Vartin retriitti: Anna anteeksi
Kuva: Lotta Numminen

Kuva: Lotta Numminen

Vartin retriitti: Anna anteeksi

Kukaan ei ole se, joka kuvittelee olevansa.

Isä meidän -rukouksesta liikkuu kaksi vähän erilaista versiota. Toisessa pyydetään anteeksi syntejä ja toisessa velkaa. Jeesus opetti aikanaan tuon rukouksen omalla äidinkielellään arameaksi, eikä siitä ole jäänyt kirjallista dokumenttia. Uuteen testamenttiin Jeesuksen opettama rukous päätyi kreikan kielelle käännettynä ja kahdessa erilaisessa muodossa: Matteuksen evankeliumissa puhutaan velasta, Luukkaan evankeliumissa synnistä.

Syntiä merkitsevä kreikan sana hamartia tarkoittaa alun perin hutia, harhalaukausta. Antiikin tragedioissa hamartialla tarkoitettiin kohtalokasta erehdystä, jonka hyvää tarkoittava päähenkilö onnettomuudekseen tekee.

Latinankielisessä Isä meidän -rukouksessa pyydetään anteeksi velkaa (debita). Sama sana näkyy pankkikortissa: debet. Jos on luottoa, näkyy kortissa uskokin, sillä "credit" tulee luottoa, luottamusta, uskoa ja uskallusta merkitsevästä sanasta. Uskontunnustus alkaa juuri sillä. "Minä uskon" on latinaksi credo.

Rukouksen pyyntö, että taivaallinen Isä antaisi meille anteeksi velkamme, laajentaa näkökulman pelkistä väärien tekojen, mokailujen ja virheiden välttelystä koko olemista koskevaksi. "Minä itsekään en ole se, joka minä kuvittelen olevani. Sen tietäminen on anteeksiantamista", kirjoitti ranskalainen filosofi Simone Weil kirjassaan Painovoima ja armo.

Tämä velka meidän on annettava anteeksi myös toinen toisillemme. Kukaan muukaan ei ole se, joka hän kuvittelee olevansa — eikä varsinkaan se, joksi toiset hänet kuvittelevat.

Jaa tämä artikkeli: