Toivo. Pimeydestä on tie ulos.

Vapauteen

• 16.04.2013 16:10

Minut on vangittu. Vankilan muurin nimi on epäusko. Se on rakennettu ankaruuden kivistä. Täytyy. Kaikki pettyvät, jos kaadut. On pystyttävä, vaikka pelkäät.

Muurin nimi on epätoivo. Se on koottu elämän kaikista tappion hetkistä. Yritä vaan, tiedät kyllä miten se päättyy.

Se on liitetty yhteen epäluottamuksella. Se on betonia, ikuisiksi ajoiksi yhdistettyä yksinäisyyttä. Kukaan ei auta. Jos joku auttaa, siitä joutuu kaksin verroin maksamaan. Jos joku auttaisi, niin todellisessa hädässä hän jättää.

Miten vangiksi päätyy, ei sitä kukaan tiedä. Vankila kuitenkin on, varjostaa rauhan ja jäädyttää ilon kylmällä ja kovalla olemuksellaan.

Sinä kannustat: Rakennetaan muurinmurtaja! Järeällä rungolla jysäytetään päin muuria niin monta kertaa, että epätoivon ja epäuskon sirpaleet sinkoutuvat korkealle. Murennetaan epäluottamus soraksi maahan.

Tai opettele kiipeämään yli, sinä sanot. Riittävästi kun harjoittelet, löytyvät kolot varpaiden tukeutua ja raot sormien tarttua.

Ei väkivalta ole vastaus, eikä oveluus ja taidokkuus, minä vastaan. Muurit vahvistuvat, kun niitä vastaan hyökätään ja pakoreitit tukitaan sitä mukaa, kun niitä löytyy.

Minulla on uutinen: Meidät on jo vapautettu. Vankilan portti ei ole lukossa, mutta toivoon tarvitsen sinut.

Kun minä kompastun, sinä kannattelet. Kun pimeys peittää näkökenttäsi, minä valaisen. Kun lämmin kätesi tarttuu käteeni, minä olen vapaa ja uskon: Rauhaan ja iloon on tie, me löydämme sen yhdessä. Me tarvitsemme toinen toisiamme, me olemme kaikki yhtä.

Kaisa Kariranta

3. sunnuntai pääsiäisestä