null Vapaa-ajattelijat protestoivat Kampin kappelia vastaan

Vapaa-ajattelijat protestoivat Kampin kappelia vastaan

Helsingin Vapaa-ajattelijat on pyytänyt Helsingin kaupunkia arvioimaan uudelleen työtä, jota se tekee Helsingin seurakuntien kanssa Kampin kappelissa.

Vapaa-ajattelijoiden mielestä veronmaksajien yhdenvertaisuus ei toteudu. Sitä heikentävät heidän mielestään muun muassa kappelin luonne kirkollisena tilana ja sosiaalitoimen tekemä yhteistyö kirkon kanssa.

Maanantaina kokoontuneen Helsingin sosiaalilautakunnan mukaan Helsingin sosiaalivirasto kehittää asiakasläheistä palvelukulttuuria. Sosiaalityössä se tarkoittaa innovatiivisten ratkaisujen etsimistä ja jalkautumista sinne, missä ihmiset liikkuvat.

Lautakunnan mukaan sosiaalivirasto työskentelee moniarvoisessa toimintaympäristössä. Sellaisen palvelupisteen luominen, jonka kaikki helsinkiläiset kokisivat omakseen, on miltei mahdotonta.

Sosiaalivirasto tekee yhteistyötä eri viranomaisten, kansalaisjärjestöjen ja asukasyhdistysten kanssa. Se toimii yhteistyössä myös erilaisia etnisiä, kulttuurisia ja uskonnollisia suuntauksia edustavien tahojen kanssa. Vuonna 2012 sosiaalivirasto myönsi järjestöavustuksia 6,6 miljoonaa euroa.

Monilla avustuksen saaneilla yhdistyksillä on poliittinen tai uskonnollinen tausta tai oman jäsenkuntansa edunvalvojan rooli. Niiden toiminta kuitenkin tukee sosiaalitoimen toimialaa ja tarjoaa sosiaaliviraston perinteisille palveluille vaihtoehtoisia ja täydentäviä palveluja.

Sosiaaliviraston mukaan asiakkaiden palaute sosiaaliviraston työntekijöiden avusta on ollut hyvää. Sen sijaan sosiaaliviraston rooli voisi näkyä kappelin ilmeessä nykyistä paremmin.

Tommi Sarlin

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.