Varsinaista toimintakulttuuria tämä
Seurakunnissa on menossa merkillinen peli. Muutetaan toimintakulttuuria? Tässä on ymmärrettävää ainoastaan se, että jollain tavoin pitää säästää. Olen lukenut jopa yhden monisivuisen paperin. Siinä ei ole juurikaan käytännön ehdotuksia ja ideoita. Sen sijaan on ympäripyöreitä, mitään sanomattomia lauseita. Ja ideana on, että me seurakuntalaiset olemme keskiössä, kun meille tarjotaan mahdollisuutta kertoa netissä omista ajatuksistamme. Aikaa oli vappuaattoon kyselyllä, joka vaatii melkoista perehtyneisyyttä, että siihen ylipäätänsä voi vastata.
Kysyn. Miten aktiivinen senioriseurakuntalainen, jolla ei ole tietokonemahdollisuuksia, voi osallistua tähän kyselyyn? Miten oppilaitoksen opiskelija voi tietää ja löytää tällaisen vaikutusmahdollisuuden? Miten perheneuvontaa tarvitseva voi etukäteen ilmaista tarpeensa? Voinko tietää nyt, että jossain vaiheessa elämääni, että olisin sairaalapapin tuen tarpeessa? Voiko diakonian asiakas ennakoida tilannettaan?
Olen monien tuttujen työntekijöiden kanssa keskustellessani ymmärtänyt hirveän hädän, epämääräisyyden, konkreettisten esitysten puutteen ja pelon ilmapiirin lietsomisen. Seurakunnan aktiivijäsenenä en voi tällaista käsittää. Mielenkiintoista, että asia on tosi vähän esillä julkisesti. Mikähän siinä pelottaa?
Jaa tämä artikkeli: