Vartin retriitti: Muukalainen meissä
Muukalaisuutta on helpompi ymmärtää kun oppii ymmärtämään muukalaisuuden itsessään.
Raitiovaunu on täynnä alkukesästä riemastuneita kasvoja. Istun vaunun takaosassa ja yritän laukullani varmistaa, ettei kukaan istu viereeni.
Kisahallin kohdalla kyytiin astuu viiden somalimiehen joukko. He puhelevat kovaan ääneen ja viuhtovat käsillään niin suurieleisesti, että rollaattoriinsa nojaava mummo nostaa käsilaukkunsa pään suojaksi. Kysymättä yksi miehistä istuutuu vierelleni kassini päälle. Tempaisen laukun kiusaantuneesti hänen takamuksensa alta. Vieläkään mies ei luo minuun katsetta.
Miehet ryhmittyvät ympärilleni ja saan maistaa omia ennakkoluulojani oikein ”seisovasta pöydästä”. Vierauden tunne nostaa kasvoilleni ärtymyksen punan. Somalimiesten joukon haju, ilmeet, ihonväri ja tapa puhua ovat niin kaukana omasta suljetusta maailmastani, etten kerta kaikkiaan voi olla kiusaantumatta.
Yhteinen matkamme päättyy Lasipalatsin edessä. Pinnallinen hengitykseni palautuu jälleen palleahengitykseen. Mietin, miten lyhyt kohtaamisemme suisti minut niin radaltaan. Miten ennakkoluuloni valtasivat niin helposti koko olemukseni?
Illalla tartun viisaan eetikon Julia Kristevan kirjaan muukalaisuudesta. Hän kirjoittaa syvällisesti siitä, miten opimme sietämään muukalaisuutta, vasta kun olemme oivaltaneet muukalaisuuden omassa elämässämme. Vieraus itsessämme tekee meistä toisillemme penseitä. Hän jatkaa:” Muukalaiset kantavat meidän salaista elämäämme, ja siksi vihaamme heitä, parjaamme heitä ja tuhoamme heidät, sillä he ovat tehneet rikoksista inhottavimman: he muistuttavat meitä jostain sellaista olemuksemme puolesta, jota emme kestä nähdä. Siksi maailman parantaminen alkaa meistä.”
Jaa tämä artikkeli: