Vapaa vanhemmuus?
Nuoremmiten toitotin ylihuolehtiville vanhemmille kasvatusperiaatettani: ”Kun lapseni aikuistuvat, he saavat satasen rahaa ja maailmankartan. Toivotan onnellista elämää, ja sillä hyvä!” Elämä on paljastanut asenteeni keikailevan tekorehvakkuuden. Lipeän alituiseen periaatteestani pysytellä etäällä täysi-ikäisten lasteni elämästä.
Jälkeläiseni ovat perineet vaellusviettini. Heiltä tulee viestejä milloin Australian autiomaasta, milloin Kairon mellakoiden tai Bangkokin pakokaasupilvien keskeltä. He lähettävät huolekkaille vanhemmilleen rauhoittavia väliaikatietoja kuulumisistaan.
Tällä haavaa kaksi aikuista lastani opiskelee ulkomailla. Virtuaalisen korvike-elämän vastustajana joudun nolona tunnustamaan kiitollisuuteni uusille sähköisille viestimille. Käytän ahkerasti sosiaalisen median tarjoamia mahdollisuuksia seurata heidän vointiaan. Myös ilmaiset tietokonepuhelut tekevät yhteydenpidon helpoksi ja nopeaksi. Tieto kulkee reaaliajassa. Vain muutama sukupolvi sitten kesti toiselta puolelta maapalloa lähetetyn kirjeen saapuminen vastaanottajalle viikkokausia.
Aloittelevana isänä ja radikaalina nuorena miehenä hyräilin mielelläni Kahlil Gibranin runon sanoihin sävellettyä laulua: ”Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi. He ovat itseensä kaipaavan elämän tyttäriä ja poikia. He tulevat sinun kauttasi mutta eivät sinusta, ja vaikka he ovat sinun luonasi, he eivät kuulu sinulle.”
Pidän edelleen Gibranin runoa viisaana, mutta sen rinnalle ja ohikin on noussut lempiesseistini Juhani Rekolan muistutus elämän kovuudesta ja kauneudesta. Hän kertoo, että eräässä intiaanikielessä sanan ”rakkaus” merkitys on sananmukaisesti käännettynä ”tuska sydämessä”.
Vanhemmuus moninkertaistaa kärsimyksen pinta-alan. Isä tai äiti voi jäädä auton alle tai sairastua monella ruumiilla, omansa lisäksi niin monella kuin hänellä on lapsia.
Vanhemmuus ei kuitenkaan ole vain ”tuska sydämessä”. Se myös enentää elämäniloa samassa mittakaavassa.
torsti.lehtinen@gmail.comKirjoittaja on kirjailija ja filosofi.
Jaa tämä artikkeli: