Sokeus. Joskus ennakko-oletusten takaa on vaikea nähdä. Kuva: Katri Saarela/Instagram: Kutriart
Vartin retriitti: Uudet silmät
Kuinkahan montaa ihmistä olen katsonut koko elämäni ajan enkä koskaan nähnyt, tunnusti kerran kirjailija John Steinbeck.
Miten lohduttavaa: kirjailijakin, jonka tehtävä on nähdä myös toisten puolesta, myöntää tottumuksen voiman.
Ihmistä, ihmisryhmää tai hankalaa asiaa voi katsoa sokein silmin. Todellisuuden peittäviä leimoja riittää, omiin turvallisiin käsityksiin on helppo piiloutua. Syntyy tuttuuden etäisyys: johan tämä juttu hallitaan ja tiedetään.
Kun Jeesus kerran paransi sokeana syntyneen miehen näön, tällä ei ollut enää yhtään varauksellista teoriaa. Vain se kokemus, että hän näki, maailma avautui ja yhteys muihin sai uuden ulottuvuuden.
Näkeminen ei ole teoriaa. Se ulottuu koko olemukseen, liikuttaa tunteita ja kutsuu esiin muutoksen voimat.
Tule, sinä ikuinen valo, ihmisen toivo.
Anna minunkin nähdä, suostua ja olla avoin.
Sortukoon tottumus ja murtautukoon esiin uusi varmuus.
Avaa silmäni, että katsoisin maailmaa niin kuin sinä. Näkisin, miten kaikki kuuluu yhteen ja kasvaa yhdessä. Ymmärtäisin, millaisella rakkaudella ja luottamuksella sinä sidot meidät toisiimme.
Silloin minäkin liittyisin niihin, jotka etsivät rauhaa ja oikeudenmukaisuutta, vaatisin vapautta niille, joilla ei vapautta ole ja rakastaisin jokaista aamua, jolloin aurinko vielä nousee.
Jos sinä avaisit minun silmäni, ymmärtäisin, että elämä on ihme ja tämä hetki suuri mahdollisuus.
Jos sinä avaisit silmäni, katsoisin itseänikin myötätuntoisesti ja ystävällisesti: Kiitos elämästä!
Marja Kuparinen
20. sunnuntai helluntaista
Usko ja epäusko
Väri: vihreä
Valo: kaksi kynttilää
Teksti: Ps. 78: 1–8, Jes. 8: 11–15, 2. Kor. 1: 18–22, Joh. 9: 24–38
Jaa tämä artikkeli: