sitä pidettiin hyvänä esimerkkinä vankien kohtelusta.

Vankien ystävä

Ensi lauantaina on kulunut 150 vuotta Mathilda Wreden syntymästä. Hän oli nainen, joka kunnioitti vankeja ja voitti karskienkin miesten luottamuksen.

Teksti Eeva Hurskainen
Kuva Museovirasto ja Hans Eiskonen

Vartijat Katajanokan vankilassa estelevät, kun nuori Mathilda Wrede pyytää päästä tapaamaan tutkintavangiksi tuotua Matti Haapojaa. Tämä pelätty murhamies oli karannut Siperiasta, päätynyt Helsinkiin ja tappanut prostituoidun naisen. Vaarallisena pidetyn vangin selliin ei nuorta naista uskallettaisi päästää yksin, vaikka Mathilda sitä vaatii. Hän haluaa puhua kahden kesken. Se on hänen periaatteensa muissakin vankiloissa.

Vankien ystäväksi mainittu Mathilda Wrede oli yksi aikakautensa tunnetuimmista suomalaisista naisista ei vain Suomessa vaan laajalti muuallakin. Hänen toimintansa ajoittui 1800-luvun loppupuolen ja 1900-luvun alun vuosikymmeniin.

Aatelinen Mathilda Wrede päätyi vankilatyöhön aikana, jona hänen asemassaan olevan naisen paikka oli kodin piirissä ja naisille sopivissa hyväntekeväisyysharrastuksissa. Oli poikkeuksellista, että suojattua elämää viettänyt aatelisnainen hakeutui yhteiskunnan pelätyimmän joukon, rikollisten, pariin ja vuosikymmeniksi vankilatyöhön. Yhtä lailla oli radikaalia, että nainen ylipäätään saattoi saavuttaa merkittävän aseman miesten johtamissa vankiloissa. Häntä onkin pidetty eräänlaisena sankarina ja ihannoituna esikuvana, jopa pyhimyksenä, joka uhrasi elämänsä toisten hyväksi ja eli itse karun yksinkertaisesti.

Mathilda Wrede syntyi 8.3.1864 Vaasassa kuvernöörin perheen yhdentenätoista lapsena. Hän jäi äidistään orvoksi aivan pienenä, ja kasvoi vanhimman sisarensa hoivissa. Kesät vietettiin perheen sukukartanossa Anjalassa, ja sieltä käsin Mathilda lähetettiin Haminan tyttökouluun. Sen käytyään hän palasi kotiin Vaasaan. Kaupungin seuraelämä oli vilkasta, mutta Mathilda ei viihtynyt vaasalaisten nuorten joukossa, sillä he olivat hänestä pinnallisia. Hän tunsi olevansa erilainen. Hän myös sairasteli ja oli pitkiä aikoja alakulon vallassa.

Kaikki muuttui, kun hän 18-vuotiaana koki voimakkaan uskonnollisen herätyksen vapaakirkollisten piirissä. Uskonvarmuus palautti ilon, ja hän sai uusista uskonystävistään piirin, johon hän tunsi kuuluvansa. Kun muutamat hänen ystävikseen tulleet vapaakirkolliset naiset kävivät julistamassa evankeliumia Vaasan vankilassa, Mathilda halusi ja pääsi näiden mukaan.

Vähän myöhemmin Mathilda Wrede anoi vankeinhoidon ylitirehtööriltä käyntilupaa kaikkiin Suomen vankiloihin. Luvan saamisessa häntä auttoi sekä aatelinen asema että oikeusoppinut lankomies. Myöntäessään ylitirehtööri oli ajatellut, että kaksikymppisen tytön into menee pian ohi. Siinä hän erehtyi, vaikka tuskin Mathilda itsekään silloin aavisti, että hän tekisi vankilatyötä liki kolmekymmentä vuotta.

Vankeinhoidossa vallitsi tuolloin ns. parannusjärjestelmä eli vankeja pyrittiin parantamaan rikollisuudesta kovan kurin ja työnteon avulla sekä taivuttamalla katumukseen. Kun Mathilda Wrede tuli vankilaan, hänen lähestymistapansa oli toisenlainen: Hän kertoi vangeille, että Jumala rakastaa jokaista syntistä.

Wrede kulki vankiloissa sellistä selliin ja puhutteli vankeja, keskusteli ja kuunteli. Hän meni pelottomasti selliin ja sai hienovaraisesti kontaktin karuimpaakin mieheen. Kun uskonratkaisu oli muuttanut hänet itsensä, hän odotti sen muuttavan myös vangin. Monet vangit kääntyivätkin ja luopuivat rikollisesta elämästään, mutta oli myös niitä, jotka sortuivat uudelleen rikollisille poluille.

Vuosien myötä Mathilda Wrede oppi ymmärtämään vankien karua elämää ja niitä syitä, jotka olivat johtaneet rikollisuuteen, ja hänen työnsä alkoi painottua vankien kokonaisvaltaiseen auttamiseen. Hän hoiti heidän asioitaan, välitti viestejä kotiin, vei avustuksia perheille ja hankki työpaikkoja vapautuville vangeille.

Mathilda Wrede ei saanut työstään palkkaa vaan eli perheen ja ystävien tuen varassa. Valtionrautateille hän oli saanut vapaalipun. Vasta 50-vuotiaana hän sai hankituksi oman kodin Eirasta Rehbinderintieltä.

Wreden työtä arvostettiin ja sitä pidettiin hyvänä esimerkkinä vankien kohtelusta. Onkin sanottu, että hän toi vankilaan kunnioituksen. Hän pyrki olemaan samalla tasolla vangin kanssa, ja sen hän osoitti käytöksellään: hän seisoi aina, jos vanki seisoi, ja joi vangin mukista tai söi tämän tarjoaman leivänpalan. Sellainen käytös puhutteli.

Heikko terveys ja kiivastahtinen työtapa pakottivat Mathida Wreden tämän tästä lepäämään, mutta hän nousi ja jatkoi työtään. Ja vaikka portteja joskus suljettiin, hän löysi uuden oven ja sen takaa työn, jossa hänen palavuuttaan ja näkemyksiään tarvittiin.

Lähteitä:
Antikainen, Marjo-Riitta: Sääty, sukupuoli, uskonto.Mathilda Wrede ja yhteiskunnan muutos 1883–1913. SKS 2004.
Hurskainen, Eeva: Mathilda Wrede. Aatelistytön tie vankien ja pakolaisten ystäväksi.Kirjapaja 2004.

Jaa tämä artikkeli: