Vantaa vähät välittää
Yhteisöllisyys ja osallisuus ovat olleet Vantaan kaupungin päätöksenteossa, toimintasuunnitelmissa ja keskusteluissa vahvasti esillä viime vuodet. Kaupunki haluaa viestiä, kuinka se välittää lapsista, nuorista, työikäisistä ja vanhuksista samalla monikulttuurista imagoa kehittäen.
Rahaa käytetään suuria summia uusien ja hyvien käytäntöjen suunnitteluun, joita ei koskaan oteta käyttöön taloudelliseen tilanteeseen vedoten. Paljon luvataan ja vähän saadaan. Kaupunki uusii omaa organisaatiorakennettaan tasaisin väliajoin. Uudistukset maksavat huikeita summia ja vievät työntekijöiltä viimeisetkin voimat. Uudistumisen tarve on jatkuvaa, eikä yksi malli tunnu kauaa toimivan kun jo suunnitellaan uutta ja siirrytään samaan missä jokunen vuosi takaperin jo oltiin.
Samalla kaupunki tekee säästötoimenpiteitä, joiden seurauksena monet syrjäytyvät. Kulut ovat moninkertaiset säästöihin verrattuna.
Pienet kyläkoulut ja toimivat yhteisöt sekä järjestöt ajetaan alas viemällä tilat, henkilöstöresurssit tai avustukset samalla, kun vanhuksien avoimet päivätoimintakeskukset lakkautetaan ja päiväkotiryhmien koot ylittävät lakisääteiset rajat.
Laitoksissa ja yksin asuvat vanhukset koetaan riippakivenä, joiden hoitamiseen tai auttamiseen ei panosteta. Nämä ihmiset on jätetty yhteiskunnan ulkopuolelle. Sanoisin tätä jo ihmisoikeusloukkaukseksi. Nämä vanhukset synnyttivät ja kasvattivat meidät ja rakensivat tämän yhteiskunnan, jota me tuhoamme. Kysynkin, mitkä ovat Vantaan kaupungin arvot ja todelliset päämäärät.
Itse en ymmärrä, miten mikään voi mennä lapsen edun ohi. Lapsemme ovat kalleimpia aarteita. Heitä tulisi varjella, suojella sekä tukea kasvussaan kohti aikuisuutta.
Kuka ja millä arvoilla tulee johtamaan yhteiskuntaamme kun meistä aika jättää? Se lapsi, joka otettiin huostaan, tai se, joka ei oppinut kun ei saanut erityisopetusta tai riittävää tukea aikanaan, tai se lapsi, jota kukaan ei huolinut mihinkään. Tai ehkä ne lapset, jotka oppivat ajamaan omaa etuaan aina muiden kustannuksella.
Useissa eri tutkimuksissa todetaan nykyisten kasvatusympäristöjen tuottavan enemmän pahaa kuin hyvää. Silti kaupunki ajaa eteenpäin suurien kampuksien rakentamista ja vähät välittää liian suurista ryhmäkooista tai työntekijöidensä ylikuormittamisesta.
Yhteiskuntamme on sairas. Sairaus täytyy ensin hoitaa pois oikein hoitomenetelmin ja riittävän suurin panostuksin. Tämän jälkeen voimme lähteä kehittämään sitä sopivan kokoisin askelin.
Jaa tämä artikkeli: