null Vapaaehtoiset neuloivat 1878 sukkaparia

Vapaaehtoiset neuloivat 1878 sukkaparia

Operaatio Villasukan tavoitteena oli kutoa tänä vuonna 1000 sukkaparia. Tavoite ylitettiin kirkkaasti, sillä innokkaat neulojat valmistivat 1878 villasukkaparia. Sukat luovutettiin vapaaehtoistyön juhlassa 3. joulukuuta Espoon perusturvajohtaja Juha Metsolle ja pitkäaikaishoitopäällikkö Elsa Pasmalle.

Sukat lahjoitetaan espoolaisten hoivakotien, palvelutalojen ja sairaaloiden pitkäaikaispotilaiden käyttöön joulun alla. Sukkia on voinut neuloa omalla ajalla tai osallistumalla ohjattuihin neulontaryhmiin, joita on toiminut aktiivisesti ympäri kaupunkia.

Vapaaehtoistyön juhlassa luovutettiin myös Vuoden vapaaehtoisteko -palkinto. Sen sai Leppävaarassa toimiva Raitin pysäkki ja siellä toimivat vapaaehtoiset. Palkinnon jakoi Espoon Vapaaehtoisverkosto.

Raitin Pysäkki aloitti toimintansa kaikille tarkoitettuna kohtaamispaikkana vuonna 1993. Se toimii edelleen matalan kynnyksen viihtyisänä asiakastilana, jonne tullaan kahvittelemaan, lukemaan lehtiä ja tapaamaan toisia ihmisiä.

Pysäkin päävastuullisena toimijana on Punaisen Ristin Kehä-Espoon osasto ja toimintaa tukevat Espoon kaupunki, Leppävaaran seurakunta ja Espoon mielenterveysyhdistys EMY ry. Raitin Pysäkin arjen pyörittämisestä vastaa kuitenkin kokonaisvaltaisesti joukko sitoutuneita ja tunnollisia vapaaehtoisia.

Espoon Vapaaehtoisverkosto on yhteistyöfoorumi, joka kokoaa yhteen vapaaehtoistoimintaa organisoivia tahoja Espoon kaupungilta, seurakunnista sekä kolmannelta sektorilta. Se on osa Santra-hanketta, jota hallinnoi Espoon järjestöjen yhteisö.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.