Vapahtaminen on lohduttamista
Uskovainen voi olla monella tavalla. Puhun kristinuskon uskovaisuudesta, en tiedä muita uskontoja, sisältä käsin.
On valtavasti käsityksiä, käskyjä ja pakkoja olla tietynlainen uskovainen, ainakin kristinuskossa. On puhuttava tiettyjä sanoja, joiden on tarkoitettava tiettyjä asioita ja sisältöjä. Onneksi Vapahtaja vapahtaa.
Vapahtaminen on lohduttamista. Ihmiset eivät elä Jumalan puolesta, Jumala sen sijaan elää ihmisten puolesta ja kanssa.
Jumala on hiljainen humina keskellä myrskyävää ihmistä, jolla on lupa kasvaa, kuulla, ymmärtää, toivoa, tulla vastaanotetuksi ja löytää ennen kaikkea itsensä. Se ei ole väärin. Sillä, mitä olen, näen toisen ihmisen.
Jumalan antama lohdutus on lupaus uudesta. Silti se on aina tässä ja suurin lohdutus myös hädässä ja tuskassa.
Jumalan syli on suuri ja kattava. Siellä ollessaan voi pitää kiinni lupauksesta: "Älä pelkää sinä Jumalalle rakas, kaikki on hyvin!". (Daniel 10:19) Se on aivan kaikessa juuri näin.
Jumala on hiljainen humina jo tyynemmässä ihmisessä. Jumala puhuu. Ihminen kuuntelee. Ihminen puhuu. Jumala kuuntelee. Hän kantaa meitä, aina. Siihen ei tarvitse mitään sanoja.
Leena Seivo
Espoo
Jaa tämä artikkeli: