null Vappu tulee vastaan kävellen

Vappu 2012. Kuva: Flickr.com /Pasi Pitkänen

Vappu 2012. Kuva: Flickr.com /Pasi Pitkänen

Hyvä elämä

Vappu tulee vastaan kävellen

Kevään juhlaan kuuluu perheiden, opiskelijoiden ja aatteellisten liikkeiden tapaamiset kaupungilla. Perinteisten vappumarssien sijasta tänä vuonna tarjotaan kansanjuhlia, pomppulinnoja ja elävää musiikkia.

Vapun perinteisin kulkue on työväen marssi. Sen juuret ovat 1880-luvun Chicagossa, jossa alettiin mielenosoituksin vaatia kahdeksantuntista työpäivää. Mielenosoittajia kuoli yhteenotoissa poliisin kanssa, ja myöhemmin päivä julistettiin Euroopassa näiden uhrien muistopäiväksi.

Suomessa kaupunkien työläiset olivat tehneet ennenkin toukokuun ensimmäisenä päivänä retkiä alkavan kevään kunniaksi. Suomen ensimmäisen työväen vapunvieton järjesti vuonna 1890 Helsingin Kirjatyöntekijäin Yhdistys. Työläisten vappumarssit yleistyivät suurissa kaupungiessa 1900-luvun alussa.

Vuodesta 1979 lähtien vappu on ollut virallisesti suomalaisen työn päivä. Kevään karnevaalina sitä viettävät ne, joille työväenliike ja ylioppilaslakin pitäminen tuntuvat vierailta.
 

Jäyhyyden sijaan tapahtumaan toivotaan tänä vuonna karnevaaliasuja ja -henkeä."


Kaupunkien porvaristo alkoi 1800-luvulla juhlia toukokuun ensimmäistä päivää. Syötiin ulkona, laulettiin ja kuunneltiin ulkoilmakonsertteja. Ylioppilaat aloittivat Ruotsin maaseudulla perinteen, jossa he kiersivät talosta taloon laulamassa juoma- ja ruokapalkalla. Sima muistuttaa yhä raittiusliikkeestä, jota ylioppilaat ja työväenliike kannattivat 1800-luvun lopulla. Sen kanssa nautittiin leivonnaisia. Paperihuiskut ja ilmapallot tulivat Venäjältä kiertävien kauppiaiden mukana. 


Työväen marssi vaihtaa suuntaa

Työväen vappujuhlat ovat vuosikymmeniä olleet totisia mielenilmauksia. Tänä vuonna Helsingin työväen ja vasemmiston vappujuhla järjestetään 23. kerran. Ensimmäistä kertaa se ei kulje keskustasta Pitkääsiltaa itäänpäin, vaan toiseen suuntaan, Hakaniemen torilta Musiikkitalon viereiselle Kansalaistorille.

Jäyhyyden sijaan tapahtumaan toivotaan tänä vuonna karnevaaliasuja ja -henkeä. Lapsille on pomppulinna ja kiipeilytelineitä, ruokaa voi ostaa erilaisista herkkukioskeista.  Torilla veisataan yhteislauluna Kansainvälinen, lisäksi musiikkia soittaa muun muassa lastenmusiikkiyhtye.

Poliittisten mielenilmausten lisäksi suomalaisissa kaupungeissa järjestetään myös monia maksullisia vappujuhlia erilaisten teemojen ympärille. 1990-luvun puolivälissä Suomen kaupunkeihin rantautunut Jeesus-marssi on Helsingissä tänä vuonna kokopäiväinen perhetapahtuma pomppulinnoineen ja taikureineen.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.