Kuva: Lotta Numminen
Vartin retriitti: Sanatonta rukousta
Sydämen puhe on armossa lepäämistä.
Uskonnollisessa kielessä voi tulla vastaan sanoja, jotka jäävät merkitykseltään oudoiksi ja etäisiksi omasta kokemusmaailmasta. Hengelliset ilmaisut eivät avaudu, jos niitä ei ole sydämessään koetellut ja tutkinut. Onneksi hapuileva ja yksinkertaisuutta kaipaava voi löytää hiljaisuutta. Sellaista sanatonta rukouksen hiljaisuutta, jonka merkitystä sanat eivät riitä kuvailemaan.
Markuksen evankeliumissa Jeesus kehottaa ihmisiä ottamaan vastaan Jumalan valtakunnan. Se on kuin siemen. Siemen kätketään maahan, jossa tapahtuu elämän ihme. Näitä ihmeitä tapahtuu sydämen tummassa mullassa ja harmaassa savessa, rukouksen hiljaisuudessa. Sydämen puhe ja yhteys Jumalan kanssa on armossa lepäämistä. On aikoja, kun ei ole sanoja eikä selkeää rukousta. On aikoja, kun kokee kuulevansa. On aikoja, kun lepää ja kerää voimaa. Vähän kuin siemen auringosta.
"Henki itse rukoilee meidän puolestamme, jotka olemme heikkoja", kirjoittaa Paavali Roomalaiskirjeessä. Olen joskus mennyt kirkkoon ja pyytänyt, että puolestani rukoiltaisiin. Ilman, että tarvitsee itse selittää tai sanoa mitään. On ollut tärkeää saada olla kannettavana. Toisinaan armoon luottaminen on hyvin vaikeaa. Aivan kuin yrittäisi maata piikkimatolla "oikein" niin kuin fakiiri, jotta ei tuntisi piikkejä. Mikä sen aiheuttaa, miksi en uskalla oikaista selkääni kalliolle?
Armossa ei ole mitään, mikä kääntyisi minua tai sinua vastaan.
Jaa tämä artikkeli: