Päästä irti. Anteeksianto vapauttaa velkomisesta.

Vapaaksi

• 21.10.2013 13:45

Oli paisteinen päivä, syksyn yllätyslämpimiä. Kauppatori loisti valossa ja Espan nurmikolla istui ihmisiä auringossa. Oudot yksityiskohdat jäävät mieleen, kun puhuu jotain itselle merkittävää, hän huomioi puhelun aikana. Hiekan kimallus ja ohikulkijan tumma lahje.

Anteeksi oli pyydetty ennenkin. Ensin, koska anteeksi piti pyytää. Sitten, kun toisen kipua oli vaikea katsoa. Lopulta, kun rikkomuksen paino kävi liian raskaaksi kantaa. Puhe ei ylettänyt perille. Jossain sisällä oli koteloituneena syvä syyllisyys.

Oli anteeksi annettukin. Ensin, koska piti antaa, jos pyydettiin. Sitten, jotta saisi pitää vanhasta kiinni, että anteeksi antaminen tukkisi murtuman, josta uusi vesi jo ryöppysi sisään. Lopulta oli helpotus myöntää, ettei edes voinut antaa anteeksi.

Oli vaikea hyväksyä, ettei hyvitystä ollut. Kukaan ei mitannut haavan syvyyttä, jonka mukaan katumusta olisi annosteltu. Ei hän siihen varmaan muuten olisi pystynyt, jos ei olisi käynyt ristin edessä vihaamassa Kaikkivaltiaan epäoikeudenmukaisuutta. Kun julma ristiinnaulitseminen vaihtui kärsivän Kristuksen kasvoiksi, aika oli kypsä.

Kappelin kohdalla suojatien valkoiset viivat olivat valkoistakin valkoisemmat ja siinä vaatimuksen paino hellitti. Mennyt sai sanat ja tuli kuulluksi. Puhelimen toisessa päässä ääni muuttui kevyeksi, iloiseksi. Hän oli oudolla tavalla irti ja surumielinen.

Anteeksiantamattomuus oli viimeinen side siihen, mikä kerran oli ollut tärkeää. Kun päästi irti, ei jäänyt velkomista menneisyydeltä. Jäi pelkkää kiitollisuutta siitä, että mikä oli perusta kaikelle tässä ja nyt.

Kaisa Kariranta

23. sunnuntai helluntaista