Kuva: Lotta Numminen
Vartin retriitti: Minunnäköiseni tehtävä
Ihmisestä ei oikein tahdo saada otetta, mutta Jumala näkee kerrosten läpi.
Kuka minä olen, kysyn vuosien varrella yhä uudelleen itseltäni. Kuka sinä olet, mietin joskus katsellessani puolisoa, ystävää tai sukulaista.
Kysyttävä on, sillä luulo ei tunnetusti ole tiedon vertainen – ei itsen eikä toisen suhteen. Ihmisestä ei ylipäätänsä tahdo saada otetta, sillä hänessä on niin monet kasvot ja kerrokset. On julkinen minä, jonka muut näkevät. Sekin on monta, sillä toiset katsovat omien kokemustensa läpi ja näkevät hyvin eri tavoin.
On ihanneminä, jollainen ihminen tahtoisi olla ja joskus luuleekin olevansa. On kontrolloitu minä. Siihen kuuluvat piirteet, jotka ihminen kyllä tuntee ja tiedostaa, mutta ei välttämättä halua ympäristön niitä huomaavan. Hän sopeutuu, vaikenee, kääntää itsestä esiin hyväksytyn puolen. Jos kontrolloi paljon, aitous kärsii ja elämä on raskasta.
On vielä eristetty minä, johon tutustumiseen tarvitaan usein ammattiapua. Sinne ihmisen psyyke hautaa kipeitä, hävettäviä ja pelottavia asioita. Se haluaa mieluummin unohtaa ja sulkea pois, jotta elämä jatkuisi. Tietoisuudesta eristetty alue sitoo kuitenkin voimia ja kykyjä eikä lakkaa vaikuttamasta ihmisen elämään.
Yritän olla myötätuntoinen itselleni ja sanon: Tein parhaani. Tavoitin joskus tuulta, mutta yritin elää niin kuin osasin. Olen keskeneräinen ja väliin muukalainen itsellenikin. Silti olen Jumalan ihminen. Onneksi hän on hyvin lähellä sinua ja minua. Hän näkee salaisuuteni, piiloni, estelyni, heikkouteni ja myös sen kaiken hyvän, joka minussa on.
Näkee ja sanoo mitään torjumatta: Älä pelkää. Etsi itsesi, elä elämäsi, kasva sinuksi. Minä olen kanssasi.
Jaa tämä artikkeli: