Kuva: Jukka Granström/ Kuvakotimaa
Vapaaehtoisten voimin tehdään paljon
Leppävaaran seurakunnassa on useita satoja aktiivisia vapaaehtoisia. Seurakuntalaiset toimivat monenlaisissa tehtävissä: esimerkiksi lähimmäispalvelussa, kuoroissa, isosina ja kerhonohjaajina, palvelutempauksissa, raamattu- ja muiden piirien vetäjinä, yhteisvastuukerääjinä, kahvinkaatajina, messuavustajina ja esirukoilijoina.
”Tarjolla on sekä lyhytkestoista projektiluonteista että pitkäkestoista työtä. Vapaaehtoisten tekemällä työllä on seurakuntamme kannalta erittäin suuri merkitys. Meitä palkattuja työntekijöitä on runsaat kuusikymmentä. Ilman vapaaehtoisia moni nyt tehtävä työ jäisi tekemättä”, sanoo Siltakorpi.
Siltakorven mukaan seurakuntalaisilla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisia vapaaehtoistöitä Leppävaarassa on jatkossa.
”Jokainen vapaaehtoinen on tervetullut seurakuntaan omine vahvuuksineen ja ominaisuuksineen. Haluamme kuulla, mikä kiinnostaa ja innostaa seurakuntalaista. Voimme pohtia yhdessä, mitä vapaaehtoinen voisi käytännössä tehdä seurakunnassamme. Oma tulevaisuudenvisioni on, että jatkossa meillä on entistä monipuolisemmin erilaisia vapaaehtoistehtäviä.”
Moniin seurakunnan vapaaehtoistehtäviin pääsee mukaan ilman mitään koulutusta. Erikseen järjestetään esimerkiksi messuavustaja-, isos-, ja lähimmäispalvelukoulutusta.
”Leppävaaran seurakunnan vapaaehtoistyöhön haluavat voivat ottaa yhteyttä minuun. Muissa Espoon seurakunnissa asiassa pääsee eteenpäin ottamalla yhteyttä esimerkiksi kirkkoherranvirastoon”, Siltakorpi kertoo.
Jaa tämä artikkeli: